Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma hakee jälleen taide-elämyksiä kahdeksasluokkalaisille koettavaksi lukuvuoden 2027–2028 aikana. Haussa on taiteen ammattilaisten tuottamia teoksia ja teoskokonaisuuksia ja intohimoisesti toteutettua yleisötyötä.
Haku järjestetään sen tiedon nojalla, että valtioneuvosto esittää Taidetestaajat-toiminnalle 3,5 miljoonan euron määrärahaa lukuvuodelle 2027–2028. Eduskunta vahvistaa budjetin joulukuussa 2026.
Taidetestaajat-ohjelman budjetin puolittuessa nykyisestä mukaan tullaan valitsemaan aiempaa vähemmän taidetoimijoita ja jokaisen hakijan toivotaan tarjoavan ohjelmaan parasta mahdollista sisältöä. Parhaimmillaan kahdeksasluokkalaisena koetulla taidevierailulla voi olla merkittävä vaikutus nuoren positiivisen taidesuhteen kehittymiseen.
Lisätietoa hausta, yleisötyövaatimuksista, lippujen hinnoista sekä haettavana olevan lukuvuoden erityispiirteistä löytyy täältä.