Muusikko edellä -kirjan julkaisua juhlittiin G Livelabissa

Yli satavuotisen taipaleensa kunniaksi Muusikkojen liitto on julkaissut laajoista teema-artikkeleista koostuvan juhlakirjan. Muusikko edellä -juhlakirjan julkaisutilaisuus järjestettiin 20. toukokuuta 2019 Helsingissä G Livelabissa.

Tuoreen Muusikko edellä -juhlakirjan (toim. Pekka Nissilä) sisältö luo monitahoisen näkökulman maamme musiikkielämään ja sen taustavaikuttajiin viimeisen sadan vuoden ajalta. Kirjoittajat ovat tutkijoita, journalisteja ja muita alan asiantuntijoita. Muusikko edellä -kirjassa kuuluu muusikkojen ääni.

Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen ohella juhlii sadan vuoden merkkipaaluaan myös Muusikkojen liitto. Kulttuurialan valtakunnallisena ammattijärjestönä se on koko olemassaolonsa aikana toiminut monin tavoin muusikkojen työskentelyolosuhteiden kehittäjänä – niin lainsäädäntöön, sopimuskäytäntöihin kuin koulutuskysymyksiinkin vaikuttavana tahona.

Laajojen teema-artikkeleiden muodostama juhlakirjan sisältö luo monitahoisen näkökulman maamme musiikkielämään ja sen taustavaikuttajiin viimeisen sadan vuoden ajalta. Kirjoittajat ovat tutkijoita, journalisteja ja muita alan asiantuntijoita.

Kuten mikä tahansa yhdistys, myös Muusikkojen liitto on yhtä kuin sen jäsenistö – juhlavuotena noin 3 400 eri musiikkityylien ammattimuusikkoa, alalla sivutoimisesti työskentelevää, sekä alan ammattiopiskelijaa. Kollektiivisen edunvalvonnan ytimessä on kuitenkin siis suomalainen muusikko – yksilö, persoona, taiteilija ja käsityöläinen.

Julkaisutilaisuudessa kuultiin kirjoittajien tervehdyksiä sekä toimittaja Baba Lybeckin johtama keskustelu muusikkoudesta. Keskusteluun osallistuivat muusikot Jaakko Kämäräinen, Junnu Aaltonen, Reetta Ristimäki ja Mia Kemppainen, jotka pohtivat alan kehitystä vuosien varrella eri näkökulmista. Lopuksi esiteltiin ja kukitettiin juhlakirjan artikkelin kirjoittajia, jotka olivat paikalla tilaisuudessa.

Tilaa kirja jäsenhintaan 30 e (norm. 40 e): sml@muusikkojenliitto.fi

Lue lisää Muusikko edellä -kirjasta >

Kuva: Tero Ahonen.