Roomaa ei rakennettu päivässä – kuten ei Suomen suurtapahtumiakaan

Kuluneen kahden viikon aikana Suomen kesästä ovat kadonneet monet suurtapahtumat ja siten tuhansien ihmisten työpaikat. Syynä voi helposti pitää vallitsevaa koronapandemiaa, mutta pohjimmiltaan kyse on alan rakenteen ja toimijoiden epätasa-arvoisesta kohtelusta.

Tuska Festival – peruttu. Ruisrock – peruttu. Ilosaarirock – peruttu. Provinssirock – peruttu. Rockfest – peruttu. Sideways – peruttu.

Suurtapahtumien perspektiivistä kulunut vuosi on ollut vähintäänkin turhauttava. Koronapandemian uudet aallot, rokotusten viivästyminen, muuntovirukset ja rajoitusten soutaminen ja huopaaminen ei ole mahdollistanut missään vaiheessa suurtapahtumien suunnittelun siirtämistä toden teolla tuotantoon.

Ollaan odoteltu milloin mitäkin: kansainvälisten artistien kiertueiden vahvistumista, eurooppalaisten festivaalien uutisointia siirtämisistä ja perumisista, tukipakettia perumiseen, exit-strategiaa. On ollut käytännössä mahdotonta tehdä päätöksiä, vahvistaa yhtään mitään, sitoutua kustannuksiin tai tiedottaa yleisöä tulevasta, kun edelleenkin huhtikuussa odotellaan kaikkea edellä mainituista.

Odotellessa ala on kuitenkin uskonut tulevaan kesään ja omaan tapahtumaansa. On haluttu luottaa kausivaihteluun, rokotteisiin, rokotepasseihin, maskeihin, pikatestaukseen, tukipaketteihin. Siihen että tahtotila on päättäjilläkin avata yhteiskuntaa mahdollisimman pian ja ymmärtää kulttuurin arvo sekä yleisöllä tahtoa osallistua tapahtumiin. Olemme uudistaneet festivaalikonseptia kukin tahoillamme kymmeniä kertoja ja tehneet terveysturvallisia, turvavälillisiä, jonottomia skenaarioita. Kaikkemme olemme tehneet, jotta jotain voisi kesällä tapahtua.

Puhuttaessa tapahtuma-alasta ehkäpä tärkein yksittäinen asia, joka monen on vaikea sisäistää, onkin se, että suurtapahtumia ei tehdä yhdessä yössä eikä viikossa. Artistikiinnitykset ulottuvat helposti monen vuoden päähän ja kymmenien hehtaarien tapahtuma-alueen suunnittelu turvalliseksi ja upeaksi elämykseksi kymmenille tuhansille ihmiselle vaatii tuhansia tunteja eri ammattilaisten työpanosta. Lupaprosessit, aluevarausten tekeminen, alihankkijaneuvottelut ja yhteistyö viranomaisten kanssa kestävät kuukausia ja nämä aloitetaan reilu vuosi ennen itse tapahtumaa. Joka vuosi tulee tietysti myös myydä liput, solmia yhteistyökumppanuudet ja hakea avustuksia, jotta edellämainittuja olisi varaa toteuttaa.

Tapahtuman tekeminen onkin kuin kaupungin rakentamista. Ensin tutkitaan alue ja suunnitellaan tarkkaan, millaisin maanmuokkaustöin alue saataisiin valjastettua kaupungin käyttöön. Sen jälkeen rakennetaan kaikki se minkä kaupunkilainen eli festivaalikävijä näkee: artistit, lavat, aluetaide, sisäänkäynti. Ja jotta kaupunki toimisi, vaatii se huomaamattoman sujuvan infran eli tukitoiminnot: jätehuollon, vesipisteet, vessat, ruokapalvelut, logistiikan suunnittelun, sähköistyksen – unohtamatta ensiapua ja turvallisuuspalveluja.

Tähän pitkäjänteiseen rakentamiseen liittyy tapahtuma-alan luonne hyvin monipuolisena työllistäjänä. Työskentelen itse Flow Festivalin tuotantopäällikkönä ja työllistämme kymmenen vakituisen, ympärivuotisen työntekijän lisäksi vuosittain noin 150 tuotannon freelanceria eri pituisiin jaksoihin. Heidän lisäksi alihankkijoiden kautta sekä anniskeluun ja ruokamyyntiin työllistyy useita satoja ammattilaisia ja välillisesti majoitus-, ravintola- ja kuljetusalalle ulkomaisten artistien ja ei-helsinkiläisten kävijöiden kautta vielä satoja lisää. Ai niin, ja ne muusikot: Flowssa esiintyy vuosittain noin 150 artistiryhmää, joka tarkoittaa pelkästään lähes tuhat yksittäistä työllistettyä henkeä.

Tämä ymmärtämättömyys alan rakenteeseen on heijastunut päättäjien kyvyttömyyteen tukea alaa oikein. Alan etujärjestöt ovat levittäneet tietoa, keskustelleet ja saarnanneetkin, mutta viesti ei ole mennyt perille. Ja siksi tuet eivät ole riittäviä, eivät kohdistu oikein koko toimialalle, toimijoiden kykyyn tuottaa terveysturvallisia tapahtumia ei uskota eikä tietoa tulevasta kerrota.

Festivaaleilla ei ole varaa vahvistaa alihankkijatilauksia ja pitää työntekijöitä töissä tuottamassa tapahtumaa, jos on olemassa riski siihen, että tapahtuma perutaan seitsemän vuorokautta ennen rakennuksen alkua aluehallintoviraston tai hallituksen toimesta. Koska hallitus ei ole kyennyt tarjoamaan tukea riskin kantamiseen eli ns. perumistukipakettia, eivät festivaalit kykene yksin kantamaan tällaista riskiä tilanteessa, jossa kaikki liikevaihto eli lipputulot ja kumppanitulot joudutaan palauttamaan ulkopuolelta tulevan peruutuksen sattuessa.

Tämän kesän festivaaleja peruttiin urakalla nyt huhtikuussa, sillä näkyvyyttä tulevaan ei ole. Kulttuuritapahtumia ei olla haluttu tasa-arvoistaa muun liiketoiminnan kanssa, mikä aiheuttaa sen, että vaikka ravintolat olisivat auki, klubilla ei saa soittaa kitaraa yleisölle. Tapahtuma-ala ei näe ulospääsyä koronatilanteesta, sillä meitä ei kohdella tasa-arvoisesti muiden alojen kanssa emmekä siksi tiedä milloin pääsemme taas töihin. Käsillä oleva kriisi on polarisoinut tarpeettomasti eri toimijoita ja eri aloja, ja se johtuu juuri tästä epätasa-arvoisesta kohtelusta päättäjien suunnalta.

Menneeseen kun ei voi enää vaikuttaa, kannattaa suunnata katseensa tulevaan. Koronapandemia ja sen arvaamattomuus ei tietenkään ole kenenkään vika. Kuten isännöitsijäni totesi puhelimessa kysellessäni putkiremontin aikataulua: “olen isännöitsijä, en ennustaja” – ovat hallitus ja kuntapoliitikotkin vain päättäjiä, eivät ennustajia. Jotta voisimme nauttia suurtapahtumista kesällä 2022, toivoo kuitenkin alamme nähdäkseni ainakin seuraavaa:

1. Tasa-arvoa
Tapahtuma-ala tulisi tasa-arvoistaa ravintola-alan ja kaupan alan kanssa. Terveysturvallisesti ei ole mitään syytä, miksi epidemiatilanteessa kitaramusiikkia esittävä tila tulisi olla suljettu, mutta viereinen samankokoinen anniskeluravintola saisi olla auki.

2. Alan merkityksen tunnustamista
Tapahtuma-ala työllistää noin 200 000 ihmistä ja kulttuurialan osuus Suomen bruttokansantuotteesta on 3,5 prosenttia. Kyseessä ei ole mikään marginaaliala, vaan ala joka tuottaa palveluita, töitä ja verorahoja tähän maahan enemmän kuin esimerkiksi kemianteollisuus tai elintarviketeollisuus.Freelancerius on oikea työ – eikä se ole synonyymi yrittäjyydelle. Alan ammattilaiset ovat opiskelleet alalle tutkinnon ja harjoittaneet elinkeinoaan monet koko ikänsä. He ovat nyt siirtyneet muihin töihin toimeentulonsa turvatakseen ja ala on nyt jo kärsinyt valtavaa aivovuotoa. Haluamme nämä ammattilaiset takaisin kulttuuri- ja tapahtuma-alan pariin.

3. Tuen kohdentamista oikein ja läpi koko toimialan
Tapahtumat tarvitsevat nyt perumistukea. Mutta se tuki ei auta työttömiä freelancereita, kun tapahtuma perutaan. Tukea on tarjottava nyt heti a.) riittävästi ja b.) niin yksityishenkilöille, toiminimiyrittäjille, osakeyhtiöpohjaisille yrityksille, yhdistyksille kuin osuuskunnillekin.

4. Ennakoitavuutta
Kuten todettu, hallitus epäonnistui exit-strategiassaan kesätapahtumien suhteen. Hallituksen lupailema tukipaketti kesätapahtumien perumiseen on myös n. 6 kk myöhässä eikä ehdi pelastaa kesän suurtapahtumia. Kriisistä ulospääsyksi alamme tarvitsee aitoa valoa tulevaan ja konkreettisia toimia.

Jokaiselta kulttuuria kuluttavalta toivoisin rakkautta, luottamusta ja empatiaa kulttuuria ja tapahtumia kohtaan. Puhukaa sen teidän lempiartistin, naapurin leffateatterin, kuoroharrastuksen ja kesäfestarin puolesta.

Jokaisella äänellä on väliä, jotta me pääsisimme oikeisiin töihimme.

Kirjoittaja on Flow Festivalin tuotantopäällikkö sekä We Jazz -festivaalin toiminnanjohtaja. Hän on myös MESin elävän musiikin toimikunnan sekä SKAALA-hankkeen skaalaustyöryhmän jäsen.

Teksti on kirjoitettu ennen keskiviikon 21.4.2021 hallituksen tiedotustilaisuutta kulttuuri- ja tapahtuma-alan tukia ja avautumista koskien. Lähteet: Tapahtumateollisuus ry, Music Finland ry