SROI – Tiedonkeruu on aloitettu

SROI (Social Return on Investment) on laskentamalli, jolla muun muassa tuodaan näkyväksi ja rahalliseen muotoon ei-rahallisia hyötyjä, kuten hyvinvointia lisääviä vaikutuksia. Mallia on käytetty etenkin Isossa-Britanniassa erilaisten kolmannen sektorin hankkeiden vaikutusten arvioinnissa. Myös Suomessa on tehty muutamia SROI-tutkimuksia, mutta ei vielä musiikkialalta. Kaikkien orkesteri -hankkeessa kehitelläänkin nyt SROIn sovellusta suomalaisten orkestereiden käyttöön. Pilottivaiheen yhteistyökumppaneina ovat Lohjan kaupunginorkesteri ja Tapiola Sinfonietta, ja myöhemmin malli sovelletaan myös täysikokoisen sinfoniaorkesterin käyttöön.

Laskentamallin kehittäminen aloitettiin elokuussa 2022 tiedonkeruulla. Syyskauden aikana Lohjalla ja Tapiolassa toteutetaan kyselyjä ja haastatteluja konserttikävijöille ja ei-kävijöille sekä säännöllisen yleisötyön kohderyhmille ja heidän parissaan työskenteleville. Tulokset analysoidaan ja SROI-malli kehitetään kevään 2023 aikana.

Lue lisää hankkeesta >