Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto 2019 Miikka Peltomaalle

Muusikkojen liiton vuoden 2019 tunnustuspalkinto on myönnetty erikoislääkäri Miikka Peltomaalle merkittävästä työstä muusikkojen sairauksien ja vammojen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa. 

Miikka Peltomaa. Kuva: Patrik Stenström

Musiikkilääketieteeseen erikoistunut korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Miikka Peltomaa on edistänyt muusikkojen terveyttä ja hyvinvointia sekä Suomessa että kansainvälisesti. Peltomaa on toiminut asiantuntijana useissa Muusikkojen liiton projekteissa sekä Kansainvälisen muusikkojen liiton (FIM) tapahtumissa.

Muusikkojen ja laulajien terveydestä Peltomaa kiinnostui jo nuorena lääkärinä laulaessaan Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa ja toimiessaan samalla Oopperajuhlien lääkärinä. Yhä aktiivinen kuorolaulaja Peltomaa on keskeinen muusikkojen vaivojen, kuten fokaalisen dystonian ja meluvaurioiden ymmärtäjä.

Suomen Musiikkilääketieteen Yhdistyksen ylläpitämän Musiikkitalon muusikkopoliklinikan käynnistänyt Peltomaa on saanut laajan lääketieteen ammattilaisten joukon mukaan myötävaikuttamaan muusikkojen terveyteen vapaaehtoistyönä. Klinikan muusikoille tarjoama auttamismalli on kansainvälisestikin poikkeuksellinen.

Peltomaa edistää muusikkojen sairauksien ja vammojen ennaltaehkäisyä ja hoitoa myös kouluttamalla työterveyspalvelua tarjoavia tahoja sekä luennoimalla orkestereissa. Hän on myötävaikuttanut lääkäreiden mahdollisuuteen erikoistua musiikkilääkäriksi ja ollut luomassa erikoistumiseen vaadittavat opintosisällöt. Lisäksi Peltomaa on järjestänyt alan keskeisiä valtakunnallisia ja kansainvälisiä konferensseja.

”On koko suomalaisen musiikkielämän kannalta arvokasta, että Miikka Peltomaa on panostanut aikaansa ja osaamistaan muusikkoammattikunnan hyväksi. Peltomaan työ on ollut uraa uurtavaa ja monimuotoista”, kommentoi Muusikkojen liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen.

”Peltomaa on muusikkojen lääkärikunnan Robin Hood, jonka toimintaa ohjaavat lämmin sydän ja sisäänrakennettu auttamisenhalu. Lääkärinä hän on poikkeuksellinen – näkee potilaan aina kokonaisuutena, eikä yritä vain ratkaista akuuttia ongelmaa,” kuvailee Muusikkojen liiton varapuheenjohtaja Patrik Stenström.

 

Palkinnon jakoivat 16. marraskuuta Muusikkojen liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen ja viestintäpäällikkö Sanni Kahilainen Helsingin Muusikot ry:n 100-vuotisjuhlassa Helsingin G Livelabissa.

5 000 euron suuruisen palkintosumman rahoittaa Muusikkojen liitto. Tunnustuspalkinto myönnetään vuosittain merkittävästä työstä liiton toimintapiirissä. Lue lisää >

Palkintokuvat: Veli-Pekka Väisänen