Arvoisa yleisö!

Maiju Kauppinen
Helsingin Kaupunginorkesterin viulisti, joka luottaa suklaan, sumpin ja sinfonioiden voimaan.

 

 

 

 

Arvoisa yleisö! Ärade publik! Orkesterimme yrittää taas tänään tehdä parhaansa flunssakaudesta huolimatta! Suonette silti minulle lyhyen puheenvuoron ennen konsertin alkua.

Kolmella juuri sairastuneella soittajalla ei ollut mahdollisuutta jäädä kotiin, koska sijaisia ei löytynyt viime tipassa. Sitä paitsi ammattisairaudethan kroonistuvat suitsaitsukkelaan, vammat on vain kestettävä. Onko se nyt niin vaarallista, jos kädet eivät enää nouse, emmehän me mitään telinevoimistelijoita ole. Ken soittoon lähtee, se soiton kestäköön! Ja eläkeikää on turha enää toiveikkaasti laskeskella, se nousee joka minuutti. Musiikkikoulutuksen alasajon tästä vielä kiihtyessä orkesterin uusi tunnuslause voisi olla: viimeinen sammuttakoon kattokruunut.

Muutkin valitettavat asianhaarat vaikuttavat tämän illan konserttiin. Kuusi soittajaa inhoaa illan ohjelmistoa, yksi pulttikaveriaan. Yksi ei tajua miksi taas soitetaan juuri tämän sukupuolen sävellyksiä, miksei sen toisen. Kahdeksallatoista on huonot kielet, jouhet, rööri tai soitin. Lapsuus- tai musiikkiopistotraumojaan käsittelee yhä viisi soittajaa. Yksi valittaa, ettei ehtinyt palautua kohtuuttoman lyhyellä kesälomalla, toista ärsyttää, kun 2,5-vuotisvirkamitalia ei kuulu. Kymmentä ärsyttää muuten vain. Yksi laatii listaa vegaanisäveltäjistä, ja auta armias kun se valmistuu, tiedossa saattaa olla suuriakin ohjelmistomuutoksia. Kaksi soittajaa käy läpi rumaa avioeroaan, siis keskenään. He yrittävät kumpikin tai jompikumpi vaihtaa työpaikkaa, eivätkä jaksa enää keskittyä tässä ”helvetin esikartanossa”.

Kahdella soittajalla on pettänyt dödö jo tässä vaiheessa iltaa. He pyysivät välittämään pahoittelunsa hajuhaitasta eturiviläisille. Yhdeksän olisi tahtonut harjoitella paremmin, kolmen olisi pitänyt. Kolmeakymmentäkahdeksaa väsyttää, seitsemän pelkää alisuoriutuvansa. Kymmenen miettii päivittäin ovatko he oikeassa paikassa ja viisi tietää varmasti, etteivät he ole. Yksi meistä on kuitenkin lähes ratkaissut eksistentiaalisen kriisinsä ja päättänyt tyytyä osaansa. Aplodit hänelle!

Illan kapellimestarilla on vaikea suhde Beethovenin musiikkiin johtuen uransa alussa saadusta ilkeämielisestä kritiikistä. Solistimme on yksinäinen ja kokee, ettei pysty solmimaan kestävää ihmissuhdetta ammattinsa vuoksi; sitä paitsi hänellä on bad hair day merellisen ilmastomme vuoksi. Pyydämme homeallergikkoja poistumaan välittömästi konserttitalosta. Siellä parvella ei vieläkään kannata istua, katto vuotaa. Itse nautin työstäni tietenkin valtavasti näiden iloisten musikanttien intendenttinä.

Alltså… Det finns många saker i livet. Zemppa zemppa. Elämyksellistä iltaa! Tack! (Kuvassa Vuoden Valittaja.)