Pasiaa – Muusikon loma ja työelämän murros

Monen muusikon kesäaika on yhdistelmä työntekoa ja kesänviettoa. Muusikon työ poikkeaa tässä suhteessa aika paljon monesta muusta ammatista. Kesä saattaa olla jopa se kaikista työteliäin sesonkiaika festareineen ja kesäkiertueineen. Myös meille säveltäjille kesä on eräänlainen rauhoitusaika luovalle työskentelylle, jolloin palaverit ja mahdolliset sivutyöt hellittävät hetkeksi.

Vuosien mittaan olen luopunut ajatuksesta, että voisin pitää lomia ja vapaita monien muiden ammattiryhmien edustajien tapaan. Ja samalla olen huomannut, että itse asiassa koko työelämä on muuttunut valtavasti parinkymmenen vuoden aikana. Yhä vähemmän on niin sanottuja kahdeksasta neljään työpaikkoja, joissa on vapaat viikonloput ja kiinteät lomapäivät.

Muusikoilla, edes kuukausipalkkaisilla toimenhaltijoilla, tämäntyyppinen virkamiesajattelu ei ole koskaan ollut mahdollista. Taitoja on pidettävä yllä lomien ja vapaiden aikana: konserttilavalle ei voi koskaan kiivetä esittämään puutaheinää vedoten siihen, että oli juuri loma alla, en ehtinyt treenata enempää.

Vastapainona muusikoiden työelämä joustaa aika paljon verrattuna moneen muuhun ammattiin. Suomalaisilla olisikin paljon opittavaa työelämän murroksessa nimenomaan muusikoilta. Olen huolestuneena seurannut monen alan yhä kiristyvää työtahtia ja suhtautumista työn suorittajiin. Työntekijöihin asennoidutaan yhä enemmän samalla tavoin kuin yrittäjiin; työntekijä kantaa ikään kuin yrittäjäriskiä, mutta ei saa onnistuessaan työstään yrittämisen hedelmiä. Toimitaan käytännössä yrittäjäriskillä, mutta kuitenkaan vapaaseen yrittämiseen ei ole mahdollisuuksia, sillä tilaaja saattaa sanella hyvin armottoman toimintaympäristön.

Eikä tämä koske pelkästään yrittäjästatuksella toimivia työn suorittajia, vaan monissa toimistotyöaikaa noudattavissa työsuhteissa työt vuotavat vapaa-ajalle. Ihmiset kuormittuvat työstressin alle, koska annettuja tehtäviä ei käytännössä pysty suorittamaan annetulla työajalla, ja työn tekeminen jatkuu vapaa-ajalla. Tällöin työstä palautuminen jää tapahtumatta. Venyminen yhteiseksi hyväksi on tietysti ajoittain välttämätöntä, mutta tuntuu, että monessa työpaikassa tällaisesta harmaasta työajasta on tullut sääntö.

Kaikki tuntemani muusikot tekevät todella paljon töitä ja joustavat jatkuvasti työn muuttuvasta luonteesta johtuen. Keskeistä kuitenkin on se, että muusikoiden työelämä joustaa pääsääntöisesti molempiin suuntiin. Tämä heijastelee tietysti myös muusikon elämäntapaan. Viikot saattavat näyttää silppuisilta ja välillä todella hektisiltä, mutta kuitenkin mahdollisuus palautumiseen on olemassa. Ne ovatkin varmasti juuri niitä hetkiä, jolloin naapuri katsoo alta kulmien, että tuossa se muusikonretale vetää taas lonkkaa keskellä kirkasta arkipäivää.

Olisi tärkeää, että musiikkiala ei yrittäisi omaksua ehkä näennäisesti tehokasta, mutta ihmisiä raunioiksi uuvuttavaa työkulttuuria yrityselämästä, vaan päinvastoin yhä enemmän tukisi ja kouluttaisi muita aloja löytämään inhimillisen suhteen työn ja ihmisenä olemisen välille.