Musiikki mielessä

”Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen. Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen. Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien. Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.” Alkoiko musiikki soimaan päässäsi Jukka Kuoppamäen klassikon lyriikoita lukiessasi? Luultavasti ainakin melodia, kenties instrumentaatio ja tietynlainen soundi. Entä jos pyytäisin sinua sulkemaan silmäsi ja kuvittelemaan Ludwig van Beethovenin viidennen sinfonian alun? Kuinka täyteläisenä Kohtalonsinfonia kajahtaa? Erottuvatko soinnin nyanssit ja dynamiikan vaihtelut?

Musiikin kuvitteleminen on monelle meistä jokapäiväistä. Usein tarkoituksenmukaista, kuten sävellettäessä tai harjoiteltaessa, mutta myös tahatonta esimerkiksi korvamadon myllertäessä. Mutta miltä musiikki itse asiassa kuulostaa kuvitelmissamme? Miten paljon kuvitelmamme eroavat toisistaan? Ja tosiaan – mielikuva, kuvitella – suomen kieli on kovin visuaalisesti painottunut näissä termeissä. Sopisiko kuvaavammaksi (!) neologismiksi yhdistelmäsana musiikista ja kuvittelemisesta: musitella?

Ihmiset musittelevat varsin monin tavoin vaihdellen aina totaalisesta afantasiasta eläväisiin hallusinaatioihin. Ensiksi mainittujen kohdalla mielessä ei kuulu minkäänlainen musiikki, ja jälkimmäisen kohdalla kuvitelmat ovat yhtä todellisia kuin ympäröivä maailma. On kiinnostavaa pohtia, mihin itse asettuisi tällä jatkumolla. Kuuluuko musiikki yhtä selvästi ja kirkkaasti kuin vieressä esiintyvän yhtyeen soitto? Vai onko se vain sumea muisto?

Vuosien saatossa olen kysynyt tätä useilta tutuiltani, ja myös internetin syövereistä löytyy kilometrikaupalla kuvauksia. Varsin tyypillinen vastaus kuuluu, että kuvitellun kappaleen tietyt elementit, kuten laulu, melodia ja rytmi ovat selkeitä tai mahdollisesti hieman yksinkertaistettuja, mutta tarkemmat vivahteet jäävät taka-alalle. Monilla arkipäiväinen sanallinen ajattelu etenee omalla sisäisellä äänellä, jolla on tietynlainen klangi, ja musiikki saattaakin olla enemmän tämän oman äänen kaltainen kuin varsinaisesti toisen soittimen ääni. Myös moniäänisyydessä vaikuttaisi olevan vaihtelua huomattavasti; toiset kykenevät kuulemaan selkeinä useita soittimia samaan aikaan, kun taas toisilla kokonaisuus sekoittuu jonkinlaiseksi hieman epämääräiseksi massaksi. Eräs itsensä afantastikoksi tunnistava henkilö totesi pystyvänsä eräänlaiseen monotoniseen hyräilyyn mielessään, mutta ei pitänyt sitä musiikkina.

Entä musiikin visuaalinen puoli? Viliseekö mielen silmässä partituuri? Etenkin ulkoa soitettaessa jotkut mainitsevat ajattelevansa nuottikuvaa melodian soimisen lisäksi tai sen sijaan. Miten vaikuttaisi orkesterin näkeminen sielun silmin? Henkilökohtaisena huomiona mainittakoon, että jos minulla on selkeä mielikuva musiikin lähteestä nimenomaan visuaalisessa muodossa, myös äänet vaikuttavat tulevan selkeämmin ikään kuin jonkun toisen soittamana. Eikä moniaistisuus tähän pysähdy.

Usein soittajilla vielä kinesteettinen puoli saattaa olla isossa roolissa musiikin kuvittelemisessa. Etenkin omaan instrumenttiin liittyvien liikkeiden imitoiminen tai ajatteleminen voi helpottaa myös sävelien liikkumista päässä. Kysyin eräältä kitaristilta, miten hän ajattelee melodioita. Hän käänsi katseen kaukaisuuteen samalla kun vasen käsi hakeutui ilmakitaran otelaudalle. Tietynlainen liike on epäilemättä monilla muusikoilla äänen kuvittelemisen taustalla.

Entä musiikki konseptuaalisella tasolla? Monet kuvitelmat musiikista saattavat pyöriä musiikin teoriana, ehkä tiettyinä kadensseina tai skaaloina ilman, että äänet varsinaisesti soivat päässä. Tällä tavalla ajateltuna voisi varmasti säveltää aivan käyttökelpoista materiaalia. Kuitenkin jostain syystä ainakin romantisoitu kuva säveltäjästä on päässään musisoiva henkilö, joka kirjoittaa mielessään kuulemansa ylös. Ehkä hedelmällisempää olisi antaa kaikkien erilaisten ajattelutapojen kukkia.

Viime vuosikymmenien aikana myös tutkijat ovat kiinnostuneet, miten musiikki toimii mielissämme. Esimerkiksi hiljattain julkaistussa Erkki Huovisen ja Kai Tuurin tutkimuksessa ”Pleasant Musical Imagery: Eliciting Cherished Music in the Second Person” (Music Perception 2019, vol. 36 no. 3: 314–330) käsitellään musiikin kuvittelua. Tutkijat haastattelivat viittäkymmentä musiikin yliopisto-opiskelijaa, joita pyydettiin ajattelemaan jotain tiettyä miellyttäväksi kokemaansa kappaletta. Vastauksista nousi esille tyypillisiä elementtejä – ja kokemuksien vaihtelevuus. Useat vastaajat mainitsivat yhden osan toistamisen, hyppimisen kappaleen sisällä, vähemmän mielenkiintoisten osien poistamisen ja eri juttujen yhdistelyn. Haastateltavat jakaantuivat muun muassa sen suhteen, koettiinko intensiteetissä ja jännityksessä vaihtelua. Monilla esiintyi jännityksen kasvamista, joka sitten purkautuessaan rentouttaa. Kuitenkin yli kolmannekselle vastaajista kuvitelmat olivat varsin staattisia.

Niin ikään korvamatojen eli tahdosta riippumattoman musiikin kuvittelun tutkimuksesta kumpuaa kiinnostavia havaintoja. Viime vuonna Lassi Liikkanen väitteli tällaisesta päässäsoimisesta otsikolla Involuntary Musical Imagery – Everyday but Ephemeral. Väitöskirjassa esitellään korvamadon tyypillisiä ominaisuuksia: kappale on tuttu ja pidetty, se keskittyy kertosäkeeseen, ja sanat ovat osa kokonaisuutta. Lista vaikuttaa tutulta, sillä itselleni on erittäin tiukkaan takertunut Mamban Vielä on kesää jäljellä -kappaleen kertosäe, joka taitaa pyöriä nyt jo kolmatta vuotta. Onneksi se soi yhtäjaksoisesti vain suhteellisen vähän aikaa, joten vielä sujuu yhteiselämä kyseisen madon kanssa.

Ei myöskään unohdeta unimaailman konsertteja. Kuinka moni on kuullut musiikkia unissa? Nina König kollegoineen selvitti kyselytutkimuksessaan ”Music in Dreams and Music in Waking: An Online Study” (Psychomusicology: Music, Mind, and Brain 2018, vol. 28 no. 2: 65–70) muun muassa tätä kysymystä, ja 1966 vastaajan kaikista muistetuista unista noin kuudessa prosentissa oli musiikkia. Kuulostaa jokseenkin vähäiseltä, mutta ei liene yllättävää, että musiikkia aktiivisesti harrastavilla vastaajilla unissa oli muita enemmän musiikkia. Minkälaista uniemme musiikki sitten on? Ehkä osviittaa voi saada esimerkiksi The Beatlesin klassikkokappaleesta Yesterday. Paul McCartney on sanonut kuulleensa unessa melodian, ja alkuun hänen oli vaikea uskoa, että se oli tosiaan hänen tuotoksensa. Onneksi hänellä sattui olemaan piano lähellä sänkyä, jotta hän sai melodian ylös myös muiden kuultavaksi.

Musiikki mielessä on moniaistinen kokonaisuus, jossa on ihmisten välillä variaatiota ehkä enemmän kuin tulee ensiksi ajatelleeksi. Tunnistitko itsesi tekstistä tai onko sinulla jonkinlainen täysin erilainen kokemus musiikin ajattelemisesta, jonka haluaisit jakaa? Otan mielelläni kertomuksia vastaan sähköpostitse osoitteeseen henri.pitkanen@helsinki.fi.

Kuvitus: Lauri Toivio