Elinvoimaa esiintymistoimintaan
SKAALA – Elinvoimaa esiintymistoimintaan oli Työterveyslaitoksen rahoittama musiikin esittäjien ja ohjelmatoimistojen yhteinen hanke. Hankkeessa pyrittiin löytämään korona-aikana erilaisia esiintymistoimintaa tukevia ratkaisuja, joilla esiintymistoiminta olisi mahdollista yleisörajoituksista huolimatta.
Hanke sijoittui välille marraskuu 2020 – joulukuu 2021. Musiikin esittäjiä hankkeessa edusti Muusikkojen liitto ja ohjelmatoimistoja Suomen ohjelmatoimistot ja agentit SOA ry.
Tavoitteet
1) Esiintymistoiminnan skaalaus. Tavoitteena oli löytää vallitseviin olosuhteisiin toimivia ratkaisuja, jotta esiintymistoiminta pystyi jatkua ja kehittyä yleisörajoituksista huolimatta, ottaen huomioon myös ympäristönäkökulman. Tähän liittyy elävän musiikin tämän hetken ansaintamahdollisuuksien analyysi muuttuneissa olosuhteissa ja sen pohjalta rakennettavien skaalausmallien luominen.
2) Teknologisten ratkaisujen kehittäminen uudistamaan ja tukemaan esiintymistoimintaa. Korona-aikana erilaiset striimausratkaisut ovat kehittyneet nopeasti. Tällä alueella on kuitenkin vielä paljon kehittämis- ja innovaatiomahdollisuuksia. Digitaalisilla ratkaisuilla on mahdollista synnyttää uusia tapoja järjestää esiintymistoimintaa ja laajentaa ansaintamalleja sen saralla. SKAALA-hankkeessa tutkitaan mahdollisuuksia hyödyntää teknologisia ratkaisuja hybriditapahtumien muodossa, jolloin striimaus toteutetaan liveyleisölle soitettavissa esiintymisissä. Hybridikonserttia on mahdollista seurata joko paikan päällä tai suoratoistona, ja se voi sisältää interaktiivisia elementtejä. Erityisesti paneudutaan siihen, miten striimaus voi olla taloudellisesti kannattava osa esitystoiminnan kokonaisuutta.
Edellä mainittujen päätavoitteiden lisäksi hanke pyrki lisäämään vuoropuhelua toimialan sisällä ja kehittämään työkulttuuria. Esiintymistoiminnan elvyttäminen vaatii koko alan yhteisiä ponnistuksia. Tähän tarvitaan toimivaa dialogia, tahtoa löytää ratkaisuja ja valmiutta tehdä kompromisseja. Pandemia-aikana esiintymistoiminta ja yleisötilaisuudet kiellettiin ensimmäisenä ja ne luultavasti mahdollistetaan täydessä mittakaavassaan viimeisenä. Siksi alalla työskentelevien on löydettävä uusia toimintamalleja, jotta ala on elinvoimainen myös tulevaisuudessa. Hankkeessa poikkeusoloista toipumiseen löydettyjä ratkaisuja voidaan tulevaisuudessa hyödyntää laajentamaan toiminta- ja ansaintamalleja.
Työryhmät
Ohjausryhmä:
Ahti Vänttinen (Muusikkojen liitto)
Sipe Åqvist (Suomen ohjelmatoimistot ja agentit ry)
Annamaija Saarela (G Livelab Tampere)
Kaisa Rönkkö (Music Finland)
Pekka Lehti (Freelancemuusikot ry)
Markus Nordenstreng (Musiikintekijä, muusikko, toimittaja)
Jaakko Kämäräinen (muusikko, hankkeen projektipäällikkö)
Esiintymistoiminnan skaalaus:
Jaakko Kämäräinen (muusikko, hankkeen projektipäällikkö)
Jiri Kuronen (Muusikko, musiikintekijä)
Mikko Siren (Muusikko, keikkajärjestäjä / Krapin paja)
Rowan Rafferty (Agentti, NEM Agency)
Katariina Uusitupa (We Jazz, Flow Festival)
Reeta Vestman (Artitsti, muusikko, näyttelijä)
Streamaus- ja hybriditapahtumat:
Jaakko Kämäräinen (muusikko, hankkeen projektipäällikkö)
Teemu Hammaren (Aux ry)
Kimmo Antikainen (Ääniteknikko / G Livelab)
Perttu Korteniemi (Ääniteknikko, tuotantokoordinaattori)
Joona Teittinen (Fullsteam Agency, tuotantokoordinaattori)
Annamaija Saarela (G Livelab Tampere)
Markus Nordenstreng (Musiikintekijä, muusikko, toimittaja)
Blogit
SKAALA-hanke kiittää: Kohti parempaa elävän musiikin tulevaisuutta! (17.3.2022)
Aida Räihälä: Tuhannen taalan paikka (9.11.2021)
Laura Haarala: Ongelmat eivät pyyhkiydy pois vain yhteiskunnan avaamisella (7.9.2021)
Marko Harinen: Hyvin muotoiltu livestriimi mahdollistaa kokonaisvaltaisen keikkaelämyksen (8.6.2021)
Katariina Uusitupa: Roomaa ei rakennettu päivässä – kuten ei Suomen suurtapahtumiakaan (21.4.2021)
Marjukka Laurola: Missä olemme nyt ja mitä meistä on tulossa? (15.4.2021)
Annamaija Saarela / G Livelab Tampere: Äärimmäistä skaalausta (10.3.2021)
Dialogia synnyttämässä: SKAALA-hankkeen kuulumisia (10.3.2021)
SKAALA-hanke tarjoaa ryhmätyönohjausta esiintymisalalle (10.2.2021)