Kansainvälisen muusikkojen liiton (FIM) hallitus kokoontui 5.–6. toukokuuta 2022 Ateenassa ja kokosi yhteen noin neljäkymmentä edustajaa ympäri maailman. Suomesta paikalla olivat puheenjohtaja Ahti Vänttinen, varapuheenjohtaja Miikka Saarinen ja viestintäpäällikkö Sanni Kahilainen.
Kokouksessa käsiteltiin vakioaiheiden lisäksi ajankohtaisia aiheita, kuten Ukrainan tilannetta. FIM ja useat jäsenjärjestöt pyrkivät tukemaan kotoaan paenneita muusikkoja kansainvälisesti ja paikallisesti. Myöskään koronan vaikutusten kertaamiselta ei vältytty liittojen kuulumiskierroksella.
Tekijänoikeus ja tulonjakomallit
FIM tarjosi tilannekatsauksen tekijänoikeuksista, joiden parissa se on työskennellyt tiiviisti. Jäsenjärjestöt raportoivat DSM-direktiivin implementoinnista omissa maissaan.
”Suoratoiston tulonjakomallit ovat puhuttaneet FIM:n piirissä pitkään. Eräissä Euroopan maissa on saavutettu tekijänoikeusjärjestön hallinnoima korvausoikeus, joka koskee myös taustamuusikkoja. Myös itsensätyöllistäjien ja epätyypillistä työtä tekevien kollektiivinen neuvotteluoikeus näyttää olevan myötätuulessa”, kertoo Ahti Vänttinen.
Suomen ja Kyproksen liittojen yhteistyö
Miikka Saarinen kertoi kokouksessa Suomen ja Kyproksen liittojen vastikään käynnistyneestä yhteistyöstä, joka on osa EU-rahoitteista FIM:n organisoimaa mentorointitoimintaa. Saarinen vieraili Kyproksen liitossa ennen FIM:n kokousta, ja hän kertoo mentoroinnin käynnistyneen positiivisissa tunnelmissa.
”Keskusteluja oli pohjustettu ja yhteistyölle luotu tavoitteet jo aikaisemmin etätapaamisissa ja viestinvaihdossa, joten Kyproksella pääsimme heti asioihin kiinni. Tuki suuremman ja kokeneemman liiton taholta oli selvästi erittäin tervetullutta ja nyt luotu yhteys mahdollistaa yhteistyön, tuen ja ajatustenvaihdon tulevaisuudessa myös mentorointiohjelman jälkeen”, sanoo Saarinen.
Yhdenvertaisuus ja vastuullisuus
Musiikkialan yhdenvertaisuudesta ja ympäristövaikutuksista käytiin keskustelua, ja Sanni Kahilainen esitteli Suomessa niiden tiimoilta tehtävää työtä.
”Kansainvälinen muusikkoyhteisö näkee sekä sosiaalisen että ekologisen vastuullisuuden tärkeänä, ja monessa maassa on käyty keskustelua tai tartuttu toimeen niiden suhteen. On selvää, että Suomessa esimerkiksi yhdenvertaisuuden ja inkluusion tiimoilta on saatu verrattain paljon aikaiseksi ja toimenpiteissä ollaan monilta osin edellä. Samalla on muistettava, ettei tässä työssä tule koskaan valmista – siksi on ensiarvoisen tärkeää, että asia pysyy esillä ja kokemuksia vaihdetaan tulevaisuudessakin kansainvälisessä keskustelussa”, kommentoi Kahilainen.
CITES-opas soittimien kanssa matkustamiseen
Kokouksessa käsiteltiin CITES-yleissopimusta, joka koskee uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa. CITES asettaa velvoitteita kokonaan tai osittain suojellusta eläin- tai kasvilajista peräisin olevien esineiden kuljettamiseen. Velvoitteet koskevat soittimia, jotka sisältävät norsunluuta, eebenpuuta, ruusupuuta tai jotakin dalbergiae-lajeista. FIM on julkaissut muusikoille CITES-oppaan, joka kattaa myös soittimiin liittyvät sertifikaatit.