Tuen jakoprosessin kehittäminen koronatilanteeseen sopivaksi on torpattu, ja nyt se näkyy epäjohdonmukaisina päätöksinä, joita hakijat saivat edellisellä kierroksella. Ministeriö on osoittanut rahan kulttuurialan freelancereille koronasta aiheutuvien vaikutusten vähentämiseen, mutta hakulomakkeessa ei ole kysytty – saati arviointiprosessissa tarkasteltu – niitä asioita, joiden perusteella tämä toteutuisi oikeudenmukaisesti ja läpinäkyvästi.
On täysi mysteeri, mihin päätökset perustuvat. Paitsi on jäänyt moni sellainen, jolta rajoitukset ovat vieneet koko toimeentulon ja jotka eivät ole saaneet lainkaan tai juurikaan tukia tai muita tuloja koronarajoitusten ajalta. Samalla tukea ovat voineet saada vaikkapa ne, jotka ovat toistaiseksi voimassa olevassa kokoaikaisessa työsuhteessa tai ne, joiden toimeentulo ei muutoin ole vaarantunut koronarajoitusten vuoksi. Taiken johtaja syytää tilanteesta twiiteissään moraalittomia hakijoita, joiden ei kuuluisi tukea hakea.
Prosessissa ei siis ole mitattu menetyksiä ja suhteutettu niitä saatuihin kompensaatioihin ja muihin tuloihin. Sen sijaan koko prosessi perustuu hakijoiden sanallisiin kuvailuihin ja käsittelijöiden tulkintoihin niistä – ja lisäksi on vedottu ahdingossa olevien yksilöiden moraaliin sen sijaan, että hakijoilta kysyttäisiin selvästi ne tiedot, joiden perusteella tuki jaetaan. Hakijoiden pitäisi arvata, mitä Taike pitää moraalisesti sopivana sen sijaan, että Taike kertoisi selkeät kriteerit ja mittaisi niitä asianmukaisesti.
Menetysten vapaamuotoisen kuvailemisen lisäksi Taike edellyttää hakijoilta työskentelysuunnitelmaa, jollaiseksi pitäisi riittää esimerkiksi ammattitaidon ylläpitäminen. Hakemusten pisteytys kuitenkin lopulta perustuu myös nimenomaan työskentelysuunnitelmien sisältöön: on käynyt ilmi, että niiden laadussa on ollut suuria eroja, jotka ovat vaikuttaneet päätökseen. Onko niin, että vaikkei suunnitelmaksi vaadita tietynlaista normaalioloissa edellytettävää apurahanhakukirjoittamista, apurahan kuitenkin saa todennäköisemmin jos tämän hallitsee ja mieluiten erinomaisesti? Jos näin on, kohdentuuko apuraha niille, jotka ovat eniten tilanteesta kärsineet, vai niille, jotka ovat tottuneita apurahanhakijoita?
Kulttuurialan freelancereiden historian suurimman kriisin helpottamiseksi on saatu merkittävä tukiraha pitkän vaikuttamistyön tuloksena. Musiikkialan ehdottama malli olisi mahdollistanut läpinäkyvät ja oikeudenmukaiset nettomenetyksiin perustuvat mittarit sekä säästänyt kuukausikaupalla aikaa, jonka freelancerit nyt viettävät näitä mystisiä päätöksiä odottaen, ilman toimeentuloa.
Nyt viimeistään tarvitaan Taikelta selkeät ohjeet ja läpinäkyvä arviointi auki kirjoitettuine kriteereineen, jotta prosessi saadaan vietyä maaliin edes kohtuullisesti. Hakijalla on oltava oikeus tietää, millaisin sanankääntein hänen hätänsä tulee kuulluksi.