Vielä ehdit – hae valtion korona-apurahaa 15.4. mennessä

Valtion korona-apurahat taiteilijoille ja kulttuurin alan ammattilaisille sekä valtionavustukset alan toiminimille ovat haettavissa Taiken kautta 15. huhtikuuta 2021 klo 16.00 saakka. Tuen suuruus on yksityishenkilöille 4000 euroa. Tuen saaminen ei edellytä projektia tai työskentelysuunnitelmaa, vaan sitä voi hakea esimerkiksi tulevien töiden suunnitteluun.

Tuki on tarkoitettu ammattitaiteilijoille ja kulttuurin alan ammattilaisille sekä taide- ja kulttuurialalla toimiville toiminimille, jotka kärsivät toimeentulomahdollisuuksien puutteesta COVID-19-pandemian vuoksi. Tukea voivat hakea myös ne taiteen ja kulttuurin alan ammattiryhmät, jotka eivät yleensä ole Taiteen edistämiskeskuksen asiakkaita.

Voit hakea tukea joko yksityishenkilönä tai toiminimenä. 

Tuen suuruus

Tuen suuruus on yksityishenkilöille 4000 euroa. Toiminimelle myönnettävän tuen suuruus on 4000 tai 8000 euroa. Suurempi tuki voidaan myöntää, jos projekti työllistää hakijan lisäksi muita henkilöitä. Tuen käyttöaika on ajanjaksolla 1.6.–31.8.2021.

Mihin tarkoitukseen

Apuraha yksityishenkilölle on tarkoitettu työskentelyedellytysten ja ammatinharjoittamisen lyhytaikaiseen turvaamiseen hakijalle, joka on koronapandemian vuoksi menettänyt työtilaisuuksia tai estynyt harjoittamasta ammattiaan. Apuraha on tarkoitettu hakijan omaan työskentelyyn. Hakija voi käyttää apurahaa esim. taiteelliseen työhön, harjoitteluun tai muuhun ammattitaidon ylläpitämiseen, julkaisun valmistelemiseen ja toteuttamiseen, tulevien töiden suunnitteluun, tuotannon markkinointi- ja kehitystyöhön tms. Yksityishenkilölle myönnettävä apuraha on verovapaa.

Yksityishenkilölle myönnettävä apuraha on tarkoitettu kahden kuukauden työskentelyyn apurahan käyttöaikana ajanjaksolla 1.6.–31.8.2021. Muu palkattu ansiotyö apurahakauden aikana on sallittu. Apurahakaudelta ei pääsääntöisesti makseta työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Apurahan saajan tulee selvittää tämä etuuden maksajalta (työttömyyskassasta tai Kelasta).

Valtionavustus toiminimelle on tarkoitettu toiminimen toiminnasta aiheutuviin kuluihin hakijalle, joka on estynyt harjoittamasta elinkeinoaan tai jonka toiminta on vaikeutunut koronapandemian takia. Hakija voi käyttää avustusta esim. yksinyrittäjän taiteelliseen työhön, harjoitteluun tai muuhun ammattitaidon ylläpitämiseen, julkaisun valmistelemiseen ja toteuttamiseen, tulevien töiden suunnitteluun, tuotannon markkinointi- ja kehitystyöhön tms. sekä muihin toiminnasta aiheutuviin kuluihin. Toiminimelle myönnettävä avustus on verotettavaa tuloa.

Lue lisää ja hae >

Lisätiedot

Mikäli sinulla on kysyttävää tukeen liittyen, olethan meihin yhteydessä.

Freelancereiden luottamushenkilö Juho Viljanen:
juho.viljanen@muusikkojenliitto.fi

Freeasiamies Jaakko Kämäräinen:
jaakko.kamarainen@muusikkojenliitto.fi

Kaikki yhteystietomme >