Kaisa Rönkkö nimitetty Taiteen edistämiskeskuksen johtajaksi

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen on nimittänyt Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) johtajaksi toimitusjohtaja, musiikin maisteri Kaisa Rönkön ajalle 1.8.2023–31.7.2028. Rönkkö palkittiin Muusikkojen liiton tunnustuspalkinnolla vuonna 2022.

Kaisa Rönkkö työskentelee parhaillaan Suomen Musiikki & Media -tapahtumat Oy:n toimitusjohtajana. Aiemmin Rönkkö on toiminut Music Finland ry:n toiminnanjohtajana, Suomen Kansallisoopperan ja -baletin orkesteriosaston päällikkönä, Puolustusvoimien erikoissuunnittelijana sekä Fazer Konserttitoimistossa managerina ja partnerina. Lisäksi Rönkkö on työskennellyt kulttuurialan tuotannollisissa tehtävissä sekä freelancemuusikkona ja soitonopettajana.

Koulutukseltaan Rönkkö on musiikin maisteri (Master of Arts in Arts Management) taidehallinnon ohjelmasta. Hän on myös valmistunut musiikkipedagogiksi ja suorittanut pianonsoiton A-tutkinnon (diplomi).

Rönkölle myönnettiin Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto 2022. Musiikkialaa ankarasti koetelleen koronapandemian aikana Rönkkö rakensi sekä alan sisäistä että yhteiskunnallista vuoropuhelua ja vahvisti musiikin ammattilaisten ääntä.

Taiken johtajan tehtävänä on kehittää keskuksen toimintaa sekä vastata siitä, että keskukselle kuuluvat tehtävät hoidetaan tuloksellisesti. Lisäksi johtajan tehtävänä on järjestää keskuksen toiminta siten, että taideneuvostolla ja taidetoimikunnilla on edellytykset hoitaa laissa säädetyt taiteen edistämisen tehtävät.

Lue lisää >

Kuva: Miikka Varila