Music Finlandin uusi toiminnanjohtaja on Mikko Manninen

Music Finlandin uudeksi toiminnanjohtajaksi on nimetty Mikko Manninen. Pitkän uran kotimaisella levy-yhtiökentällä tehnyt Manninen tunnetaan innostavana ja näkemyksellisenä johtajana, jonka ydinosaamiseen kuuluu muun muassa strateginen suunnittelu.

Mikko Manninen aloittaa toiminnanjohtajan tehtävässään Music Finlandissa 6. maaliskuuta 2023. Manninen siirtyy Music Finlandiin Warner Music Finlandista, jossa hän on toiminut Baltian liiketoimintajohtajana ja Suomen toimintojen operatiivisena johtajana. Koulutukseltaan Manninen on kauppatieteiden maisteri.

”Olen valtavan innoissani mahdollisuudesta liittyä Music Finlandin ammattitaitoiseen ja osaavaan organisaatioon. Työskentely suomalaisen musiikin viennin parissa on ollut pitkään haaveeni ja uskon että kokemuksestani kansainvälisessä musiikkibisneksessä on hyötyä uudessa tehtävässäni. Suomalaisen musiikkikentän kansainvälisen tason artistien, tekijöiden, muusikkojen sekä yhtiöiden tukeminen ja palveleminen parhaalla mahdollisella tavalla on keskeinen toimintaamme ohjaava päämäärä”, Mikko Manninen kertoo.

Music Finlandin hallitus ottaa yhdistyksen uuden toiminnanjohtajan innostuneena vastaan:

”Mikko Mannisella on monipuolinen ja pitkä kokemus musiikkialalta. Olen erityisen iloinen, että saamme Mikon tasoisen osaajan luotsaamaan Music Finlandia eteenpäin sen tärkeässä tehtävässä. Mikko astuu remmiin juuri oivaan aikaan, sillä meillä on edessämme tulevien vuosien toimintaa määrittävä strategiaprosessi. Hänen kokemuksensa on kullanarvoista kehittyvässä ja muuttuvassa toimintaympäristössämme sekä vientitoimintojen normalisoituessa koronan jälkeen”, sanoo Music Finlandin hallituksen puheenjohtaja Tom Frisk.

Music Finland on musiikkivientijärjestö, joka edustaa koko musiikkialaa ja tekee työtä, jotta suomalainen musiikki voi kansainvälistyä ja kasvaa. Järjestön yli kymmenvuotisen historian aikana suomalaisen musiikkiviennin arvo on lähes kolminkertaistunut, kenttä on ammattimaistunut ja uusia menestystarinoita on syntynyt lukuisia.

”Musiikki yhtenä luovan alan veturina on merkittävä tulevaisuuden kasvun lähde ja kansainvälistyminen on elinehto alan kehittymiselle Suomessa. Suomalaisen musiikin menestys maailmalla osoittaa sen että päämäärätietoista työtä on tehty jo pitkään ja sen myötä osaaminen ja kilpailukyky ovat kansainvälisellä tasolla ja tulevaisuudessa kasvu jatkuu”, Music Finlandin viestintäjohtaja Heli Lampi lisää.

Muusikkojen liitto on yksi Music Finlandin jäsenjärjestöistä.