Tuija-Maija Nurminen ja Miika Kärnä aloittivat työharjoittelunsa Muusikkojen liitossa

Miika Kärnä tulee työskentelemään heinäkuun alkuun kestävän työharjoittelunsa ajan individuaalisopimusten parissa. Koulutukseltaan Kärnä on oikeustieteen maisteri, ja hän on opiskellut myös lauluntekijälinjalla HEO-kansanopistossa.

”Olen työskennellyt aiemmin pääasiassa liikejuridiikan parissa ja kiinnostukseni musiikintekoon vei minut viime syksynä HEO:lle opiskelemaan lauluntekoa. Siellä tajusin, että haluan hyödyntää juristin ammattitaitoa auttaakseni musiikin ammattilaisia toteuttamaan työtään”, kertoo Kärnä.

Tuija-Maija Nurminen tulee tekemään työehtosopimuksiin ja kollektiivisopimiseen liittyvää työtä kesäkuun ajan. Nurminen on pitkän linjan orkesterimuusikko ja ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelija. Muusikkojen liiton jäsen Nurminen on ollut jo vuodesta 1996.

”Olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja olen varma, että tulen oppimaan paljon kuluvan harjoittelun aikana”, iloitsee Nurminen.

Tervetuloa mukaan joukkoon!