Muusikot muutoksen silmässä

Maailma muuttuu ympärillämme kovempaa vauhtia kuin pystymme monesti edes käsittämään. Teknologinen kehitys ottaa jättiläisen askelia tavalla, joka asettaa ihmiskunnan mitä suurimpien filosofistenkin kysymysten äärelle. Se muuttaa työskentelytapoja, käsityksiä ja ajatuksia siitä, mikä on olennaista. Muutokset koskevat kaikkia yhteiskuntamme jäseniä, niin myös muusikoita.

Vuoden 2017 kesällä istuimme tyttöystäväni kanssa pienessä hankolaisessa kahvilassa ja keskustelimme siitä, miksei sessiomuusikoista ole kirjoitettu juuri lainkaan akateemista tutkimusta. Kiinnostukseni aiheeseen oli ollut suunnaton jo vuosien ajan fanitettuani pitkään Steely Danin kaltaisia yhtyeitä (jopa niin paljon, että kandidaatin tutkielmani käsitteli yhtyeen Aja-albumia) sekä opittuani tuntemaan monia kotimaisia musiikin sekatyöläisiä. Olin myös onnekkaassa asemassa, kun kitaransoiton opettajani, legendaarisen Peter Lerchen tarinoita kuunnellessani kunnioitus ja arvostus ammattia kohtaan kasvoivat entisestään. Tästä kahvilakeskustelusta alkoi matkani suomalaisen sessiomuusikkouden maailmaan.

Musiikkitieteen pro gradu -tutkielmassani selvitin suomalaisen sessiomuusikon työnkuvan muutosta viimeisten 30 vuoden aikana. Tarkoituksenani oli tuottaa uutta kirjoitettua tietoa siitä, kuinka maamme eturivin muusikot kokevat itsensä, työympäristönsä sekä alan toimintatapojen muuttuneen viimeisten vuosikymmenten aikana.

Sukupuuttoonko kuolleet?

Sessiomuusikko-käsitteen käyttäminen tutkimuksen nimessä oli tietoinen valinta. Genren kannalta laajempi käsite freelance-muusikko olisi varmasti ollut aivan yhtä käyttökelpoinen tai jopa istuvampi, mutta hiukan erilaisen nyanssin painottaminen on minulle henkilökohtaisesti tärkeää. Sessiomuusikoilla kun on useimmiten viitattu studiosessioissa oppirahansa maksaneisiin kärkiryhmän ammattilaisiin, jotka ovat kuluttaneet Finnvoxin pintoja enemmän kuin Länsimetro on kuluttanut Espoon kaupungin budjettia.

Monet viime vuosina julkaistut dokumenttielokuvat niin Suomesta kuin ulkomailtakin ovat valottaneet sessiomuusikoiden värikästä historiaa julistaen samalla ammattiryhmän vähittäistä kuihtumista pois elävien kirjoista. Itse näen asian hieman erilaisesta näkökulmasta. Koen, että sessiomuusikon nimike on yhtä lailla yhdistettävissä kaikkiin freelancepohjaisiin muusikoihin, joiden toimenkuvat saattavat vaihdella tv-produktioista artistien taustayhtyeisiin tai mainosmusiikin äänityksiin. Totuus kun on, että pienessä maassa muusikon on pidettävä monta rautaa tulessa yhtäaikaisesti. Lisäksi uskon, että maamme työllistetyimmät muusikot olisivat todennäköisesti juuri näitä samaisia studiokettuja, mikäli he olisivat operoineet menneinä vuosikymmeninä. Muutoksen tutkimisessa tärkeintä on ymmärtää menneisyyttä nykyhetken ohella, ja tässä piilee ideologiani ydin – sessiomuusikkous on muuttunut, ei kuollut.

Aiheen rajaamisen vaikeus

Tutkimuksen teossa on tärkeää keskittää aihealueen rajaus tarpeeksi tiiviiksi, jotta homma ei karkaa aivan käsistä. Halusin kuitenkin luoda monipuolisen ja syvemmän katsauksen nykyaikaiseen muusikkouteen enkä ainoastaan pintapuolista työllisyystilanteen selvitystä. Tutkimuksessa päädyin kuvaamaan muusikoiden suhdetta teknologiaan, muusikkona olemisen rooliin, muusikon asemaan sekä yrittäjyyteen. Viimeksi mainittu kategoria sai kimmokkeen Muusikkojen liitolta, jonka mielenkiinnon kohteita kartoitin silloisen freeasiamiehen Jaska Lukkarisen avustuksella. Lukkarinen kertoi liiton olevan kiinnostunut muusikoiden yrittäjyyteen liittyvistä kysymyksistä ja näkökulmista.

Yrittäjyys tarjosi uutta, hieman kauppatieteellistä nyanssia musiikkitieteelliseen työhön. Poikkitieteellisen tutkimuksen vakaana kannattajana tämä oli minulle erittäin mieluisaa, sillä mielestäni uudet lähestymistavat auttavat ymmärtämään tutkimuksen kohdetta entistä perusteellisemmin. Lähestyin yrittäjyyttä Everett Rogersin innovaatioiden diffuusioteorian kautta. Teoria pyrkii selittämään ja kuvaamaan innovaatioiden omaksumista ja niiden mukautumista pysyväksi osaksi vallitsevaa järjestelmää. Yrittäjyys on siten tutkimuksen näkökulmasta aineeton innovaatio, jonka vaikutusta suomalaisen muusikon työelämään tutkimuksessani kartoitin.

Tutkimuksessa selvisi, ettei yrittäjyyden viitta ole langennut vielä kaikkien muusikoiden harteille. Seitsemästä haastatellusta muusikosta yllättäen vain neljä on yrittäjiä. Nopeasti pääteltynä voisi siis sanoa, että yrittäjyyden diffuusion prosessi on vasta käynnissä, vaikka enemmistö edustaakin yrittäjyyttä harjoittavia muusikoita. Mielenkiintoista ja huomionarvoista on kuitenkin pohtia syitä, miksi kaikki eivät toimi yrittäjinä. Eräs haastatelluista totesi, että hän viihtyy paremmin palkansaajana, sillä yrittäjyyteen verrattuna palkansaajan asema on niin hyvin turvattu Suomessa. Ja ymmärtäähän tuon – alati muuttuvassa ja hektisessä työympäristössä pienikin tuki ja turva voi todellakin tulla tarpeeseen.

Arvostus – onko sitä?

Yksi tutkimuksen haastateltavista vastasi hauskasti kysymykseen siitä, kuinka hän kokee saaneensa arvostusta uransa aikana.

”Tää on vähän hassu ammatti. Me vähän ollaan sellaisia lainsuojattomia – ihmisillä tuppaa olemaan sellasia pinttyneitä mielikuvia siitä, millasia muusikot on. Sitten on kans kaikilla niitä tarinoita hääkeikoilta ja firmojen pikkujouluista, joissa kaikenlaiset kännisankarit tulee kertomaan, et he itsekin olis halunnu olla muusikoita ja että itekki vähän soittelee. Se on sellainen kaksjakonen suhtautuminen; tavallaan meitä kunnioitetaan ja sitten ollaan toisaalta kans sellasia väliinputoajia, joiden kohdalla se kunnioitus ei oikein realisoidu esimerkiksi yhteiskunnallisella tasolla.”

Lausahdus sai minut nauramaan omille keikkamuistoilleni juuri näistä firmojen pikkujouluista. Toisaalta se nosti esiin sen todellisen ongelman, jonka kanssa yllättävänkin moni muusikko painii aivan liian usein. Selkääntaputtelijoita, ilmaiskeikkoja ja kaljan tarjoajia kyllä riittää, mutta entäs se elannon hankkiminen? Yhteiskunnallinen arvostus pitäisi saada samalle tasolle kuin muusikoiden keskinäinen arvostus.

Tarinan opetus…

Tutkimuksen pääasiallisena tarkoituksena on ollut tuottaa ja kerätä uutta tietoa musiikintutkimuksen, ennen kaikkea musiikin työelämätutkimuksen, alalle. Tiedon koostaminen ja summaaminen avaa mahdollisuuksia tutkia aihetta lisää ja entistäkin spesifimmillä painotuksilla. Kenties seuraavalle aiheesta kiinnostuneelle tutkittavaa löytyykin esimerkiksi naisten osuudesta suomalaisten sessiomuusikoiden keskuudessa. Haastateltavien vastausten perusteella voidaan kuitenkin jo nyt kertoa muutamia yhdistäviä tekijöitä.

1.
Suomalaiset sessiomuusikot ovat lähtökohtaisesti uusien teknologioiden suhteen avoimia ja aktiivisia toimijoita, joiden näkemykset instrumenttien soundeista ja niiden kehityksestä ovat melko yhtenäisiä. Äänitysteknologian muutokset jakavat enemmän mielipiteitä, sillä uusien teknologioiden mukanaan tuomat käytännöt ovat muokanneet toimintatapoja melko lailla. Näidenkin asioiden kohdalla myönteisyys vallitsevia toimintatapoja kohtaan muuttui sitä avoimemmaksi, mitä nuorempi vastaaja oli kyseessä.

2.
Suomalainen sessiomuusikko kunnioittaa ennen kaikkea musiikkia. Kaikkien vastaajien näkemyksistä paistaa läpi kunnioitus soivaa ainesta kohtaan, ja pääasialliseksi tehtäväkseen muusikot kokivat lisäarvon ja energian tuomisen kappaleiden äänimaisemaan. Lisäarvon tuomisen ohella työn merkittävimmäksi elementiksi koettiin yhteisöllisyys ja ryhmässä toimiminen, joka on tosin studiotöissä vähentynyt ikävän radikaalisti.

3.
Muusikoiden työn arvostus koetaan hyväksi oman alan sisällä, mutta yhteiskunnallisesti olisi petrattavaa. Tuntemukset ovat kuitenkin päällisin puolin positiivisia, ja uskoa parempaan on havaittavissa useimmista vastauksista.

4.
Yrittäjyys on muokannut sessiomuusikoiden elinkeinon harjoittamista, vaikka muitakin tapoja käytetään edelleen. Arkinen aihe herätti yllättävän paljon vastakkaisia mielipiteitä. Joukossa oli ehdottomia yrittäjyyden vastustajia, sitä pelkääviä, siitä nauttivia sekä siihen täysin neutraalisti suhtautuvia muusikoita. Voidaan sanoa, että yrittäjyys on alaa muokanneena innovaationa ottanut oman paikkansa osana tätä elinkeinoa, ja sen diffuusio yhä suuremmaksi osaksi jatkuu edelleen.

5.
Muusikkojen liitolla on tärkeä rooli, ja sen työtä arvostetaan suuresti. Vaikka monet ”profiilimuusikot” ovat säästyneet suurimmilta ongelmatilanteilta, kaikki ovat sitä mieltä, että liitto tekee hyvää ja ansiokasta työtä, josta on syytä olla kiitollinen.

Kirjoittaja on 25-vuotias kitaristi ja Turun yliopiston musiikkitieteen opiskelija, jonka pro gradu -tutkielma kantaa nimeä Sessiomuusikon työnkuvan muutos Suomessa 1980-luvun lopulta nykypäivään.