Force majeure ja korona

Koronaviruspandemia johti keväällä ja kesällä 2020 muusikkojen töiden peruuntumiseen, ja toimeksiantosopimussuhteiden kohdalla vedottiin usein force majeureen eli ylivoimaiseen esteeseen. Koska ylivoimaiseksi esteeksi voidaan katsoa vain yllätyksellinen ja ennakoimaton tapahtuma, ei force majeureen välttämättä voida enää vedota uusien toimeksiantojen peruuntuessa koronan takia.

Koronapandemia ilmestyi keskuuteemme yllättäen keväällä 2020. Muusikoiden sopimussuhteissa ei ollut osattu varautua maailmanlaajuiseen viruspandemiaan, ja siksi tilanteen hahmottaminen ja oikeiden toimintatapojen löytäminen vaati paljon selvitystyötä kaikilta osapuolilta. Toimeksiantosuhteessa (ns. yrittäjinä) ja työsuhteessa toimivien osalta töiden peruuntumiseen vaikuttavat oikeusohjeet ovat erilaiset.

Force majeureylivoimainen este

Yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan toimeksiantosopimussuhteessa voidaan vedota force majeureen eli ylivoimaiseen esteeseen. Sopimuksissa saattaa olla valmiiksi force majeure -lausekkeita, mutta ylivoimaiseen esteeseen on mahdollista vedota myös ilman nimenomaista sopimusehtoa.

Ylivoimaiseksi esteeksi katsotaan sellainen sopimuksen täyttämisen estävä ja sopimuksen syntymisen jälkeen sattunut epätavallinen ja asiaan vaikuttava tapahtuma, jota sopijapuolten ei ole ollut syytä ottaa huomioon sopimusta tehtäessä. Esteen on siis oltava sopimusosapuolelle yllätyksellinen ja ennakoimaton.

Ylivoimainen este on ns. vapauttamisperuste, ja sellaisen sattuessa sopimusosapuoli vapautuu sopimusvelvoitteestaan ilman korvausseuraamuksia. Siksi viranomaisten keväällä asettamien rajoitusten vuoksi monien toimeksiantona töitä tekevien keikat jäivät tekemättä eikä korvausta menetetyistä keikoista maksettu toisen osapuolen vedotessa ylivoimaiseen esteeseen.

Uudet toimeksiantosuhteet ja koronapandemia

Uusia sopimuksia ja toimeksiantosuhteita solmitaan, vaikka koronapandemia jatkuu ja sen kestosta ja tulevaisuuden kehityssuunnasta ei ole varmaa tietoa. Tällöin on hyvä ottaa huomioon, että keväisen pandemian leviämisen ja viranomaisrajoitusten jälkeen pandemia ja sen vaikutukset eivät tule millekään taholle enää yllätyksenä.

Kyse ei siis enää ole uusien toimeksiantojen osalta ennakoimattomasta tapahtumasta, jota sopijapuolten ei olisi ollut syytä ottaa huomioon sopimusta tehtäessä. Näin ollen on mahdollista, että koronapandemia ei enää täytä force majeuren edellytyksiä niissä sopimuksissa, jotka on solmittu koronapandemian leviämisen jälkeen, jos sopimuksen peruutusehdoissa ei ole pandemiasta erityistä mainintaa. Siksi koronapandemia on tärkeää ottaa huomioon tulevissa toimeksiantosopimuksissa ja sopia, miten mahdollisten peruutusten osalta toimitaan. Jos asiaa ei ole huomioitu sopimuksessa, eivät mahdolliset pandemiaan liittyvät rajoitustoimet enää välttämättä vapauta osapuolia sopimusvelvoitteiden täyttämisestä ja korvausvastuusta.

Näyttövelvollisuus ylivoimaisen esteen olemassaolosta on aina esteeseen vetoavalla eli sopimusosapuolen on osoitettava, että ylivoimainen este on konkreettisesti estänyt suoritusvelvoitteen täyttämisen. Esimerkiksi kustannusten kasvaminen tai toimeksiannon vaikeutuminen eivät sinällään yleensä ole riittäviä syitä vastuista vapautumiseen.

Työnteon estyminen työsuhteessa

Työsuhteessa toimivien osalta sovelletaan työsopimuslain pakottavia määräyksiä. Tällöin palkka maksetaan 14 päivältä, jos työnteko estyy työnantajasta sekä työntekijästä riippumattomista syistä.