Kansainväliset järjestöt vaativat eduskuntaa perumaan yksityisen kopioinnin hyvityksen leikkauksen

Audiovisuaalisen taiteen, musiikin, kirjallisuuden ja kuvataiteiden eurooppalaiset ja kansainväliset tekijänoikeusjärjestöt AEPO-ARTIS, BIEM, CISAC, EVA, IFRRO, GESAC ja SAA vaativat yhdessä eduskuntaa perumaan yksityisen kopioinnin hyvityksen puolittamisen.

Järjestöt ilmaisevat vakavan huolensa suomalaisten luovan alan tekijöiden lisäksi myös kaikkien niiden eurooppalaisten ja kansainvälisten tekijöiden ja esiintyjien puolesta, joita suomalaiset jäsenorganisaatiot edustavat Suomessa. 

Tuore tutkimus osoittaa, että leikkaus on kohtuuton

Kansainväliset järjestöt painottavat vetoomuksessaan, että yksityisen kopioinnin hyvityksen puolittaminen 11 miljoonasta eurosta 5,5 miljoonaan euroon on perusteeton. Tuore tutkimus osoittaa, että yksityisestä kopioinnista aiheutuvat tosiasialliset vahingot ovat Suomessa 46 miljoonaa euroa vuodessa. Tutkimustulosten valossa Suomen hallituksen päätös leikata hyvityksestä on kohtuuton.

Hallitus on nimittänyt selvityshenkilön – siirtymäkauden rahoitus on turvattava

Suomen hallitus on äskettäin nimittänyt selvityshenkilön, jonka tehtävänä on arvioida mahdollisia vaihtoehtoisia mekanismeja yksityisen kopioinnin hyvitykselle, hyvityksen tasoa sekä hyvityksen jakamista ja kohdentamista oikeudenhaltijoille. 

Vetoomuksessa kuitenkin korostetaan, että siirtymäkaudella on myös huolehdittava riittävästä korvauksesta ennen kuin selvityshenkilö antaa suosituksensa mahdollinen uusi järjestelmä otetaan käyttöön. Tähän olisi varattava vähintään 11 miljoonaa euroa.

Leikkausten vaikutukset Suomen luovaan alaan olisivat tuhoisat

Yksityisen kopioinnin hyvitys on jo vuosikymmenten ajan koettu toimivaksi ratkaisuksi kulttuurialalla. Riittämätön rahoitus aiheuttaisi suurta vahinkoa siirtymäkaudella ja myös pitkällä aikavälillä. 

Leikkaus vahingoittaisi taiteilijoita ja Suomen kulttuurialaa kahdella tavalla: 

1. Luovien alojen tekijöille maksettavan hyvityskorvauksen määrä romahtaisi puoleen.

2. Pääasiassa yksityisen kopioinnin hyvityksellä rahoitettavat kulttuurin edistämiskeskukset joutuisivat merkittävästi karsimaan tukeaan tapahtumille ja uusien töiden tuotannolle. Nämä edistämiskeskukset, kuten Musiikin edistämissäätiö (MES), Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus (AVEK) ja Visuaalisen taiteen edistämiskeskus (VISEK), ovat suomalaisen kulttuurimaiseman peruskiviä. Jos keskusten määrärahat vähenevät, niillä ei ole enää samoja mahdollisuuksia tukea ja ylläpitää moninaista ja eläväistä suomalaista kulttuuria entiseen tapaan.

Hyvitykseen kohdistuvat leikkaukset peruttava ja järjestelmää päivitettävä

Järjestöt kehottavat hallitusta harkitsemaan tuhoisia leikkauspäätöksiä sekä

1. varmistamaan, että yksityisen kopioinnin hyvitys säilyy vähintään 11 miljoonassa eurossa siirtymäkaudella eli ennen kuin selvityshenkilö saa työnsä valmiiksi ja uusi järjestelmä on todettu toimivaksi ja vakiinnutettu käyttöön. 

2. päivittämään pikaisesti yksityisen kopioinnin hyvitysjärjestelmän vastaamaan EU:n lainsäädännön ja EU-tuomioistuimen vaatimuksia ja erityisesti digiympäristössä toteutuvaa teosten kopiointia, jotta hyvityksen taso on kestävä ja asianmukainen.