Muusikkojen työkenttä on laaja, ja se levittäytyy yhteiskuntaan mitä moninaisimmista toiminnoista koostuvana infrastruktuurina. Infrastruktuuria tarkastellessa huomaa kuitenkin, että mitä syvemmälle tai korkeammalle alan kehittämistä, rahoitusta ja rakenteita koskevaa päätöksentekoa edetään, sitä vähemmän muusikoita enää on mukana päättämässä.

Osa musiikkialan työstä on luonteeltaan niin vaativaa, että sen harjoittamisen ohessa ei ole mahdollista puolustaa oman ammattikunnan oikeuksia laajemmassa yhteiskunnallisessa katsannossa – kehittämisestä puhumattakaan. Musiikkialan tutkimus-, tuotanto- ja hallintopuolella olisi kuitenkin mahdollista lisätä yhteistyötä ja vuorovaikutusta myös kentäll
ä toimivien muusikoiden kanssa. Kartesiolainen ruumiin ja mielen jakaantuminen musiikkialaa koskevassa asiantuntijuudessa ei ole kentälle hyväksi.

Olemattomat vaikutusmahdollisuudet

Keskustelen sellisti ja jousenrakentaja Thomas Pittin kanssa muusikon roolista aktiivisena itsenäisenä toimijana. Pittillä on pitkä ura barokkisellistinä muun muassa Concerto Copenhagenissa, jossa työskentelemisestä hän nauttii. ”Muusikon rooli on enimmäkseen olla mukana musiikillisessa prosessissa. Rooli on tämänhetkisessä tilassaan olla ikään kuin ’anonymous’ ja toimia vailla luovuutta, tiukan militäärisesti ja standardeja toteuttaen. Tämä tuo mukanaan suorittamiseen liittyvän pelon ja pelottelun. Tuloksena on musiikillisesti ennalta-arvattavissa oleva esitys.”

Irma Niskanen

Jos ajattelee muusikon koulutusta ja siihen sisältyvää potentiaalia on sääli, että muusikon työhön ei tunnu sisältyvän mahdollisuuksia kehittää alaa tai oman työn kenttää. ”Kuvailisin musiikin kenttää sanoilla konservatiivinen ja itseriittoinen. Samanaikaisesti kentällä ilmenee epäluuloisuutta ulkopuolisia vaikutteita tai ajatuksia kohtaan. Siten musiikin kenttä ei ole kykenevä omaksumaan uusia asioita. Tässä suhteessa se heijastelee muutakin yhteiskuntaamme. En näe minkäänlaisia kehittymisen mahdollisuuksia yksittäisten muusikoiden tai musiikinkaan kohdalla, olivatpa ne muodollisia tai epämuodollisia”, kiteyttää Pitt, joka on toiminut myös apulaisprofessorina.

Saman umpikujan nostaa esiin myös Wienissä asuva viulisti Irma Niskanen: ”Toimin vanhan musiikin kentällä ensemble- ja orkesterimuusikkona, sekä konserttimestarina että tuttisoittajana. Alani on hyvin erikoistunut ja siten se toimii marginaalissa. Jotta työskentely olisi taloudellisesti ja taiteellisesti mielekästä, on matkustettava paljon. Matkustelu sinänsä edesauttaa kansainvälisten kokemusten vaihtoa ja luo vaikutelman työnkuvan monipuolisuudesta. Usein tämä osoittautuu kuitenkin illuusioksi. Freelance-yhtyeillä on pienet budjetit ja kova kilpailu maksavasta yleisöstä. Vapaat markkinat määrittävät työskentelyprosessejamme, ja työnkuvamme supistuu jatkuvasti.”

Kun kysyn Niskaselta muusikon mahdollisuuksista vaikuttaa omaan työkenttäänsä, hän pitää koko kysymystä utopistisena: ”Alallani yksittäinen muusikko ei voi juurikaan neuvotella työehdoista. Euroopan maista ainakin Itävallassa freelancereiden edunvalvonta on niin puutteellista, että olemme ajautuneet ’ota tai jätä’ -tilanteeseen. Jos ja kun muusikko ei enää kestä huonoa palkkatasoa, sopimusten rikkomista, alentavaa kohtelua, seksismiä tai epäsolidaarisuutta, hänen on helpompi vaihtaa alaa kuin yrittää muuttaa asioita.”

Työ ja koulutus tutuksi

Aleksi Trygg työskentelee päätoimisesti Sinfonia Lahden kakkosviulun äänenjohtajana. Päätyönsä lisäksi hän toimii laaja-alaisesti freelancekentällä muun muassa orkesteri-, kamari-, yhtye- ja studiomuusikkona. Hän nostaa esiin sen, että muusikon työtä ei tunneta tarpeeksi.

”Toivoisin, että yhteiskunnallisesti merkittävillä päätöksentekijätahoilla olisi mielenkiintoa ja halua tutustua muusikon työhön ihan alkeisopiskelusta ammattitutkintoihin. Kun päättäjillä on mahdollisuus ja mandaatti tutustua musiikin opiskeluun ja esittämiseen, muusikoidenkin työn ymmärtäminen kasvaa.”

Aleksi Trygg

”Muusikot toimivat yhteiskunnassa ’tunteiden kätilöinä’ sanan varsinaisessa merkityksessä. Muusikkona oleminen on nyt-hetken asiantuntijuutta! Muusikoiden avulla kuulijat pääsevät yhdessä kokemaan tässä hetkessä tapahtuvaa äänien taidetta, joka parhaimmillaan irrottaa kuulijansa arjen yläpuolelle ja ajattomuuden äärelle.”

Myös Trygg tunnistaa muusikon työnkuvaa kohtaan esiintyvät asenteet: ”Muusikoille tulisi kuulua mahdollisuus saada yhteiskunnassa korkeampi arvostus, opintojaan ja ammattitaitoaan vastaava taloudellinen toimeentulo, mahdollisuus edetä työssään ja kehittää osaamistaan. Muusikoiden ja ylipäänsä kulttuurin arvostuksesta yhteiskunnassa voidaan päätellä, kuinka yhteiskunta arvostaa lopulta itseään ja omia arvojaan. Kulttuurin arvostus yhteiskunnassa on nähtävissä suoraan verrannollisena yhteiskunnan sivistyksen määrään.”

Trygg nostaa esiin muusikkojen koulutuksen, johon kannattaisi hänen mukaansa sisällyttää reilummin musiikin ja kulttuurin kentällä toimimisen perusteita sekä työelämässä vierailua osaksi jokaisen peruskoulutusta. ”Sen sijaan, että muusikko työnnetään pakkoyrittäjäksi, voitaisiin muusikonkin rooli nähdä myös elimellisenä osana yhteiskunnan rakenteita kaikilla sen päätöksenteon tasoilla. Tämänhetkistä, erittäin kovatasoista koulutusta voitaisiin hyödyntää osana kulttuurialan päätöksentekoa ja tutkimuskenttää laajemminkin.”

”Tärkeä puoli asiassa on muusikon motivaatio osallistua päätöksentekoon ja ymmärtää, että omilla mielipiteillä voisi olla hurjastikin merkitystä työskentelykulttuurin kehittämisessä. Mahdollisuudet vaikuttaa ovat aina olemassa tavalla tai toisella. Näiden kahden tahon keskusteluyhteyden löytäminen ja yhteiseen päämäärään pyrkiminen ovat ensiarvoisen tärkeitä”, Trygg sanoo.

Fair practice code ja muut hyvät neuvot

Muusikon toimijuus ymmärrettynä romanttisen säveltäjäneron tuotosten teknisesti virtuoosisena ja myötäelävänä toteuttajana ei enää useinkaan pidä paikkaansa. Sen sijaan muusikko toimii työssään lähes aina myös editorina, sovittajana, soitinhuoltajana, virittäjänä, koordinaattorina, tuottajana, ja erityisesti vapaalla kentällä toimivat muusikot ovat useimmiten myös äänisuunnittelijoita, tutkijoita, dramaturgeja, ohjaajia, äänittäjiä, sovittajia ja säveltäjiä – roudaamisesta nyt puhumattakaan. Orkesterityössäkin muusikko on sekä säveltäjän, kapellimestarin ja muusikkokollegionsa yhteistyökumppani että usein myös itse sävellyksiin ja niiden muotoiluun vaikuttava taho. Yleensä tämä kaikki tehdään ilman erillistä korvausta.

Keskusteluissa edellä mainittujen muusikoiden kanssa esiin nousee rakentavia ideoita muusikon työn ja ammatillisen osaamisen tukemiseksi. Niskanen ottaa esiin kaupan alalta tutun fair trade -ajatuksen, jossa konserttisarjan, festivaalin tai taideinstituution olisi mahdollista saada ansiomerkintä siitä, että toimii taiteen alaa vahvistavasti ja reilusti myös palkatessaan taiteen ammattilaisia kentältä. Kyseessä olisi takuumerkki, jonka saisi tietyillä edellytyksillä, vähän samaan tapaan kuin reilun kaupan viinitilat, kahvimerkit tai banaanien tuottajat. ”Alankomaissa, jossa tämä Fair practice code on ollut käytössä jo muutaman vuoden, tämän konseptin luoman positiivisen paineen kautta on saavutettu selkeä muutos.”

Anna Özutürk (Internationale Bachakademie Stuttgart) mittaa sellisti Thomas Pittin lämmön.

Myös toimivan yhteistyön rakentaminen musiikin tutkimuskentälle ja muusikkovetoisen tutkimuksen tukeminen olisi tärkeää. Siten alan kehittäminen perustuisi nimenomaan soivaan musiikinalaa koskevaan tutkimukseen, jossa sekä muusikoiden että säveltäjien ääni olisi mukana – eikä vain tutkimuksen kohteena, vaan myös itsenäisenä intellektinä ja kysymyksenasettelijana. Muusikoiden itsensä tulisi ymmärtää, että oman alan kehittäminen vaatii monissa tapauksissa myös taiteilijatutkijan koulutusta ja että tätä kehitystehtävää ei voi jättää yksinomaan muun alan ammattilaisten käsiin.

Muusikkoyhteisön havahtuminen yhteiskunnallisiin asioihin on olennaisen tärkeää jo koulutusvaiheessa. Brändin luomisen ja yksityisyrittäjyyden perusteiden oppimista olennaisempaa olisi kouluttaa alan osaajat hallitsemaan yhteiskunnan rakenteita, taide-, tutkimus- ja kulttuurielämän infrastruktuurin perusteita, niissä toimimista, päätöksentekoa sekä yhteistyö- ja johtamistaitoja. Muusikkoidentiteetin infantilisoiminen on vaarallista koko alan kannalta. Koska koko musiikin kenttä on valtavien muutosten kourissa, on meidän muusikoiden hyvä olla mahdollisuuksien mukaan itse aktiivisesti kehittämässä ammattikuvaamme ja identiteettiämme.

Teksti: Assi Karttunen

Kuvat: Irma Niskanen / Mark Niskanen, Aleksi Trygg / Eva Trygg, Thomas Pitt / Elisabeth Janku

Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 2/2021.