Residenssihaku on auki 31.10.2022 klo 10 saakka

Muusikkojen liiton residenssihaku vuoden 2023 ensimmäisen puoliskon osalta on käynnissä maanantaihin 31. lokakuuta 2022 klo 10 saakka. Kaikki residenssit ovat haettavana samaan aikaan samalla hakulomakkeella.

Muusikkojen liitolla on viisi taiteilijaresidenssiä – Berliinin Kreuzbergissa, Lontoon Fulhamissa, Los Angelesissa ja Espanjan Mijasissa ja Villa Vikan Raaseporissa.

Residenssit soveltuvat harjoitteluun, työskentelyyn tai esimerkiksi promootio- ja verkostoitumistarkoituksiin.

Siirry hakulomakkeeseen >

Hakuehdot

Hakijan tulee olla Muusikkojen liiton jäsen, ja jäsenyyden tulee olla kestänyt residenssijakson alkamiseen mennessä vähintään kolme kuukautta. Ehto koskee myös mukaan lähteviä Muusikkojen liiton jäseniä. Residensseissä voivat majoittua hakijan kanssa liiton jäsenet ja perheenjäsenet. Villa Vikanissa voivat majoittua myös muut.

Jäsenmaksujen tulee olla ajan tasalla matkustusajankohtana. Jos hakijalla tai mukaan lähtevällä jäsenellä on maksurästejä hakuajankohtana, ei hakemus etene arvontaan.

Hakeminen

Residenssejä haetaan hakulomakkeella. Lomake sulkeutuu maanantaina 31. lokakuuta 2022 klo 10.

Lomakkeessa kysytään seuraavat tiedot:

  • yhteystiedot ja jäsennumero
  • onko hakija vieraillut residenssissä viimeisen kolmen vuoden aikana
  • haettavat residenssit
  • halutut residenssijaksot
  • residenssiin matkustavien henkilöiden määrä
  • mukaan lähtevien liiton jäsenten nimet
  • mukaan lähtevien perheenjäsenten nimet

Hakija voi toivoa useaa viikkoa ja halutessaan laittaa toivotut viikot järjestykseen; jos ensimmäinen haluttu viikko ei ole enää vapaana, myönnetään hakijalle seuraava mahdollinen vapaa viikko.

Arvonta

Arvonta suoritetaan hakuajan päätyttyä. Arvonnan tuloksesta ilmoitetaan hakijoille henkilökohtaisesti.

Vuokra-aika ja laskutus

Vuokra-ajan yksikkö on viikko maanantaista maanantaihin. Esimerkiksi neljän päivän tosiasiallisesta käytöstä on maksettava koko viikon vuokra.

Vuoden 2023 ensimmäisen puoliskon residenssijaksot laskutetaan porrastetusti vuoden 2022 loppuun mennessä. Maksulla varaus tehdään sitovaksi.

Residenssikohtaiset vuokrat löytyvät residenssisivulta.

Residenssien hakuohje >

Tutustu Muusikkojen liiton residensseihin >

Residenssien vuokrahinnat päivittyvät 1.1.2023 alkaen

Villa Vikanin, Lontoon, Berliinin ja Mijasin vuokrahinnat päivittyvät vuoden 2023 alusta alkaen. Los Angelesin residenssin vuokrahinnat pysyvät vuoden 2022 tasolla.

Residenssikohtaiset vuokrat löydät residenssisivulta >