Pasiaa – Maailman typerin lause

Muusikon työ on monelle meistä intohimoammatti. Työ voi parhaimmillaan tuntua hyvin antoisalta, toiveammatilta! Muusikkous on työ, harrastus ja elämän keskeinen, syvä sisältö. Tämä korostui itselleni erityisesti nuorella iällä, jolloin musiikin eteen olisi voinut antaa kaikkensa – ja melkeinpä antoikin.

Intohimo työtä kohtaan on hieno asia. Se tuo elämään poikkeuksellisen paljon voimaa. Onhan työ kuitenkin todella suuressa roolissa elämässämme, millä alalla sitten toimimmekin.

Intohimoammatteihin liittyy kuitenkin myös vaaransa. Niistä kaksi on erityisen vaarallisia. Ensiksikin vaarallista on, jos intohimo työhön menee aivan överiksi. Harjoittelu- tai keikkamäärät kasvavat siinä määrin, että työ vie täysin huomion muulta elämältä ja aiheuttaa pahoinvointia ja hankaluuksia muilla elämänalueilla: sosiaalisissa suhteissa, elämänhallinnassa, sekä henkisessä että fyysisessä hyvinvoinnissa. Omaa intohimoa musiikkiin kannattaa tarkastella; onko suurissa työmäärissä kyse todella intohimosta musiikkiin, vai onko kyse pikemminkin suorituskeskeisestä touhuamisesta tai eräänlaisesta pakenemisesta musiikin pariin, kun elämä ja omat ajatukset ahdistavat.

Toinen intohimoammatteja vaikeasti piinaava asia on intohimon lopahtaminen. Kiinnostus omaan työhön lopahtaa täydellisesti. Treenaaminen tuntuu sietämättömältä, oma soitin jalkaan kiinnitetyltä pallolta. Treenaaminen vähenee minimiin erilaisten tekosyiden takia, soittotaito rapistuu nopeasti ja työ muusikkona alkaa tuntua raskaalta, jopa vastenmieliseltä.

Siksi olisi tärkeää, että intohimoammattia harjoittava saa elämäänsä sisältöä muustakin kuin työstään. Vastapaino voi olla rakkaudellinen läsnäolo läheisten ja ystävien kanssa, vapaaehtoistyö, liikkuminen luonnossa, auton rassaus, hiljentyminen, lenkkeily, ruoanlaitto tai oikeastaan mitä tahansa, joka tuo elämään lisää sisältöä ja joka ei mielellään liity millään tavalla omaan työhön. Vastapaino pitää luonnostaan huolen siitä, ettei intohimo työhön pursua yli äyräiden, tai toisaalta ettei elämältä putoa pohja pois intohimon välillä lopahtaessa.

Tämä kirjoitus ei ole yhtäältä pamfletti kovaa työntekoa ja määrätietoista harjoittelua, eikä toisaalta leipämuusikon arkeakaan kohtaan. Päinvastoin. Näitä molempia muusikon elämä välillä väistämättä on. Mutta vastapaino harrastuksen tai muun elämään sisältöä tuovan asian avulla on nimenomaan muusikon ammatissa tärkeä.

Unohda siis maailman typerin lause: ”Musiikki on minun työni ja harrastukseni” ja ala viimeistään tänään etsiä vastapainoa elämääsi.

Pasi Lyytikäinen
Kirjoittaja on säveltäjä.