Muusikkojen liiton juristi Mirkka Kivilehto jätti 23. kesäkuuta 2021 eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun, jossa pyydettiin oikeusasiamiestä lausumaan, onko Etelä-Suomen aluehallintovirasto toiminut julkisen vallankäytön rajoissa ja lain mukaan.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto kumosi 14.6.2021 kahden metrin turvaväliä koskevan määräyksen yleisölle avoimien tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa. Tartuntatautilain 58 d §:n mukaisen arvioinnin perusteella aluehallintovirasto katsoi, että lähikontaktien rajoittamisen kahden metrin turvavälillä ei ole enää alueella välttämätöntä ja perusteltua asiakkaille tarkoitetussa tilassa oleskelevien ihmisten lukumäärästä riippumatta. Samana päivänä 14.6.2021 aluehallintovirasto katsoi samaisen välttämättömyysarvioinnin perusteella, että kahden metrin turvaväli on välttämätön sisätiloissa järjestettävissä yli 10 hengen ja ulkotiloissa järjestettävissä yli 50 hengen yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa. Muusikkojen liitto katsoo, että näiden kahden päätöksen luoma oikeustila on ristiriitainen, eikä ristiriitaa ole onnistuttu perustelemaan epidemiologisin perustein.
Asia esitettiin apulaisoikeusmies Maija Salinille. Vastauksessaan oikeusasiamies ilmoitti, ettei se vakiintuneen laillisuusvalvontakäytännön mukaan tutki asiaa, koska siihen on mahdollista hakea valittamalla muutosta. Asian saa tutkittavaksi ainoastaan, jos on päätöksen asianomainen, jota Muusikkojen liitto ei ole.
Muusikkojen liitto aikoo tehdä uuden kantelun kokoontumisrajoituksista.