Kevään 2025 apurahahakuja

Music Finland

  • Music Finlandin vientituilla tuetaan suomalaisten musiikkialan yritysten, artistien, tekijöiden sekä säveltäjien kansainvälistymistä ja liiketoiminnan kehitystä. Tuki koostuu kahdesta eri tukimuodosta, projekti- ja strategiatuesta. Projektituki on suunnattu kaikille musiikkivientiä tekeville toimijoille vientiuran vaiheesta riippumatta, kun taas strategiatuki on suunnattu jo pidemmän aikaa vientiä tehneille toimijoille. Vientituen kevään hakukierros on auki 31. maaliskuuta 2025 saakka.

Musiikin edistämissäätiö

  • Musiikin edistämissäätiön työskentelytuki on tarkoitettu alalla aktiivisesti ja ammattimaisesti toimiville tekijöille ja esiintyville taiteilijoille, joilla on jo aiempaa näyttöä taiteellisesta työstä. Työskentelytukea voi hakea luovaan työhön, esittävään toimintaan tai yhteisesti näiden molempien kokonaisuuteen.
  • Elävän musiikin tukea on mahdollista saada erilaisiin kotimaista luovaa ja/tai esittävää säveltaidetta sisältäviin projektikohtaisiin hankkeisiin. Kotimaisella musiikilla tarkoitetaan suomalaisten tai Suomessa vakituisesti asuvien esittävien taiteilijoiden ja säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien tuotantoa. Myönnettävillä avustuksilla edistetään toimialan kehittymistä, työllistymistä ja osaamista. Painopisteen tulee olla ammattimaisessa tai ammattimaisuuteen tähtäävässä toiminnassa.
  • Äänitetukea haetaan yksittäisille äänitteille, jotka sisältävät useampia sävelteoksia. Sisällön laajuus (albumi, EP tai vastaava) tulee selvittää hakemuksessa. Tuki ei koske singlen tuotantoa. Päätösesitykset tehdään jälkituotantotukena digitaalisesti tai fyysisesti julkaistun äänitteen kuuntelun perusteella.  Hyväksyttäviä kululajeja ovat ensisijaisesti projektiluontoiset äänityskulut, miksaus- ja editointikulut, masterointikulut, levyn kannen suunnittelukulut, esiintyjien palkkiot sekä harkinnanvaraisesti matka- ja majoituskulut.

Musiikin edistämissäätiön työskentely-, elävän musiikin- sekä äänitetuet ovat haettavissa 1.3.–30.4.2025.


Niilo Helanderin säätiö

  • Niilo Helanderin säätiö myöntää apurahoja ennalta määritellyille hakualoille. Vuoden 2025 kevään haussa hakualoja ovat rauhantyö, tekoäly ja luovuus sekä esittävän taiteen nuoret tekijät. Niilo Helanderin säätiön apurahoja voi hakea helmikuun 2025 ajan.

Sakari Alhopuron säätiö

  • Sakari Alhopuron säätiön taiteen ja kulttuurin apurahoja voi hakea helmikuun ajan. Apurahoja myönnetään vaihtuvien painotusten mukaisesti. Vuonna 2025 apurahoja myönnetään ilmastonmuutosta, ympäristökriisiä, suomalaisen luonnon tilaa sekä luonnonsuojelua käsittelevään taiteeseen ja taiteelliseen työskentelyyn. Vuonna 2025 säätiö myöntää taiteen ja kulttuurin apurahoja vain yksityishenkilöille. Apurahaa myönnetään hankkeisiin, joiden lopputuloksena syntyy esimerkiksi teos, esitys tai näyttely.

Suomen kulttuurirahasto

  • Taiteilijat ja taidearvostelijat kaikilta taiteen aloilta voivat hakea Suomen kulttuurirahaston liikkuvuusapurahaa. Liikkuvuusapuraha on kuluapuraha Suomen ulkopuolella toteutettavasta kansainvälisestä toiminnasta tai residensseistä aiheutuvien liikkuvuuskulujen kattamiseen. Liikkuvuusapuraha on haettavissa 10.–31.3.2025.

Suomen Musiikintekijät ry: Musiikintekijöiden rahasto

  • Musiikintekijöiden rahasto edistää ja tukee suomalaisten ja Suomessa asuvien musiikintekijöiden toimintaa ja työtä jakamalla stipendejä. Stipendejä voi hakea esimerkiksi musiikintekijänä työskentelemiseen, uran rakentamiseen, matkojen kustannuksiin, residenssivuokriin, työkalujen hankintaan tai työskentelytilojen vuokraan. Stipendien kevään hakukierros päättyy 28.2.2025.

Taiteen edistämiskeskus

  • Alueiden apurahat ovat tarkoitettu ammattitaiteilijoille ja taidejournalisteille sekä heidän muodostamilleen työryhmille. Apurahaa voi hakea samalla hakemuksella työskentelyyn ja kuluihin. Alueiden apurahat ovat haettavissa 3.–27.3.2025.
  • Valtion taiteilija-apurahat ovat tarkoitettu eri alojen taiteilijoille ja taidejournalisteille ammatilliseen taiteelliseen työskentelyyn. Myönnettävien apurahojen lukumäärät ja pituudet vaihtelevat taiteenaloittain puolivuotisesta viisivuotiseen. Taiteilija-apurahat ovat haettavissa 3.3.–3.4.2025.