Jukka Eskola – Tuhansien keikkojen mies liikuttuu jazzin alkulähteillä

Trumpetisti Jukka Eskola on onnistunut harvinaisessa yhtälössä; taiteellisen soolouran lisäksi hän menestyy sessio- ja kiertuemuusikkona. Monipolvinen ura kasvatti Eskolasta myös mestariorganisaattorin.

Melkein sattuma ohjasi Jukka Eskolan instrumentiksi trumpetin. ”Haapaniemen ala-aste oli puhallinorientoitunut. Kun soittimia jaettiin, kaikki halusivat soittaa rumpuja. Opettaja Pekka Ulmanen ehdotti minulle trumpettia, ja sanoin kyllä”, Eskola muistelee. Lapsuus ja nuoruus musiikkiluokilla loivat pohjan, josta on hyötyä edelleen. ”Harjoittelurutiini tuli tutuksi muun muassa jokaviikkoisten orkesteritreenien myötä. Teoriatunneilla myös prima vista kehittyi vahvaksi.”

10-vuotiaana alkoivat opinnot myös Kuopion konservatoriossa aluksi Jorma Rautakosken ja myöhemmin Tapani Heiskasen johdolla. Opetus oli klassista, mutta yläasteella Eskola alkoi kiinnostua myös jazzista ja rytmimusiikista puhaltimia sisältävien bändien, kuten The Brand New Heavies, Jamiroquai ja Incognito myötä. Lukion ensimmäisellä ollessaan Eskola sai luvan käydä Helsingissä jazztunneilla konservatorion kustantamana. Opettajaksi hän sai ihailemansa, UMO:n kakkospasunistina tunnetun Mikko Mustosen.

Lukion jälkeen muusikonura ei tuntunut vaihtoehdolta, joten Eskola piti välivuoden ja suuntasi Englantiin töihin hotelliin. Englannissa hän havahtui siihen, miten iso merkitys soittamisella oli. Kun toinen kuopiolainen trumpetisti, Mikko Koponen, kyseli Eskolaa tuuraajakseen pariin jaksoon tv-sarjaan Passi ja hammasharja, hän oli valmis palaamaan Englannista. Ohjelmaa luotsanneen Tino Singhin pyydettyä häntä soittamaan levylleen ja yhtyeeseensä, Eskola alkoi uskoa, että musiikista voisi tulla ammatti.

Vuonna 1998 Jukka Eskola muutti Helsinkiin ja aloitti opinnot Pop & Jazz Konservatoriossa. Tärkeitä opettajia olivat Raimo ”El Papa” Korhonen, Tero Saarti ja Timo Paasonen. Opinnot sisälsivät niin klasarihenkistä tekniikkaa kuin improvisaatiotakin.

Eskola treenasi päivittäin yhdessä opiskelutoverinsa Mikko ”Gunu” Karjalaisen kanssa. ”Heräsin amerikkalaiseen jazzperinteeseen ja sointuvaihdosten soittoon. Tajusin vasta silloin pidätysten ja purkausten merkityksen. Se oli kehityksen kulta-aikaa. Ostin paljon levyjä ja tutustuin varsinkin koulun poppareihin.”

Tärkeitä kokoonpanoja tuona aikana olivat Quintessence ja Nuspirit Helsinki. Jälkimmäisessä rumpuja soitti Teppo Mäkynen, josta tuli tärkeimpiä musiikillisia kumppaneita Eskolalle koko hänen tähänastisen uransa ajalle. Nuspirit Helsingin pohjalta syntyi puolestaan The Five Corners Quintet, joka oli alun perin Tuomas Kallion ja Antti Eerikäisen studioprojekti. Projektin suosio yllätti, ja kysyntä liveaktille oli kova.

”Se oli hip-musaa, tanssittavaa jazzia. Livekokoonpanoon tuli lisäkseni saksofonisti Timo Lassy, basisti Antti Lötjönen, pianisti Mikael Jakobsson ja rumpuihin Teppo Mäkynen, josta tuli myös yhtyeen musiikillinen johtaja.”

Yhtye esiintyi joka mantereella, kunnes vuosikymmenen kestäneen projektin elinkaari päättyi soittajien omiin sooloprojekteihin. ”The Five Corners Quintetissa pääsi pitkille keikkaputkille ja oppi, mitä jazzyhtyeen sisäinen kommunikaatio voi olla parhaimmillaan. Soittajien tekemien musiikillisten valintojen sekä yleisön vuorovaikutuksen myötä jokainen jazzkonsertti eroaa toisestaan”, Eskola kuvaa. ”Jazzkeikka on kuin puu. Niistä jokainen kasvaa ja rönsyilee omaan suuntaansa eikä koskaan ole täysin samanlainen.”

The Five Corners Quintet osoittautui kasvattavaksi myös toisella tavalla. ”Yhtyeessä ei ollut operatiivista liideriä, joten minusta tuli tavallaan kiertuemanageri. Siitä kokemuksesta on ollut hyötyä omien bändien kanssa ja taiteellisen johtajan tehtävissä”, Eskola summaa. ”Jos tekisin jotain muuta kuin soittaisin, se olisi varmaan management-puolella. Organisointi ei tunnu vieraalta tai ahdistavalta, ja tiedän alasta paljon.”

Työtoverina Eskola kuvailee itseään suhteellisen reiluksi, mutta hieman vaativaksi tyypiksi. ”Olen perfektionisti soittajana, joten vaadin myös aika paljon kanssasoittajilta. Mutta tilannetaju on tärkeää. Huonon fiiliksen luomisesta ei ole hyötyä kenellekään”, hän korostaa. ”Yhdessä pyritään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.”

Pelkillä kaverisuhteilla alalla ei pärjää, mutta sosiaaliset taidot ovat tärkeitä. ”Muusikot ovat usein hyvin kulturellia porukkaa, avoimia, sivistyneitä, omanhenkisiä. Varsinkin freelancerius tekee sen, ettei voi olla ihmisenä kovin kapeakatseinen. Suomessa töitä ei muuten riitä, vaikka olisi kuinka hyvä soittaja.”

Vuonna 2001 Eskola aloitti opinnot myös Sibelius-Akatemiassa, jonka jazz-osasto on hänen mukaansa ”pieni ja eksklusiivinen”. Hyvää pienuudessa on joustavuus; paljon matkustava Eskola pyrki etsimään paikallisen opettajan ja otti tunnin, mitä Akatemia tuki. Sibelius-Akatemian opettajista vahvan vaikutuksen teki musiikinhistoriaa ja improvisointia opettanut professori Jukkis Uotila.

2000-luvun vaihteessa vauhti alkoi kiihtyä myös keikkailun saralla; Eskolaa pyydettiin mukaan muun muassa Ultra Bran loppu-uran konsertteihin sekä Sami Saaren, Niko Ahvosen ja Aki Sirkesalon keikoille. Jimi Tenorin bändin kanssa alkoi vuosikymmenen kestänyt keikkailu, joka vei pitkille kiertueille ympäri maailmaa. Myös oma sooloura otti harppauksen eteenpäin, kun Eskola voitti Nokia Young Talent -stipendin 2001. Palkintoon kuului mahdollisuus tehdä äänitys.

”Tein The Waves -EP:n, joka oli sellaista nu-jazzia hip hop -vaikutteilla Quintessencen tyyliin. Se jaettiin Rytmi-lehden välissä liitteenä, Eskola kertoo. Ensimmäinen soololevy, Jukka Eskola, ilmestyi vuonna 2005. Julkaisijana toimi tuore Free Agent Records, tuottajanaan Teppo Mäkynen. ”Musiikki oli siihen aikaan muodikasta klubijazzia Five Corners Quintetin tyyliin, mutta hieman sähköisemmällä kulmalla.”

Levyt Walkover (2009) ja Lampela X Eskola (2010) julkaisi puolestaan Ricky-Tick Records. Eskola muistelee lämmöllä Antti Eerikäisen vetämää levy-yhtiötä, joka luotsasi Suomeen uusia jazzilmiöitä, kuten The Five Corners Quintet, Ricky-Tick Big Band ja Dalindéo. ”Ricky-Tick Recordsin kausi oli suomijazzin kulta-aikaa. Sääli, että se loppui, joskin We Jazz toimijana on nyt korvannut sitä paikkaa.”

Seuraava levy, Jukka Eskola Orquesta Bossa ilmestyi italialaisen Schema-merkin julkaisemana 2013. ”Orquesta Bossa oli jazzkvintetti plus jousikvartetti bossaestetiikalla höystettynä. Bossa nova on minusta supermakeaa musiikkia.” Ison orkesterin pyörittäminen oli haasteellista. Projekti eli sellaisenaan pari vuotta, minkä jälkeen Jussi Lampela teki sävellyksistä sinfoniaorkesterisovitukset. Teosta esitettiin Kuopiossa, Lahdessa ja Porissa sekä Helsingin Juhlaviikoilla.

Isojen produktioiden jälkeen Eskola halusi tuotannossaan palata pienimpään mahdolliseen muotoon, trioon. Syntyi Jukka Eskola Soul Trio yhdessä Teppo Mäkysen ja urkuspesialisti Mikko Helevän kanssa. Trion estetiikka pohjautui 1950- ja 1960-lukujen svengimusiikkiin. Tämän vuoden syksyllä on luvassa yhtyeen toinen pitkäsoitto.

Soul Trion ensimmäinen levy keräsi arvosteluita laidasta laitaan. Eskola on hyvillään hajonnasta, sillä se kertoo musiikin herättävän mielipiteitä. ”Perinteeseen nojaavaa matskua ei kriitikkopiireissä välttämättä arvosteta kuten modernimpaa ja kokeilevampaa jazzia. Ei ole kuitenkaan helppoa soittaa hyvällä svengillä sujuvasti sointuvaihdoksia ja samalla tuoda omaa persoonallisuuttaan musiikkiin. Myös perinteitä on pidettävä yllä”, hän painottaa.

”Ymmärrän miten joku saa kiksit soittaessaan vaikeinta mahdollista musiikkia, mutta mielestäni yksinkertaisista asioista löytyy syvyyttä. Ja mieluusti soitan musiikkia myös yleisölle enkä vain itselleni.”

Säveltämistä läheltä liippavat myös arraushommat eli sovittaminen, jota Eskola tekee myös valtavia määriä. ”Voicet, elastiset, juhatapiot, suomilovet… Sovitan useimmiten puhaltimia kappaleisiin, joissa niitä ei alun perin ole. Se muuttaa koko biisin soundia”, hän kuvailee.

”Se on leipätyötä, jossa on selkeät raamit: mitä ja mihin mennessä. Tykkään todella tehdä sovituksia, sillä siinä täytyy osata kunnioittaa kulloistakin musiikkityyliä. Sovittamisessa täytyy nopeasti haistaa, mikä tähän musiikkiin sopisi ja laittaa usein ensimmäinen päässä soiva asia ylös, sillä sovitettavaa materiaalia saattaa olla paljon tiukalla aikataululla.

Tv-työt ovat Eskolalle mieluisia. ”Se ympäristö on kiva, siinä on oma kutinansa. Tv-töissä on usein mahdollisuus myös työn viimeistelyyn. Autan välillä musiikin jälkituotannossa puhaltimien osalta antamalla mielipiteeni puhallinsoundeihin ja dynamiikkaan.”

Ensimmäinen iso tv-työ oli Tanssii tähtien kanssa, joka on pyörinyt jo 11 kautta. ”Jännitti niin paljon. Aiemmin televisiossa pyöri muun muassa Bumtsibum, jossa musisoivat Jari Puhakka ja hänen sukupolvensa soittajat. Nyt orkesterissa oli lauma 25–30-vuotiaita, joilla ei ollut samaa rutiinia.”

Sadoista tv-esiintymisistä huolimatta Eskolaa ei tunnisteta kadulla. ”Joskus joku on vaikka Juha Tapion keikalla kuullut soittoani ja tullut soolokeikalleni. Se on todella hienoa”, hän iloitsee.

Eskola haluaa ollakin valokeilassa vain soittonsa kautta. ”Trumpettiin liittyy mielikuva kovaa ja korkealta soittamisesta, ja trumpetin soittoon kuuluukin tietty machoilu ja narsismi”, hän kuvailee. ”Toisaalta minun on vaikea ottaa kehuja vastaan, vaikka tietäisin soittaneeni hyvin.”

Trumpetistiesikuvikseen Eskola listaa legendat Clifford Brownin, Kenny Dorhamin, Freddie Hubbardin ja Clark Terryn. ”Tälläkin hetkellä Yhdysvalloissa kasvaa erittäin hyvä trumpetistisukupolvi.”

Erilaisia trumpetteja kotiin on kertynyt kymmenkunta. Suosikit ovat kaksi Hub van Laar -soitinta, joista toinen on isoporauksinen ja sävyltään pehmeä, toinen pieniporauksinen ja kirkas. Erisoundisille soittimille saattaa olla tarvetta jopa saman päivän aikana. Freelancerin monipuolisiin töihin liittyvä haaste on saada soitto taipumaan musiikin eri lajeihin lennosta.

”Keväällä teimme kuusi keikkaa putkeen Soul Trion kanssa. Oli mielettömän hyvä fiilis, kun sai improvisaatioon omanlaisensa flown – tuntui, että uskalsi soittaa mitä vain. Sitten hyppään heti perään soittamaan liidiä Ricky-Tick Big Bandissä, ja on oma haasteensa saada kaikki kirkkaat ylä-äänet tulemaan hyvin.”

Omimmillaan Eskola kuitenkin tuntee olevansa, kun saa tehdä asioita monipuolisesti: ”Omin osaamiseni ala on pikkuisen kaikkea. Minulle on kunnia-asia soittaa eri tyylit mahdollisimman virheettömästi.”

Joskus Eskolalle tulee stressiä, mutta ulkomusiikillisista asioista: logistiikasta ja säätämisestä. Soittamista itseään hän kuvaa pakopaikaksi. Trumpetistin täytyykin osata nauttia soittamisesta, sillä jo saavutetun soittokunnon säilyttäminen edellyttää parin tunnin päivittäistä treeniä – puhumattakaan uusien asioiden harjoittelusta. Vain yksi välipäivä viikossa on maksimi.

Jatkuvaan soittamiseen on tottunut myös perhe, johon kuuluu kolme lasta. ”En olisi huolissani, jos lapsistani tulisi muusikkoja, mutta en silti ensimmäisenä suosittelisi muusikkoutta uravalintana. Työllistyäkseen pitää olla todella kova motivaatio ja myös onnea.”

Keikkamassan myötä Jukka Eskola on myös hakenut ratkaisuja vähentääkseen sälää. Hän kiittelee Suomen Kulttuurirahastoa, Musiikin edistämissäätiötä, Taiteen edistämiskeskusta ja muita tahoja, jotka apurahoillaan ovat mahdollistaneet omaan taiteelliseen työhön paneutumisen.

Julkisen sektorin kulttuuripolitiikkaa voisi Eskolan mukaan arvioida uudestaan. ”Välillä maakunnissa keskustellaan, onko orkestereille tarvetta. Se on vaikea kysymys: Toisaalta aina on järkeä, että musiikkia ylipäätään on, mutta toisaalta kaikki musiikki on yhtä arvokasta. Esimerkiksi UMO:n musiikki on taidetta siinä missä muukin, ja big band on jazzmusiikissa klassinen kokoonpano. Vähintään yksi sellainen orkesteri pitäisi olla tuettuna kulttuuribudjetissa.”

Eskola toivoo pääsevänsä vielä näkemään, mitä rahojen uudelleenjako saisi aikaan kentällä. ”Nyt monen muusikon täytyy välillä tehdä muita töitä elääkseen. Taiteellinen tekeminen kuolee, ellei pysty palkkaamaan soittajia projekteihin.”

Eskola on työllistynyt oman firmansa kautta jo kymmenen vuoden ajan. Hänestä yrittäjyys luo liikkumavaraa ja mahdollistaa keskittymisen musiikin tekemiseen verokorttirumban sijaan. ”On toimivin tapa hoitaa itse kaikki sosiaalimaksut ja muut, kun työ on niin silppua. Se vaatii kuitenkin, että tietää missä mennään. Moni muusikkoyrittäjä luistaa verojen ja eläkkeiden maksussa, ja se kostautuu”, hän painottaa.

Apua luovan alan yrittäjälle on paitsi hyvästä kirjanpitäjästä myös ammattiliitosta. ”Olen saanut ohjeistusta ja tukea Muusikkojen liitolta epäselvissä palkanmaksutilanteissa sekä useissa laki- ja sopimusasioissa liittyen varsinkin levytyssopimuksiin ja kustannussopimuksiin.”

Silppukeikkojen määrä on lähtenyt viime vuosina laskuun isojen kiertueiden ja tv-töiden myötä. Uusina aluevaltauksina ovat taiteellisen johtajan työt Elojazzeilla Oulussa ja Savoy JAZZFestissa Helsingissä. ”Elojazzien taiteellisena johtajana olen nyt kahdeksatta vuotta, ja olen tykännyt siitä todella paljon. Työ on pitkälti balansointia budjetin kanssa. Festari ei ole suuri, ja yleisön liikkeelle saaminen on suurin haasteemme.”

Elojazzien myötä Eskolaa pyydettiin myös Oulu All Star Big Bandin taiteelliseksi johtajaksi. ”Suunnittelen soittajien ja tuotannon avustuksella orkesterin ohjelmiston koko vuodeksi, joten se eroaa festivaalisuunnittelusta.”

Eskola aloitti viime keväänä myös kolmivuotiskautensa uuden Savoy JAZZFestin taiteellisena johtajana. ”Se on askel eteenpäin. Yli 700-paikkaisena sisäsalina pääkaupungissa sen ohjelmiston suunnittelu eroaa paljon vaikkapa Elojazzeilta, joka on ulkona tapahtuva kesäfestari”, Eskola kertoo. ”Pääkaupunkiseudulla jazzmusiikissa on muutenkin paljon tarjontaa, ja tarpeeksi suurien ja mielenkiintoisten nimien saaminen sopivana ajankohtana on monen mutkan takana.”

Tulevana keväänä Eskola aikoo jäädä sapattitauolle ensimmäistä kertaa urallaan. ”Keskityn puolen vuoden ajan enemmän treenaukseen ja uuden musiikin tekemiseen. Haluan löytää jälleen treenaamisen riemun juostuani keikoilla tukka putkella tosi monta vuotta.”

Suuria haaveita ei ole, koska ura on ylittänyt hurjimmatkin toiveet. ”Nuorena mietin, että jos saisin soittaa Pori Jazzeilla Kirjurinluodon päälavalla, se olisi unelmien täyttymys. Se on käynyt toteen, monta kertaa. Olen saanut esittää omaa musiikkiani ympäri maailmaa hienojen muusikoiden ja jopa sinfoniaorkestereiden kanssa.”

Jazzkeikkoja Eskola toivoisi jatkossa enemmän, sillä sataa pop-keikkaa kohden jazzkeikkoja on kymmenen. ”Mutta se on pitkälti kiinni omista valinnoista”, hän kuittaa.

Jazzin tenhovoima ei ole katoamassa, päinvastoin. Jokin aika sitten Eskola matkusti New Orleansiin, jazzin alkulähteille. ”Musiikki hengittää siellä. Joka paikassa soi elävä musiikki: 50-luvun R’n’B soi yhdessä hökkelissä, calypso muualla. Kaikki tyylilajit sekoittuvat keskenään.”

Ja perinteen äärellä tuhansien keikkojen mies edelleen liikuttui.

Kuvat: Tero Ahonen