Suomalaista musiikkielämää sadan vuoden ajalta – Muusikkojen liitto julkaisee juhlakirjan

Muusikkojen liitto juhlii yli satavuotista taivaltaan julkaisemalla laajoista teema-artikkeleista koostuvan juhlakirjan. Muusikko edellä -kirjassa kuuluu muusikkojen ääni.

Kulttuurialan valtakunnallisena ammattijärjestönä vuonna 1917 perustettu Muusikkojen liitto on koko olemassaolonsa ajan toiminut monin tavoin muusikkojen työskentelyolosuhteiden kehittäjänä – niin lainsäädäntöön, sopimuskäytäntöihin kuin koulutuskysymyksiin vaikuttavana tahona.

20.5.2019 julkaistavan Muusikko edellä -juhlakirjan (toim. Pekka Nissilä) sisältö luo monitahoisen näkökulman maamme musiikkielämään ja sen taustavaikuttajiin viimeisen sadan vuoden ajalta. Kirjoittajat ovat tutkijoita, journalisteja ja muita alan asiantuntijoita. Muusikko edellä -kirjassa kuuluu muusikkojen ääni.

Ammattiyhdistysliike on nähty julkisuudessa usein ei-liikkeenä, joka vastustaa kaikkea mikä liikkuu tai yrittää liikkua. […] Esimerkiksi jazz nähtiin liitossa alkuvuosina uhkana – kunnes ajatukseen totuttiin.

Vastustamisen taustalla on tarve suojella jäsenkuntaa ulkoisilta uhkatekijöiltä. Joskus on yritetty ostaa aikaa vastustamalla muutosta. Aikaa on tarvittu esimerkiksi lainmuutoksiin, joiden tarpeen muutokset ovat synnyttäneet. Mutta lopulta muutoksiin on yleensä sopeuduttu, se on vääjäämätöntä.

Seuraavan sadan vuoden alkajaisiksi Muusikkojen liitto on linjannut strategiaansa tietoisesti myönteisempään suuntaan. Vastustettavia asioita riittää varmasti, mutta satavuotisliittokokouksessa sääntöjä päivitettiin niin, että liiton tarkoituksena on jatkossa myös musiikin ja musiikkikulttuurin yleinen edistäminen. 

Ahti Vänttinen, puheenjohtaja

Muusikko edellä -juhlakirjan julkaisutilaisuus

Ma 20.5.2019 klo 19
G Livelab (Yrjönkatu 3, Helsinki)

Tilaisuudessa kuullaan puheenvuoroja kirjan kirjoittajilta sekä nähdään materiaalia vuosikymmenten varrelta. Tilaisuuden juontaa toimittaja Baba Lybeck.

Tarjolla on kuohuvaa ja pientä purtavaa – lämpimästi tervetuloa juhlistamaan historiikin julkaisua! Tilaisuus on avoin kaikille, vapaa pääsy.

Vapaa pääsy – tervetuloa!

Julkaisutilaisuudessa kirja on tarjolla juhlahintaan 30 e (norm 40 e)Liiton jäsenille hinta on aina 30 e. 

Tilaa Muusikko edellä liiton toimistosta >

Ilmoittaudu mukaan julkaisutilaisuuteen >

Tilaisuuden jälkeen ilta jatkuu G JAM! -jamien merkeissä klo 20 alkaen – house bandina Helsinki-Cotonou Quartet.