Yhden hengen mielenosoitus oli kuin improvisoitu performanssi

Freelancekitaristi Aki Hauru osoitti mieltään koronakriisin seurauksista kärsineen musiikkialan puolesta eri ministeriöiden edustoilla 40 päivän ajan. Miedon erävoiton lisäksi tempaus toi Haurulle myös lisävahvistusta ajatukselle siitä, mihin keskittyä jatkossa omalla muusikon urallaan.

Koronapandemian rajut vaikutukset musiikkialalle ovat viimein tänä keväänä saaneet ansaitsemaansa laajempaa julkisuutta, kun järjestöjen sinnikkään vaikuttamistyön lisäksi muun muassa yksittäiset muusikot ja muut alan ammattilaiset ovat nousseet äänekkäästi barrikadeille.

Yksi heistä on Django Collective Helsingistä, Mustarastaasta, Tia Cohenin yhtyeestä ja Soul Sistersistä tuttu freelancekitaristi Aki Hauru. Hän ilmaisi mieltään eri ministeriöiden edessä helmikuun puolivälistä huhtikuun loppuun nostaen esiin musiikkialan menetykset ja vaatien muusikoille asianmukaista kompensaatiota koronakriisistä selviämiseksi.

Muusikkojen liitto palkitsi Haurun Nyrkki-palkinnolla merkittävästä teosta muusikkoyhteisön ja koko musiikkialan hyväksi. Kuvataiteilija Jani Leinosen tekemä ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaettu palkinto on valettu Aki Haurun nyrkin mallin mukaan.

Samalla viikolla kun palkinto jaettiin, hallitus linjasi myös isosta tukipaketista kulttuurille, taiteelle, liikunnalle ja tapahtuma-alalle. Hauru sanoo ministereiden itse kertoneen, että myös hänen tempauksellaan ja sen tuomalla näkyvyydellä on ollut vaikutusta asiaan. ”Mutta tätä on tehty yhtenä laajana tykistörintamana. Itse olen ollut mutteri koneistossa ja puhunut koko ajan yleisesti meistä ja meidän alasta”, Hauru kertoo.

Aki Hauru osoitti mieltään ministeriöiden edessä 40 päivän ajan.

Suora kontakti ministereihin

Mielenosoitus tarkoitti käytännössä sitä, että Hauru oli joka arkipäivä noin kolme tuntia eri ministeriöiden edustalla kompensaatiota alan tulonmenetyksiin vaativan kyltin kanssa. Idea mielenosoitukseen syntyi hetken mielijohteesta ja turhautumisesta vallitsevaan tilanteeseen. 

”Oikeustajuani vastaan sotii se, että työpaikka laitetaan poseen ilman korvauksia. Muualla tällaista ei katsottaisi hetkeäkään”, Hauru sanoo. ”Itselleni alan taistelu näyttäytyi vain ykkösinä ja nollina somessa, joten päähänpistona tulostin kyltin ja lähdin näyttäytymään lihallisena esimerkkinä päättäjille.”

Mielenosoitus alkoi sosiaali- ja terveysministeriön edestä. Hauru ehti olla myös opetus- ja kulttuuriministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön edustalla sekä myös Valtioneuvoston linnan ja Säätytalon luona.

Pikkuhiljaa ministeritkin tulivat tutuiksi, aluksi tervehdyspohjalta mutta myöhemmin pitkienkin keskustelujen kautta. Hauru ehti keskustella muun muassa elinkeinoministeri Mika Lintilän, opetusministeri Jussi Saramon, liikenne- ja viestintäministeri  Timo Harakan ja sisäministeri Maria Ohisalon kanssa. ”Naama-aika, jota mielenosoituksella sain, oli ihan sairaan hyvä, ja lopulta päästiin monien kanssa suoraan juttuun.”

Hauru kertoo yllättyneensä, miten hataralla pohjalla monien päättäjien käsitys oli freelancereiden asemasta tai vaikkapa paljon puhutusta Tanskan mallista kompensoida tulonmenetyksiä. ”Joillain oli yllättävän vähän tietoa. Vaikutti siltä, että papereita oli vähän vilkaistu, mutta asiaan ei ollut perehdytty.”

Monet keskustelut olivat kuitenkin hyviä. Esimerkiksi Ohisalon kanssa Hauru keskusteli apurahamalliin liittyvästä problematiikasta ja siitä, miten se on väärä instrumentti tukemiseen. Yksi Haurun mielenosoituksen tärkeimmistä viesteistä olikin se, että muusikot, erityisesti freelancerina työskentelevät, tarvitsevat nimenomaan vastikkeetonta tukea ansionmenetyksistä, sillä heidän elinkeinonsa on estetty viime vuoden maaliskuusta alkaen. ”Työsuunnitelman kanssa haettava apuraha on eri asia kuin suora kompensaatio tulonmenetyksistä.”

Mieto erävoitto 

Uudessa tukipaketissa kulttuuriin ja taiteeseen suunnataan 127,36 miljoonaa euroa, liikuntaan 18,5 miljoona euroa ja tapahtuma-alalle 85 miljoonaa euroa. Noin puolet, 64,8 miljoonaa euroa, kohdennettaisiin alan ammattilaisille apurahoina sekä toiminimille ja yksinyrittäjille avustuksina. Tuet jakaisi taiteen edistämiskeskus Taike.

”Tämä on mieto erävoitto, ja pitää olla kiitollinen, mutta mikään ei silti toistaiseksi ole puhunut sen puolesta, että tämä olisi merkittävästi toisenlainen prosessi Taiken osalta kuin aiemmin. Lisäksi käytännössä nämä apurahat tulevat hakuun edellisen haun jälkeen eli todennäköisesti vasta kesäkuun puolivälin jälkeen, mikä tarkoittaa, että rahat tulisivat maksuun ehkä vasta joskus elo-syyskuussa.” 

Nyrkki-palkinnolla Muusikkojen liitto kiitti Aki Haurua merkittävästä teosta muusikkoyhteisön ja koko musiikkialan hyväksi.

Haurun mukaan nyt pitää keskittyä akuutteihin toimiin, mutta sen jälkeen on syytä pohtia myös pidemmän aikavälin asioita, joita koronakriisi on paljastanut. Näitä ovat esimerkiksi freelancereiden sosiaaliturva, TE-toimistojen ohjeistukset ja ylipäätään kulttuurin rahoitus. ”Nämä ovat vasta tulevien vuosien kysymyksiä, mutta niitä on tärkeää pitää tapetilla. On esimerkiksi nurinkurista, että kulttuuria rahoitetaan uhkapelitoiminnasta.”

Epäoikeudenmukaisuus rajoituksissa ja suluissa on myös tuonut esille kahtiajakoisuuden siitä, miten kulttuurialaan suhtaudutaan. ”Tilanne on tuonut näkyväksi sen, että osaa väestöstä kulttuuri ei kiinnosta ollenkaan, ja valitettavasti valtioneuvostossakin on tämän puolen ihmisiä. Toisaalta tämä on tuonut myös näkyviin, että on paljon ihmisiä, jotka arvostavat kulttuuria sekä henkisenä että taloudellisena voimavarana”, Hauru toteaa.

Monimuotoista somesisältöä…

Iso osa Haurun mielenosoitusta oli sosiaaliseen mediaan tehdyt videot. Videoiden tekeminen ja somen hoitaminen oli iso työ, mutta sillä oli Haurun mielestä merkitystä onnistumisen kannalta.

Somessa Hauru nosti aihetta esiin monesta näkökulmasta. ”Huomasin, että minulla on oikeasti sanottavaa vaikuttajana. Sisällöt olivat kaiken muotoisia. Tein skriptejä ja keksin aiheita edellisenä päivänä ja improvisoin paikan päällä. Editointi vei aikaa, kun minulla saattoi olla GoProlta materiaalia tuntikausia”, Hauru kertoo.

Hauru osasi myös päivystää esimerkiksi Valtioneuvoston linnan nurkilla, kun siellä oli yleisistuntoja. Ministerit kulkivat autoissaan porttikongista sisään. ”Silloin ei tietysti päässyt juttelemaan, mutta sain hyvää materiaalia, kun pistin GoPron päälle ja vilkutin ja hymyilin iloisesti.”

Säätytalolla Haurun mielenosoitus muuttui isommaksi ilmiöksi. Hän hyödynsi myös Säätytalon ”mediatasannetta”, jolla ministerejä on pitkin kevättä haastateltu. ”Menin kerran mediateltalle, jossa oli Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien ja muiden toimittajat ja kysyin, voinko tulla sinne. Menin sinne sitten retkituolin kanssa. Kamerat alkoivat räpsyä, mutta parin minuutin päästä Säätytalon vaksi tuli sanomaan, että en voi olla siinä”, Hauru sanoo.

… ja monenlaisia kohtaamisia

Myös poliisit tulivat tutuiksi, varsinkin Säätytalolla. Hauru kertoo, että pääasiassa poliisit olivat erittäin ystävällisiä ja asiallisia ja heidän kanssa toimittiin hyvässä yhteistyössä – kerran Hauru jopa vältti parkkisakot poliisien ansiosta, kun nämä vihjasivat lähestyvistä pysäköinninvalvojista.

Jotain keskustelua tuli kuitenkin esimerkiksi siitä, missä Hauru saa kyltteineen olla. Yhtenä päivänä Hauru penäsi lainopillisia perusteita sille, miksi poliisit vaativat häntä siirtymään kadun toiselle puolelle. Tällöin poliisit käyttäytyivät Haurun mukaan hieman uhkaavan oloisesti.

”Olin päivän päätteeksi jo autollani, kun yksi tuli vielä lähelle, vaikka minulla ei sillä hetkellä ollut maskia. Hän oli asiallinen mutta hieman pelottava. Oli mielenkiintoista huomata, miten heidät oli koulutettu puhejudoon. Siinä ei itse pääse sanomaan mitään, vaikka olisi sanottavaa. Dialogia ilman dialogia”, Hauru kertoo.

Varsinkin alkutalvesta Haurun mielenosoitukseen osui myös kylmiä päiviä. Pahimpina pakkaspäivinä avuksi tulivat pilkkihaalarit, jotka media nosti Haurun mielenosoituksen symboliksi.

Monena päivänä tuttu tai entuudestaan tuntematon muusikko tai kulttuurialan ihminen tuli käymään ja pitämään Haurulle seuraa. Myös ohikulkijoilta sateli positiivista palautetta. Tämän myötä Hauru ymmärsi myös somen logiikkaa. ”Kyllä trollaus perustuu siihen, että ollaan omissa oloissaan näppäimistöllä. Eri juttu, kun ollaan omalla naamalla paikalla. Kaikki somessa oleva öyhötys loisti poissaolollaan yhtä päivää lukuun ottamatta, jolloin yksi ohikulkija aloitti klassikolla ’Mut siis eihän toi mitä te teette edes oo silleen oikeeta työtä’. Haastelimme hetken, kunnes kävi selväksi, että tällä kaverilla on mielipiteitä mutta ei taitoa dialogiin.”

Somekeskustelujen osalta Hauru kuitenkin muistuttaa, että sosiaalinen media on ylipäätään ollut tärkeä väylä, kun musiikkialan asiaa on nostettu esiin. Hän kehuu erityisesti kitaristi Mikko Kososen ja Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkön ansiokasta ja äänekästä someaktiivisuutta.

Tulevaisuuden näkymien puute aiheuttaa apatiaa 

Haurun kohdalla mahdollisuus tehdä työtä on koronavuoden aikana näyttäytynyt samalla tavalla kuin suurella osalla muitakin: kalenteri käytännössä tyhjeni yksittäisiä striimikeikkoja lukuun ottamatta. 

Haurun Django Collective Helsinki -bändin levy Do Standards ilmestyi reilu vuosi sitten maaliskuussa aivan lockdownin kynnyksellä. Levyn julkaisukeikka Juttutuvassa oli viimeinen ennen kuin paikat menivät kiinni.

Tulevaisuuden näkymien puute on syönyt Haurun innostusta ja mielenkiintoa. ”Tämä on ollut aikamoista vuoristorataa ja taistelua apatiaa vastaan, että jaksaa edes pitää ammattitaitoa yllä. Välillä ei ole tehnyt mieli vilkaistakaan kitaroihin päin”, Hauru sanoo. Viime kesänä paikkojen hieman avautuessa Haurun etuna oli, että hänen bändinsä soittavat pieniä keikkoja. Buukkauksia tuli nopeallakin varoitusajalla.

Eräänlaisena jatkona alansa asian ajamiselle Hauru oli myös mukana järjestämässä kulttuuri- ja tapahtuma-alan Mitta on täysi -mielenilmausta kesäkuun alussa.

Kalenterien tyhjennyttyä moni muusikko on hyödyntänyt vapautunutta aikaa tekemällä uutta musiikkia, mutta sekään ei toimi sormia napsauttamalla ja automaattisesti. Apatia vie helposti inspiraation ja määrätietoisuuden. Myös Hauru on kokenut tämän. ”Vaikka tässä voisi aktivoitua tekemään musiikkia ja aikaa on tarjottu kultalusikalla, en ole päässyt vuoteen sellaiseen modeen, että olisin pystynyt tekemään vaikkapa seuraavan levyn musiikkia.”

Fokus improvisointiin

Koronavuodessa ja sen aiheuttamassa apatiassa on ollut kuitenkin Haurun mukaan myös positiivinen puoli. Hänellä on kypsynyt ajatus siitä, miten jatkossa voisi entistä tarkemmin keskittyä omaan orkesteriin ja oman musiikin tekemiseen. ”Freemuusikkona ottaa helposti kaikki duunit ja välillä repii itseään arkisin joka suuntaan. Jatkossa haluan tehdä fokusoidummin omaa juttuani, eli improvisoitua jazzia. Rakastan musantekoa, säveltämistä ja nuotinkirjoittamista, mutta nyt ymmärrän paremmin, että tuo on minun leiviskäni. Jatkossa tarkoitus olisi järjestää enemmän sitä kalenteriin.”

Mielenosoitus vahvisti entisestään kypsyvää ajatusta. Sillä oli itse asiassa monta alitajuista yhtymäkohtaa Haurun omaan soittoon ja muusikkouteen. ”Koko mielenosoitus oli oikeastaan yksi improvisaatio. Joku alkoi kutsua sitä konseptiksi ja performanssiksi, vaikka tosiasiassa olin vain yksi dude kadulla. Performanssi oli hyvä sana ja leikkisästi sanottuna se oikeastaan alkoi ohjata koko kokonaisuutta taideteoksen suuntaan. Tajusin, että se koko 40 päivää ja esimerkiksi kaikki, mitä kuvasin GoProlla videolle, oli improvisointia”, Hauru sanoo.

Kuvat: Patrik Stenström, Aki Hauru, Juha Laitalainen, Teemu Mattsson

Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 3/2021.