Keikkailua rajoitusten aikana

Koronan myötä keikkailu loppui, kun yleisötilaisuudet kiellettiin keväällä 2020. Kesällä rajoituksia kuitenkin höllennettiin, ja tilaisuudet mahdollistettiin rajoitusten, ohjeistusten ja kirjavan valvonnan saattelemana. Freelancereiden luottamushenkilö Juho Viljanen ja freeasiamies Jaakko Kämäräinen kertovat kokemuksistaan muusikon työstä poikkeusoloissa.

Freelancereiden luottamushenkilö Juho Viljanen on tehnyt kesän aikana paitsi muutamia pienimuotoisia keikkoja myös osallistunut äänityksiin. Hän kiittelee työnantajia tarkoista ohjeistuksista, jotka ovat helpottaneet työn tekemistä.

Tiloissa oleskelusta ja kulkemisesta on ohjeistettu, turvaväleistä on huolehdittu ja työntekijät ovat valvoneet rajoitusten noudattamista. Yhteisruokailua on rajoitettu ja taukojenkin aikana on ollut selkeät käytännöt.

”Isojen kokoonpanojen äänityksissä on huolehdittu siitä, että kaikki tuovat omat työvälineensä. Lisäksi puhallinsoittajia on esimerkiksi ohjeistettu tuomaan omat astiat kondensaatiovettä varten, ettei sitä olisi lattioilla”, Viljanen kertoo.

Kansalliset suositukset

Teattereiden toiminnan taas käynnistyttyä orkesterimonttuja on muokattu rajoitusten mukaan. Kesäkuussa julkaistut kansalliset suositukset Esittävän taiteen sektorin poikkeusajan työskentely- ja esittämisohjeet ovat toteutuneet.

”Teattereille on tietysti elinehto, että näytöstoiminta päästään aloittamaan edes vajailla saleilla. Siksi kaikki on tehty viimeisen päälle ja riskit minimoitu”, Viljanen sanoo.

Mielenrauhaa

Muusikkojen liiton freeasiamies Jaakko Kämäräinen on keikkaillut eri puolilla Suomea heinäkuun lopulta eteenpäin, ja hän kertoo tapahtumien turvajärjestelyiden vaihdelleen laidasta laitaan.

”Aika lailla kaikki käytännöt ovat tulleet vastaan. Joissain paikoissa turvavälejä ja muita ohjeistuksia noudatetaan erittäin tarkkaan ja jopa rajataan yleisömäärää enemmän kuin rajoitukset vaatisivat. Sitten toisaalla ollaan niin kuin rajoituksia ei olisikaan”, Kämäräinen kertoo.

Muusikot ovat voineet keskittyä työhönsä, kun järjestäjä on antanut selkeät ohjeet, eikä jokaisen tarvitse itse keksiä sääntöjä tai pahimmillaan ajautua konfliktiin jonkun toista mieltä olevan kanssa.

”Ehdottomasti silloin on ollut parempi fiilis, kun on ollut selkeät pelisäännöt. Joissakin paikoissa on ohjeiden sijaan luotettu maalaisjärkeen, mutta sellainen vastuunsiirto voi aiheuttaa stressiä paitsi esiintyjille myös yleisölle”, kommentoi Juho Viljanen.

Selkeitä ohjeistuksia kannattaa myös Kämäräinen.

”Jos rajoituksia noudatetaan, ei muusikon tarvitse miettiä, pitäisikö jokaisen keikan jälkeen olla karanteenissa ja voiko nähdä läheisiään.”

Force majeure

Kämäräinen ja Viljanen muistuttavat, että pandemian leviämisen jälkeen tehtyjen sopimusten kohdalla force majeureen ei ehkä koronan takia tulevien peruutusten kohdalla voikaan enää vedota.

Lue juristi Mirkka Kivilehdon artikkeli Force majeure ja korona >

Etäkahvit: Työnteko poikkeusoloissa 

Musiikin esittäjien työnteosta poikkeusoloissa keskustellaan liiton Etäkahveilla 27. elokuuta klo 15–17.

Millaista on muusikon ja artistin työskentely poikkeusoloissa? Miten rajoitukset otetaan huomioon orkestereissa, teattereissa, tapahtumissa ja studiossa? Mitä on muusikon etätyö? Miten varautua mahdolliseen koronan toiseen aaltoon?

Lue lisää ja ilmoittaudu >