Valtakunnassa on meneillään lakkoja muun ohella kuntapuolella KVTES-sopimusaloilla. Lakonuhka on voimassa 19. huhtikuuta 2022 alkaen myös kunnallisella ja yksityisellä opetusalalla, ellei sopua sitä ennen löydy. Liiton jäseniä on töissä kaupunginorkestereissa kunnallisina muusikkoina ja opettajina musiikkioppilaitoksissa, kuten myös yksityisissä musiikkioppilaitoksissa. Miten on lakkoavustuksen laita, jos kuuluu Muusikkojen liittoon, mutta ei lakon toimenpanneeseen työntekijäliittoon, esimerkiksi Jytyyn, SMOL/OAJ:hin tai JHL:ään?
Kuntapuolella Muusikkojen liitto ei ole antanut lakkovaroitusta eikä ole toistaiseksi menossa lakkoon kunnallisia muusikkoja koskevien neuvottelujen ollessa kesken. Kuntapuolen pääsopijajärjestöjen käynnistämä lakko koskee KVTES:n sopimusaloilla työskenteleviä henkilöitä. Kunnalliset muusikot eivät kuulu tähän joukkoon syystä, että kunnallisilla muusikoilla on oma sopimus, jota koskevat neuvottelut ovat siis kesken. Ellei liiton hallitus näitä neuvotteluja vauhdittaakseen anna lakkovaroitusta tai päätä tukilakosta, työt jatkuvat normaalisti kaupunginorkestereissa. Muusikkojen työt kaupunginorkestereissa eivät siis ole toistaiseksi myöskään lakon alaisia töitä, ellei liiton hallitus muuta päätä.
Opetustöissä liitolla ei sen sijaan ole omaa työehtosopimusta, joten opetustyöt tulevat olemaan mahdollisesti toimeenpantavien lakkojen piirissä. Opetusalan työntekijäjärjestöjen käynnistämät työtaistelutoimet ja oikeus lakkoavustukseen koskevat näiden järjestöjen jäseniä (SMOL/OAJ/JHL/Jyty) asianomaisten järjestöjen sääntöjen mukaan. Pelkästään Muusikkojen liittoon kuuluvat henkilöt eivät saa lakkoavustusta näiltä järjestöiltä, vaikka osallistuisivatkin lakkoihin. Jos kuulut sekä Muusikkojen liittoon että lakon toimeenpanneeseen liittoon, saat lakkoavustuksen lakon toimeenpanneesta liitosta.
Muusikkojen liiton jäsenet ovat oikeutettuja kieltäytymään lakon alaisista opetustöistä ja näin tehdessään heillä on sama lailliseen lakkoon osallistuvan työsuhdeturva kuin lakon julistaneeseen järjestöönkin kuuluvalla lakkolaisella. Tällaiseen lakkoon osallistuvaa ei saa lakon vuoksi irtisanoa, eikä häneen saa muutenkaan kohdista lakon perusteella kurinpito- tai vastatoimia. Henkilön oma päätös osallistua lakkoon ei kuitenkaan vielä takaa oikeutta lakkoavustukseen, vaan oikeus Muusikkojen liiton maksamaan lakkoavustukseen syntyy vasta liiton hallituksen harkinnanvaraisen päätöksen perusteella.
Muusikkojen liiton sääntöjen mukaan lakkoavusta voidaan maksaa toisen liiton työriidasta aiheutuneessa lakossa tai työsulussa edellyttäen, että liiton hallitus on päätöksellään hyväksynyt lakon. Lakkoavustusta maksetaan hallituksen päättämä määrä lakon alkaessa vähintään kuusi kuukautta jäsenillä olleille. Lakkoavustusta maksetaan 7 päivältä viikossa kahdeksannesta lakkopäivästä lukien lakon loppuun.