Opiskeluaikoinani 1990-luvulla puhuttiin paljon flow-tilan merkityksellisyydestä. Flow on yksinkertaistettuna eräänlainen ihmisen sisäinen luova virtauskokemus, jossa hänen psyykkinen energiansa keskitetään parhaalla mahdollisella tavalla palvelemaan asetettua tavoitetta. Siinä ihminen on kyennyt sulkemaan mielestään pois sekä sisäiset että ulkoiset häiriötekijät ja paneutuu intensiivisesti ja keskittyneesti käsillä olevaan tehtävään.

Varmasti kaikilla ihmisillä on kokemus tuosta ihanasta tilasta: työ sujuu kuin leikki, ja samalla on helppo olla uppoutuneena työhön koko kapasiteetilla – vieläpä innoittuneessa mielentilassa. Työteho tuntuu olevan parhaimmillaan. Eipä siis ihme, että psykologi Mihály Csíkszentmihályin kehittämä flow-teoria on erityisen suosittu ja siteerattu taloustieteiden saralla.

Olen jo nuoresta saakka ollut flow-kriitikko. Se voi hämmentää, sillä voisi kuvitella, että juuri säveltäjälle tuo tila on erityisen tarpeellinen. Tähän kriittisyyteen olen päätynyt oman työskentelyni kautta. Tunnistan hyvin itsessäni flown ja tunnustan sen ajoittaisen tärkeyden, mutta suuressa mittakaavassa siinä on jotakin hähmäistä. Ensiksi: Flow-tilassa työskentely ei ole tae ajattelun laadusta. Olen toki joskus säveltänyt flow-tilassa mielestäni upeita juttuja, mutta vähintään yhtä paljon keskinkertaista ja heikkotasoistakin musiikkia. Toiseksi: Flown ja hybriksen rajapinta on häilyvä. Toisin sanoen flow-tilan tietoinen tavoittelu voi pitää yllä henkisesti epätervettä tilaa. Kolmanneksi: Flow on kuluttava. Siinä ihminen ikään kuin käy ylikierroksilla, ja jos tämä yhdistetään tehokkuuden tavoitteluun, jälki voi olla rumaa.

Puhelimessani on niin sanottu low-tila. Se on minulle eräänlainen hauska muistutus siitä, että myös ihmiselle energiansäästötoiminto on tarpeen. Low-tilaa tarvitsee mielestäni jokainen vaativia mielen prosesseja työssään hyödyntävä ihminen, kuten muusikko. Siinä missä flow-tilassa tekeillä oleva asia virtaa mielessä Imatran tavoin, low-tilassa työ etenee hitaasti, harkiten, punniten, harhaillen ja keskeytyen – jopa tylsästi. Välillä on aikoja, ettei työ etene ollenkaan. Ja kas kummaa: tavallinen laiskansitkeä ajattelu on tuottanut musiikkiini ja harjoitteluuni sellaisia kvaliteetteja, joihin en flow-tilassa koskaan yltäisi.

Kuvailemani low-tila ei kuitenkaan tarkoita flegmaattisuutta tai laiskuutta, vaan eräänlaista hyödyllistä ja hoitavaa joutilaisuutta. Kirjailija Milan Kundera kiteyttää romaanissaan Kiireettömyys hyvin, miksi joutilaisuutta nykyään vieroksutaan. Hänen mukaansa joutilaisuus on muuttunut maailmassamme toimettomuudeksi ja se on täysin eri asia: Kunderan mukaan toimeton on turhautunut ja ikävystynyt, hän hakee toimintaa ja kokemuksia. Joutilaisuuden oikein ymmärtävä ei toisaalta ole laiska, mutta hän ei myöskään pitkästy, vaikka elämä olisikin verkkaista ja tapahtumaköyhää.

Ehkä nämä ovat lopultakin temperamenttikysymyksiä, sillä Csíkszentmihályi  kuvaa flow-tilan sivutuotteen täsmälleen samalla tavoin kuin Kundera joutilaisuuden:

”Silloin ihminen on onnellinen.”

Pasi Lyytikäinen
Kirjoittaja on säveltäjä.

Kolumni on julkaistu Muusikko-lehdessä 3/2021.