Pääministeri Sanna Marin (sd.) järjesti musiikkialan edustajien vierailun Kesärannassa sunnuntaina 10. lokakuuta 2021. Paikalla olivat Marinin lisäksi kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.), Marinin erityisavustaja Pirita Ruokonen, kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.), artisteja sekä musiikkialan toimijoiden ja järjestöjen edustajia. Muusikkojen liitosta paikalla oli viestintäpäällikkö Sanni Kahilainen.
Pääministeri Marin kertoi tahtotilastaan rakentaa alan luottamusta päättäjiin sekä keskittyä yhdessä alan tulevaisuuteen ja nostamiseen korona-ahdingosta.
”Oli hyvä kuulla, että alan vaikea tilanne ja jälleenrakentamisen tarve huomioidaan, ja että pääministerin positiivinen viestiminen musiikkialasta ja tapahtumista tulee jatkumaan”, kertoo Sanni Kahilainen.
Tiede- ja kulttuuriministeri Kurvinen totesi hänkin yhteisen jälleenrakentamisen tärkeyden. Keskustelussa nousivat esiin muun muassa alan elinkeinonäkökulma ja tulevaisuudennäkymät sekä rytmimusiikin VOS-toimijoiden tilanne.
”Viimeviikkoiset keskustelut Musiikki & Mediassa osoittivat jälleen kerran musiikkialan tulevaisuuteen katsovan hengen – näinkin haastavien aikojen jälkeen ja keskellä. Siksi nyt on erityisen tärkeää, että päättäjät mahdollistavat alan nousemisen jaloilleen ja että sen potentiaali hyödynnetään täysimääräisesti. Kulttuurialan leikkaukset tekevät tästä haastavaa. Yhteistyön ja keskustelun merkitys on nyt valtava”, Kahilainen toteaa.