Hakijan tulee olla Muusikkojen liiton jäsen ja jäsenyyden tulee olla kestänyt hakuajankohtaan mennessä vähintään kolme kuukautta, mikä koskee myös mukaan lähteviä Muusikkojen liiton jäseniä.
Voit hakea molempia residenssejä mutta huomioithan, että sinun tulee lähettää kummastakin residenssistä oma hakemus. Et siis voi hakea molempia residenssejä samassa sähköpostissa.
Los Angeles
Los Angelesin Beachwoodissa sijaitseva residenssi on suunnattu Suomessa ja Tanskassa toimiville musiikin esittäjille ja tekijöille. Residenssissä on mahdollisuus pohjoismaiseen ja mannertenväliseen yhteistyöhön sekä verkostoitumiseen, ja Los Angeles tarjoaa hyvät mahdollisuudet verkostoitumiseen musiikkialan toimijoiden kanssa. Residenssiä voi käyttää harjoitteluun, musiikin tekemiseen tai muuhun työskentelyyn. Kohteen järjestävät yhteistyössä Muusikkojen liitto, Suomen Musiikintekijät ja Tanskan musiikintekijöiden järjestö DPA. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt hankkeelle tukea.