Keskiviikkona 22. joulukuuta Belgian hallitus päätti sulkea muun muassa teatterit ja elokuvateatterit sekä järjestää urheilutapahtumat ilman yleisöä. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan sunnuntaina 26. joulukuuta voimaan tulleen koronasulun olevan epäsuhtainen, ja että hallituksen on osoitettava toimenpiteiden tarpeellisuus. Tuomioistuimen on vielä annettava asiassa lopullinen päätös.
”Tästä olemme Suomessakin pitäneet ääntä ja tehneet valituksia. Musiikki- ja kulttuurialan on oltava samalla viivalla muiden yhteiskunnan toimintojen kanssa kun riskialttiutta arvioidaan”, kommentoi Muusikkojen liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen.
Musiikkiala on koko korona-ajan peräänkuuluttanut rajoitustoimien yhdenvertaisuutta ja kyseenalaistanut riskipistetaulukon käytön rajoitusten perusteena kuluvana vuonna.
”Se, että päättäjät ovat valinneet kulttuurin rajoitusten kohteeksi poliittisten valintojen myötä, ei tee alasta riskialttiimpaa. Riskialttiuden perusteeksi tarvittaisiin objektiivista näyttöä, joka on jäänyt puuttumaan pandemian alusta lähtien”, toteaa Muusikkojen liiton juristi Mirkka Kivilehto.