Katso Etäkahvit jälkikäteen

Muusikkojen liitto järjestää koronaviruspandemian aikana jäsenistölle Etäkahvitilaisuuksia, jotka ovat jälkikäteen katsottavissa liiton Jäsensivuilla.

Katsottavissa ovat nyt seuraavat Etäkahvitilaisuudet:

Vähennysten ilmoittaminen 20.4.2020

Mitä kuluja voin vähentää verotuksessa? Miten pitikään ilmoittaa apurahat tai poistot?

Etäkahvien ohjelmassa on lyhyt kertaus veroilmoituksessa ilmoitettavista tuloista ja vähennyksistä. Tämän jälkeen on varattu aikaa oman veroilmoituksen täyttöön ja vertaistukeen.

Koronaviruspandemian vaikutukset orkestereissa ja Kansallisoopperassa 14.4.2020

Muusikkojen liiton Etäkahveilla käsitellään orkesterimuusikkojen sekä Kansallisoopperan laulajien ja tanssijoiden kysymyksiä koronaviruspandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Aiheita ovat muun muassa työnteon estyminen, lomautukset, työttömyys, etuudet sekä konserttistriimaukset, ja niitä käsitellään sekä vakituisten että freelancereiden näkökulmasta.

Koronaviruspandemian vaikutukset – Työttömyys ja etuudet 1.4.2020

Miten toimin jäädessäni työttömäksi? Kuuluisiko työnantajan maksaa minulle koronapandemian vuoksi perutusta työstä? Mihin etuuksiin olen oikeutettu palkansaajana tai yrittäjänä?

Muusikkojen liiton Etäkahveilla käydään läpi koronaviruspandemian vuoksi menetettyjen työtilaisuuksien aiheuttamaa tilannetta eri kanteilta. Saat liiton asiantuntijoilta ajantasaiset tiedot esimerkiksi työttömyyteen ja etuuksiin liittyen, sekä palkansaajan että yrittäjän näkökulmasta.

Miten tehdä hyvä apurahahakemus 30.3.2020

Miten tehdä hyvä apurahahakemus? Mihin raati kiinnittää huomiota? Mitä apurahatyyppejä on olemassa? Mitä kannattaa huomioida koronatilanteen vuoksi haettavissa olevien pika-avustusten kohdalla?

Muusikkojen liiton Etäkahveilla perehdytään erilaisiin apurahatyyppeihin ja erityisesti koronatilanteen aikana avattuihin pika-avustuksiin, sekä käydään läpi vaikuttavan hakemuksen laatimista.

Kirjaudu jäsensivuille ja katso Etäkahvit > 

Ilmoittaudu tuleviin verkkotilaisuuksiin!

Joogaa muusikoille tiistaisin klo 13.30–15 >

Logic-koulutus ti 5.5. klo 10–15 >

Etäkahvit: Musiikkialan sopimusviidakko 6.5. klo 13–15 >