Pohjoismainen muusikkounioni (NMU) kokoontui Oslossa 19.–20. tammikuuta 2023 Norjan liitto Creon vieraana. Osana kokousohjelmaa oli Iso-Britannian muusikkojen liiton (BMU) edustajien vierailu. Suomesta kokoukseen osallistuivat puheenjohtaja Ahti Vänttinen, varapuheenjohtaja Miikka Saarinen ja viestintäpäällikkö Sanni Kahilainen.
NMU kokoontui ensimmäistä kertaa kasvotusten pandemian aiheuttaman tauon jälkeen. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa suoratoistoa ja tekijänoikeuslakia, yhdenvertaisuutta ja vastuullisuutta sekä korona-ajasta toipumista.
”Tapaaminen kasvokkain sekä kahden täyden kokouspäivän rauhoittaminen keskustelulle antoi erinomaisen mahdollisuuden tutustua pohjoismaisiin kollegoihin ja syventyä rauhassa yhteisesti kiinnostaviin aiheisiin. Tunnelma tapaamisessa oli hyvä ja ajatustenvaihto vilkasta”, kertoo Miikka Saarinen.
Luovuttamaton korvausoikeus etenee Norjassa
Tekijänoikeusdirektiivin implementointi on parhaillaan käynnissä kaikissa Pohjoismaissa, ja sitä koskevassa keskustelussa esiin nousi erityisesti Norjan tilanne: esittäjien luovuttamaton korvausoikeus suoratoistosta on etenemässä osana tekijänoikeuslakimuutosta. Vastaavaa lainsäädäntöä peräänkuuluttaa myös Suomen Muusikkojen liitto muun muassa osana hallitusohjelmatavoitteitaan.
”Luovuttamattoman korvausoikeuden ajatus on saamassa koko ajan vahvempaa jalansijaa Euroopassa, ja kun kyse on musiikin laajimmasta massakäyttömuodosta, olisi kaikkien kannalta yksinkertaisinta että sitä hallinnoitaisiin kollektiivisesti tekijänoikeusjärjestöissä. Suomi ei saa jäädä tässä kehityksessä jälkijoukkoihin”, Ahti Vänttinen kommentoi.
Vastuullisuus osaksi arkea
Pohjoismaiset liitot ovat toteuttaneet kukin erilaisia toimenpiteitä musiikkialan vastuullisuuden edistämiseksi. NMU:n yhdenvertaisuuskeskustelussa korostui ajatus siitä, ettei aihetta voi ainoastaan käsitellä erillisenä teemana, vaan sen tulee sisältyä liittojen ja koko alan kaikkeen toimintaan.
Ekologisesti kestävän kehityksen osalta pohdittiin erityisesti tulevaisuuden kiertuetoimintaa ja konserttituotantoa. On väistämätöntä, että alan toimintaa tarkastellaan kriittisesti ja löydetään uusia toimintamalleja.
”Voimme kääntää tämän musiikkialan voitoksi, kun näemme sen mahdollisuutena emmekä uhkana. Monet innovaatiot syntyvät silloin, kun on pakko, joten voisiko tilanteesta ennemmin innostua kuin lannistua? Jos olemme kehityksen kärjessä, pääsemme myös itse määrittelemään, millainen on huomisen musiikkiala”, sanoo Sanni Kahilainen.
Kansainvälisen yhteistyön merkitys korostuu
Kansainvälisiä aiheita ja Kansainvälisen muusikkojen liiton (FIM) tulevaisuudennäkymiä käsiteltiin laajemmin yhdessä BMU:n kanssa. Niin NMU kuin BMU ovat kansainvälisen verkoston keskeisiä toimijoita, ja tiivis keskusteluyhteys takaa sujuvan yhteistyön myös pandemiarajoitusten ja Brexitin aiheuttamien muutosten jälkeen.
”Maailmantilanne on epävakaa, yhteiskunta polarisoituu ja erilaisia muureja pääsee syntymään. Tällaisena aikana yhteistyön, vertaistuen ja solidaarisuuden merkitys korostuu entisestään. Musiikkiala on vahvempi, kun se on yhtenäinen, laaja ja inklusiivinen. Silloin se voi vahvistaa ja elvyttää myös ympäröivää maailmaa sekä toimia epävarmuuden ja epäluottamuksen vastapainona”, Sanni Kahilainen toteaa.
NMU:ssa mukana ovat Creon ja Suomen Muusikkojen liiton lisäksi Tanskan Dansk Musikerförbund, Ruotsin Musikerförbund ja Symf sekä Islannin Félag íslenskra hljómlistarmanna.
Kuva: Linda Karoline Ringstad