Tekijänoikeuspäivä huhtikuussa tuo esiin luovan työn tekijöitä

©-DAY eli uudistunut tekijänoikeuspäivä tuo uudella tavalla näkyville luovan työn tekijän ja luovan työn arvon. Päivää vietetään 25. huhtikuuta 2020.

Huhtikuussa 2020 ensimäistä kertaa järjestettävä ©-DAY-kampanja kokoaa vihreällä värillä kaikki tekijänoikeuksia kunnioittavat toimijat. Muun muassa lehdissä, radioissa, museoissa, televisiossa, taidenäyttelyissä ja kirjastoissa näkyvä vihreä väri kuvaa sitoutumista tekijöiden ja esittäjien sekä heidän oikeuksiensa kannalta vastuulliseen toimintatapaan nyt ja tulevaisuudessa. Kampanja järjestetään 20.−26. huhtikuuta 2020, ja ©-DAY:ta vietetään 25. huhtikuuta.

Kampanjan kasvoina toimivat säveltäjä–sanoittaja Markus Nordenstreng ja valokuvaaja–toimittaja Meeri Koutaniemi haastavat kaikki luovan työn tekijät mukaan uuteen kampanjaan.

”Luovan työn arvo on aivan mittaamaton: teokset saavat ihmiset elämään syvemmin, ne ilahduttavat, lohduttavat ja luovat onnellisuutta – eli lisäävät koko yhteiskuntaan entistä enemmän vapautta. Jokaisen sisällön takana on joukoittain meitä tekijöitä: kirjailijoita, muusikoita, säveltäjiä, toimittajia, suunnittelijoita, kuvataiteilijoita, tuotantoyhtiöitä tai poikkitaiteellisia moniosaajia. Koen vahvasti, että meidän tulisi iloita yhdessä työmme arvosta ja omistaa sille yksi erityinen päivä vuodessa”, kertoo Meeri Koutaniemi.

Kampanjaan voi osallistua vastaamalla kyselyyn – mitä luovan työn tekeminen sinulle tarkoittaa?
Kysely >

Tekijänoikeuspäivän järjestää Tekijänoikeusakatemia (Kopiosto, Teosto, Gramex, Kuvasto, Sanasto ja APFI). Käytännön toteutuksesta vastaavat Kreab ja Helsinki 14.