Muusikkojen liitto on vuonna 1917 perustettu muusikkojen ammattijärjestö, johon kuuluu noin 3 800 jäsentä. Noin kolmannes jäsenistöstä on orkesterimuusikkoja, ja kaksi kolmannesta toimii freelancereina musiikin eri sektoreilla.
Muusikkojen liitolla on 25 työehtosopimusta musiikin eri tuotantoaloilla, ja liitto tarjoaa jäsenilleen henkilökohtaisia neuvonta- ja konsultointipalveluja sopimus-, vero-, tekijänoikeus- ja sosiaaliturva-asioissa. Liitto tarjoaa jäsenilleen myös oikeusapua. Lisäksi ala- ja työpaikkakohtaiset luottamushenkilöt ovat jäsenistön käytettävissä.
Muusikkojen liitto tarjoaa jäsenistölleen useita etuja ja palveluita, kuten vakuutuksia ja taiteilijaresidenssejä.
Muusikkojen liitto huolehtii alan yleisestä edunvalvonnasta vaikuttamalla muun muassa kulttuuripolitiikkaan ja lainsäädäntöön.
Muusikkojen liitto edistää musiikkialaa ja omistaa Radio Helsingin sekä G Livelab -klubit Helsingissä ja Tampereella.
Järjestöyhteistyö
Muusikkojen liitto on muun muassa Kansainvälisen muusikkojen liiton (FIM), Pohjoismaisen muusikkounionin (NMU), Kansainvälisen artistijärjestön (IAO) ja SAK:n jäsen. Muusikkojen liitto on myös useiden muiden järjestöjen jäsen.