Vallan keskittyminen uhkaa musiikin monimuotoisuutta

Iltalehti uutisoi viikonloppuna Nelonen median asemasta musiikkialalla otsikolla ”Onko Suomeen syntynyt musiikkihirviö?”. Jutussa pohdittiin musiikkialan tulevaisuutta tilanteessa, jossa yksi toimija omistaa radio- ja tv-kanavien lisäksi myös festivaalit, levy-yhtiön ja kustannusyhtiön. Artikkelissa viitattiin artisti Mikael Gabrieliin, jonka biisien esittäminen Nelosen kanavilla näytti tilastojen perusteella loppuneen samalla, kun artisti päätti lähteä tuomariksi kilpailevan televisiokanavan laulukilpailuohjelmaan. Artisti on itse kertonut joutuneensa kanavalla suorasanaisesti boikottiin, minkä kanava on kiistänyt. Jutussa kerrottiin myös muista artisteista, jotka näyttäisivät kokeneen saman kohtalon sekä artistista, joka on saanut levy-yhtiöstään ohjeen ”olla kaveeraamatta” Nelosen kilpailijoiden kanssa.

Mikael Gabriel jatkoi keskustelua Nelosen kanavalla Emma-gaalan suorassa lähetyksessä lauantaina 2. helmikuuta 2019 muistuttamalla parhaasta musiikkivideosta saamansa palkinnon kiitospuheessa yleisöä siitä, että yleisö valitsee sen, mikä on suosittua musiikkia.

Kun valta keskittyy yhteen paikkaan, on aina vaarana, että sitä aletaan käyttää väärin hyväksi. Kymmenisen vuotta sitten alalla kohistiin 360 asteen sopimuksista, joilla artisti sitoutettiin keikkamyyntiä, äänitetuotantoa, oheistuotteita ja kustannustoimintaa koskevaan yhteistyöhön saman yhtiön kanssa. Nelonen median osalta pakettiin on nyt lisätty myös festivaalien järjestäminen ja media-ajan hallitseminen.

Yksittäisen artistin kannalta yhteistyö Nelosen kanssa voi olla erittäin hyödyllistä, mutta suuressa kuvassa vaarana on se, että yhä kapeampi osa artisteista ja muusikoista pääsee ylipäätään esittäytymään yleisölle. Musiikkialan tulisi sitoutua alan edistämiseen niin, että yleisölle tarjotaan jatkossakin mahdollisimman monimuotoista musiikkia.

”Muusikkojen liiton tehtävänä on edistää muusikkojen ja artistien työntekoedellytyksiä, joten seuraamme tarkasti tilannetta myös kilpailunäkökulmasta”, kommentoi liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen.