Kalle Chydenius on ollut ammattimuusikko vuodesta 1987. Tuottajana hän on saanut kultalevyjä ja Emma-patsaita. Silti eräänä päivänä seinä nousi pystyyn, ja oli keksittävä jotain muuta.
Vuoden 2014 tienoilla Kalle Chydenius (s. 1970) joutui toteamaan, ettei tuottajalle ollut enää tarjolla riittävästi hommia. ”Tai töitä oli, mutta en esimerkiksi halunnut tehdä mainosmusiikkia”, hän huokaa.
Chydenius pyrki sopeutumaan uusiin rooleihin. Hän opetti Abletonin käyttöä työväenopistossa ja markkinoi itseään leffaäänen editoijana. Vuoden verran meni Petran keikkabasistina. Vuosi keikkailua kuitenkin riitti, eivätkä tanssimuusikon hommat enää kiinnostaneet. ”Opettajan työ ei varsinkaan ollut yhtään juttuni”, Chydenius pohtii. Hän oli jo menestyneiden tuottajavuosien jälkeen paennut musiikkialan kvartaaliajattelua teatterin pariin muutamaksi vuodeksi. Oma identiteetti musiikintekijänä oli puntarissa. Hetken aikaa Chydenius jopa jakoi mainoslehtiä, kun ei muuta keksinyt.
Vanha elektroniikkaharrastus kuitenkin inspiroi, ja Chydenius oli myös alkanut rakentaa studiolaitteita itse. Entä jos harrastuksesta olisi ammatiksi asti? Sopivaa koulutusta ei vain ollut Helsingissä tarjolla. ”Minua kiinnosti analogitekniikka ja elektroniikka, mutta tarjolla oli vain ICT-koulutusta, jossa koulutetaan lähinnä kännykänkorjaajia. Se ei kiinnostanut minua yhtään. Halusin oppia vanhaa teknologiaa – halusin kolvata, en koodata.”
Chydenius päivitteli tilannettaan vanhalle ystävälleen Risto Eskolinille. ”Tuotin Egotripin Alter Ego -albumin 1998. Ripa äänitti sen ja silloin tutustuttiin hyvin”, muistelee Chydenius 90-lukua. Eskolinillakin oli Vallilassa menestynyt studio, jonka hän joutui lopulta lopettamaan töiden puutteessa. Sähkömieheksi ennen muusikon uraansa opiskellut Eskolin perusti oman firman ”Sähkölanssi Oy”. Hän on elävä esimerkki onnistuneesta alanvaihdosta.
”Ripa kehotti lukemaan sähkärin paperit. Kaksi vuotta ja saat heti työtä, hän sanoi”, kertoo Chydenius, joka pääsi Vallilan ammattiopiston aikuislinjalle vuonna 2018. Toisin kuin voisi luulla, meritoituneella ja palkitulla tuottajalla ei ollut kynnystä palata koulun penkille ja vetää haalareita niskaan. ”Päinvastoin. Pidin sitä hirveän vapauttavana. Se oli myös sosiaalinen tutkimusmatka. En ole käynyt armeijaa, mutta koulussa näin samalla tavoin yhteiskunnan läpileikkauksen. Kaiken lisäksi yli puolet oli maahanmuuttajataustaisia. Opin valtavasti esimerkiksi islamista syyrialaisten kundien kanssa jutellessa.”
Opinnot ja uusi ammatti opettivat myös nöyryyttä. Nuoren hittituottajan ego sai menestysvuosina buustia – olihan Chydenius vasta 23-vuotias saadessaan ensimmäisen Emmansa. ”Totta kai piti pohtia, että kuka mä nyt oikein olen. Se opetti myös näkemään, että Suomi on luokkayhteiskunta. Kun kävelet kaupassa asentajan vaatteet päällä, ihmiset katsovat lävitsesi. Siviilivaatteissa sama ihminen saattaisi tervehtiä aulassa ystävällisesti, mutta haalariäijään suhtautuminen on usein nihkeää.”
”Tyttäreni ollessa pieni luin hänelle paljon ja ajattelin, että tätähän jotkut tekevät työkseen”
Samaan murrosvaiheeseen osui myös kolmannen ammatin aloitus: Chydeniuksesta tuli haluttu äänikirjojen lukija. ”Tyttäreni ollessa pieni luin hänelle paljon ja ajattelin, että tätähän jotkut tekevät työkseen. Vuokko Hovatan neuvojen mukaisesti annoin lukunäytteen vuoden 2017 lopussa ja aloitin lukemisen samana vuonna, kun menin sähkärikouluun.”
Silloin sattuma puuttui peliin: tuli korona. ”Ensimmäisen Sähkölanssi-vuoteni tein Ripan työmailla piuhaa vetämällä ja näin, mitä se on. Koronasulkujen vuoksi koulu meni kuitenkin kiinni ja valmistuminen lykkääntyi. Samasta syystä kuitenkin äänikirjahommat tuplaantuivat ja ala koki valtavan boostin.”
Chydeniuksesta tuli nopeasti suosittu ääni lukuaikapalveluihin, ja tähän mennessä hänen lukemiaan kirjoja on jo lähes 60 nimikettä. Äänikirjat ovatkin tulonlähteenä huomattavasti parempi sähköasentajan töihin verrattuna. Työ on kuitenkin vaatinut opettelua, sillä se edellyttää kovaa keskittymistä eikä onnistu väsyneenä. Äänitykset syntyvät Silencion studiolla äänittäjän kanssa. ”Valtaosa lukee neljän tunnin sessioita, niin minäkin. Tein aluksi puoli päivää sähkärihommia ja puoli päivää lukemista. Nykyään pyhitän päivät yhdelle asialle kerrallaan.”
Merkittävä muutos tekemiseen on työn konkreettisuus ja asioiden valmistuminen. Taiteessa onnistuminen on usein jonkun ulkopuolisen arvioitavana, mutta sähkötöissä kriteerit ovat selkeämmät. ”Ensimmäistä kertaa elämässäni minun ei tarvitse kysyä keneltäkään, onko tämä oikein.” Työn konkreettisuus palkitseekin tavalla, jota musiikkimaailmasta on vaikea löytää. ”Taiteessa valmiiksi tulemisen kokemuksen saa ehkä kerran pari vuodessa. Sähkärin duunissa asiat valmistuvat joka päivä.”
Ympyrä sulkeutui, kun audiolaitehamstraajaksi tunnustautuva Chydenius päätyi ”vahingossa” audiolaitteiden korjaajaksi. ”Viime syksynä kaivoin esiin pari vanhaa räkkikompuraa ja soitin 5 by 5 Custom Shopin Paavo Kurkelalle. Paavo tiesi taustani elektroniikan parissa, sillä olemme yhdessä rakentaneet Timo Kämäräisen studion – Paavo audiopuolen ja minä tein sähköt. Nähtiin ja juteltiin, kunnes lopulta Paavo kysyi minua heille töihin. Nyt kipuilen aikataulujeni kanssa, että onko minulla aikaa korjata audiolaitteita. Se olisi taas yksi ammatti lisää palettiin.”
Ajankäytön hallintaa todella tarvitaan, kun myös soittokeikat ovat yllättäen lisääntyneet. Viimeksi Chydeniuksella on ollut keikkaa basistina niin Kemopetrolin kuin Samuli Edelmannin bändeissä. Työn alla on myös Oona Airolan soololevyn tuottaminen. Sitten on vielä Kaj-isän perintö. ”Ollaan Jussin kanssa esitetty isämme lauluja eri sinfoniaorkestereiden säestyksellä ympäri Suomea. Kaiken kaikkiaan viime vuonna minulla oli viitisenkymmentä soittokeikkaa – edeltävän 15 vuoden keikat yhteensäkään ei ole niin paljon.”
Vaikka työpäivät täyttyvät monista eri rooleista, Chydenius uskoo monipuolisen tekemisen avartavan, eikä hän ahdistu töiden määrästä. Tosin kaikki on paradoksaalista. ”Minusta ei tullut yhden alueen huippuosaajaa. En ole virtuoosi basisti, mutta osaan paljon kaikkea. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että seinän tultua vastaan en ole jäänyt murehtimaan, vaan etsinyt uuden polun”, pohtii Chydenius, joka ei saarnaa tai ohjeista. Hän tarkastelee omaakin tilannetta kokonaisvaltaisesti. ”On tappavaa, jos jää murehtimaan ja katkeroitumaan. Parempi keksiä jotain uutta. Katkeroituneista ihmisistä ei ole mitään iloa läheisille. Uskon, että minusta on paljon enemmän iloa perheelleni tällaisena.”
Teksti ja kuva: Tommi E. Virtanen
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 2/2026.