Kuka tahansa, joka on osallistunut jossakin roolissa äänitteen tekoon – esimerkiksi esittäjänä, musiikin tekijänä, tuottajana, kansitaiteen tekijänä – voi rekisteröityä Music We Made -palveluun ja merkitä rooleja äänitteissä. Samalla voit myös ilmoittaa muiden henkilöiden roolit ja kutsua heidät palveluun.
Rekisteröitymisen jälkeen käyttäjä pääsee vahvistamaan ja muokkaamaan hänelle jo merkittyjä rooleja, jolloin yhteistyöllä voi syntyä hyvin kattavaa tietoa äänitteistä. Samalla käyttäjälle syntyy profiili palveluun. Profiiliin on listattu kaikki äänitteet, joiden tekemiseen käyttäjä on osallistunut, jolloin profiilia voi käyttää myös esimerkiksi portfoliona.
Palvelussa musiikin esittäjät ja tekijät voivat myös kirjoittaa tarinoita tekemästään musiikista. Palvelun ominaisuudet ovat suunniteltu musiikin esittäjien ja tekijöiden kannalta toimiviksi. Muusikko ja musiikintekijä Anssi Kela on ollut mukana suunnittelemassa palvelua. Palveluun on integroitu Spotifyn katalogi ja musiikkia voi myös kuunnella rooleja merkitessään.
Muusikkojen liiton jäsenet voivat rekisteröityä palveluun koodilla MWM2SML22 tai tästä linkistä >
Music We Made -palvelusta on tulossa toukokuun 2022 aikana iOS- ja Android -applikaatiot.