Elmun apurahahaku auki 15. toukokuuta saakka

Apurahan suuruus on 500–3000 €. Apurahapäätökset tekee Elävän musiikin säätiön nimeämä asiantuntijaryhmä 31. toukokuuta 2022 mennessä. Apurahat ovat harkinnanvaraista tukea. Päätökseen vaikuttavat hakijan aiempi toiminta musiikkialalla ja suunnitelma apurahan käytöstä. Apuraha on kertaluonteinen erä ja sitä voi hakea myös takautuvasti jo vuonna 2022 toteutetulle projektille.

Apurahoja myönnetään neljään tarkoitukseen:

Konserttitoiminnan järjestäminen

Apurahaa voi hakea yksittäisten konserttien järjestämiseen, konserttien sarjaan tai festivaalitoimintaan. Hakija voi olla tapahtuman järjestäjä tai esiintyjätaho itse.

Vastuullisuuden edistäminen tapahtumissa

Elävän musiikin säätiö kannustaa tapahtumajärjestäjiä edistämään oman tapahtumansa tai tapahtumapaikkansa vastuullisuutta konkreettisilla tavoilla, joita ovat esimerkiksi Ekokompassi-sertifikaatti, Joutsenmerkki tai kansainväliset raportointijärjestelmät.

Koulutus

Säätiö myöntää apurahoja oman ammattitaidon kehittämiseen tai tiedon jakamiseen. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi seminaarit, ammatillinen opetus ja kurssit.

Tutkimus

Säätiö myöntää tukea tapahtuma-alaa koskevaan tutkimukseen ja konkreettisen tiedon tuottamiseen tapahtumien eri osa-alueista (esim. asiakaskyselyt, vaikuttavuuden arviointi, markkinatutkimus). Kuluttajien ja esiintyjien kohtaamiset, kaupunkikulttuuria tai muuta säätiön tärkeäksi katsomaa asiaa käsittelevät akateemiset tutkimussuunnitelmat ovat tervetulleita.

Lue lisää ja hae Elmun sivuilta >

Lisätietoja:
Elmu-säätiö, Juha Tynkkynen, juha@elmu-saatio.fi