Jukka Hätinen on Radio Helsingin uusi päätoimittaja

Radio Helsingin uudeksi päätoimittajaksi on valittu Jukka Hätinen. Hän aloittaa tehtävässään heti.

”Jukan journalistinen varmuus ja näkemys kaikessa tekemisessä ovat vakuuttaneet meidät. Uskomme, että hän on oikea henkilö kasvattamaan Radio Helsinkiä uusissa kuuluvuuskaupungeissa lojaaleja kuulijoitamme unohtamatta”, Radio Helsingin omistavan Livelaboratorio oy:n toimitusjohtaja Tanja Douglass sanoo.

”Tämä on herkullinen hetki hypätä osaksi Radio Helsingin uskomattoman luovaa porukkaa. Kanava kuulostaa paremmalta kuin koskaan. Vastaanotto kaupungeissa, jonne radion kuuluvuus laajeni keväällä, on ollut poikkeuksetta lämmintä”, Jukka Hätinen kommentoi.

”Koen, että yksi ydintehtävistäni tulee olemaan Radio Helsingin toimittajien, juontajien ja dj:den, ja sitä kautta kuulijoidemme palvelu. Tulen myös työskentelemään tiiviisti musiikkipäällikkö Henri Pulkkisen rinnalla, jotta Radio Helsingissä soi tulevinakin vuosina monipuolisin ja paras musiikki.”

Hätinen siirtyy päätoimittajaksi Muusikkojen liiton viestinnän asiantuntijan tehtävästä, jossa hänen toimenkuvaansa on kuulunut myös Radio Helsingin ja G Livelab Helsingin viestinnän suunnittelu.

Musiikkijournalismista Hätisellä on vankkaa kokemusta. Hän on työskennellyt vuosia Rumba-lehden päätoimittajana, toimittanut Rockin kuolema -podcastia, kuulunut Emma-gaalan päätuomaristoon ja toiminut Inferno-lehden kolumnistina. Radio Helsingissä hän on toimittanut Keikkahommia-ohjelmaa, jonka toistaiseksi viimeinen jakso kuullaan tiistaina 12. joulukuuta klo 16–18.

Vuonna 2000 perustetun Radio Helsingin arvoja ovat itsenäisyys, edelläkävijyys, uteliaisuus ja intohimo. Kanavan ohjelmia tekee yhteisöllinen ja laaja tekijäjoukko musiikin ja kaupunkikulttuurin asiantuntijoita.

Radio Helsingin FM-kuuluvuus  laajeni keväällä 2023 viiteen uuteen kaupunkiin, ja kanava kuuluu nyt yhdeksässä kaupungissa: Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Oulu, Tampere, Turku ja Pori. Kanavan kuuluvuusalueella asuu 3,2 miljoonaa suomalaista. Lisäksi Radio Helsingin ohjelmat ovat kuunneltavissa on-demandina radiokanavan verkkosivuilta ja sovelluksesta ympäri maailman.

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:
Jukka Hätinen
0407583144
jukka.hatinen@radiohelsinki.fi