Taiteilijajärjestöt: Taiteen edistämiskeskus jakoi koronatukia vastoin eduskunnan ohjeistusta

Suomen Musiikintekijät, Muusikkojen liitto ja Näyttelijäliitto ovat kannelleet Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) toiminnasta Valtiontalouden tarkastusvirastolle (VTV).

Kantelijat ovat pyytäneet Valtiontalouden tarkastusvirastoa tutkimaan, onko Taiteen edistämiskeskus menetellyt laillisesti, kun se jakoi koronavaikutusten vähentämiseen tarkoitetusta eduskunnan osoittamasta määrärahasta noin 18 miljoonan euron verran apurahoja selvittämättä koronatilanteen vaikutuksia apurahansaajiin.

Valtioneuvosto linjasi huhtikuussa 2021 kulttuurille, taiteelle, liikunnalle ja tapahtuma-alalle kohdennettavan noin 231 miljoonan euron tukipaketin, jolla oli tarkoitus tukea alojen elpymistä koronapandemiasta. Osana tukipakettia eduskunta osoitti Taiteen edistämiskeskukselle noin 80 miljoonaa euroa jaettavaksi apurahoina taide- ja kulttuurialalle kompensoimaan koronan aiheuttamia menetyksiä.

Taiteen edistämiskeskus jakoi kuudennella koronatukikierroksella (30.11.2021 – 21.12.2021) tästä määrärahasta noin 18 miljoonaa euroa ilman, että se tiedusteli hakijoilta millaisia vaikutuksia koronapandemialla on ollut heidän tilanteeseensa. Taiteilijajärjestöt katsovat siten Taiteen edistämiskeskuksen käyttäneen koronan vaikutusten kompensointiin taiteilijoille tarkoitettua määrärahaa tavanomaisiin taiteen edistämistoimiin vastoin eduskunnan talousarviopäätöstä.

Taiteen edistämiskeskuksen päätös käyttää 18 miljoonaa euroa vastoin eduskunnan talousarviopäätöstä heikentää olennaisesti taide- ja kulttuurialan luottamusta siihen, että kyseinen valtion taiderahoituksesta vastaava virasto noudattaa eduskunnan päätöksiä.

Taiteilijajärjestöt pitävät Taiteen edistämiskeskuksen menettelyä erityisen moitittavana, koska viraston keskeisin viranomaistehtävä on jakaa apurahoina ja avustuksina sille eduskunnan talousarviopäätöksissä osoittamia määrärahoja tarkalleen niille määrättyihin taiteen ja kulttuurin edistämistavoitteisiin.

”Taiteilijoiden tulee voida luottaa siihen, että alan keskeinen valtion apurahoja jakava virasto toimii niiden periaatteiden mukaisesti, jotka sille määrärahojen jakamisesta linjataan. On tärkeää selvittää, miksi kaikkia apurahoja ei jaettu eduskunnan esityksen mukaisesti. Kantelumme tavoitteena on muistuttaa hyvän hallinnon toteutumisen ja läpinäkyvyyden merkityksestä, jotta taide- ja kulttuurikentän luottamus valtion viranomaista kohtaan säilyisi ja tällaisilta virheiltä vältyttäisiin”, Suomen Musiikintekijöiden puheenjohtaja Kaija Kärkinen kommentoi.

Kantelu on jätetty Valtiontalouden tarkastusvirastolle 23.5.2022.

Lue kantelu tästä:

Lisätiedot:

Kaija Kärkinen, puheenjohtaja, Suomen Musiikintekijät. Puh. 040 071 9747

Ahti Vänttinen, puheenjohtaja, Muusikkojen liitto. Puh. 050 569 5585

Antti Timonen, puheenjohtaja, Näyttelijäliitto – Skådespelarförbundet ry. Puh 040 515 6336