Anna Dantchev: Tunne ja tarina edellä

Anna Dantchev on monipuolinen muusikko. Hänen juurensa ovat vahvasti sekä suomalaisessa että bulgarialaisessa kansanmusiikissa. Se tekee Dantchevin tarinasta mielenkiintoisen ja moniulotteisen. Hänen tarinansa on samalla matka itsensä etsimiseen ja löytämiseen.

Musiikki on soinut Dantchevin perheessä aina; Anna kuuli ensimmäiset laulut jo äitinsä kohdussa.

Hänen isänsä Hristo Dantchev oli tullut 1960-luvulla Suomeen soittamaan jazzia. Isä oli kontrabasisti ja suuri amerikkalaisen jazzin ystävä, joka kuitenkin huomasi pian soittavansa suomalaista tanssimusiikkia lavoilla. Hänen alkuperäinen bändinsä lähti takaisin Bulgariaan, mutta isä päätti jäädä Suomeen.

Perhe asettui Haapavedelle, koska molemmat vanhemmat löysivät sieltä töitä. Äiti teki mainoshommia, ja isä sai töitä musiikinopettajana. Isä oli opiskellut Bulgariassa musiikin teoriaa ja säveltapailua, ja koulutukseen kuuluivat myös etnomusikologia ja tutkimusmetodit. Suomalainen kansanmusiikki sai suuren ystävän, joka halusi kerätä paikallista perinnettä talteen. Hän haastatteli, nauhoitti ja nuotinsi innokkaasti materiaalia. Integroituminen paikalliseen musiikkielämään sai sinetin, kun hänet pyydettiin Haapaveden pelimannien vetäjäksi.

Anna Dantchevin ensimmäiset musiikilliset suuntaviivat oli siis jo vedetty ennen kuin hän syntyi. Hän oppi bulgarian kieltä laulamalla ja hänen ensimmäinen soittimensa oli viulu.

”Olen lapsesta asti ollut laulavainen ja minulla on aina ollut rytmi veressä. Isän ammatin vuoksi meillä oli musiikki aina läsnä perheessä, se oli itsestäänselvyys. Isä on ollut ainoa musiikinteorian opettajani. Opin ensin laulamaan ennen kuin puhumaan, ainakin bulgariaksi. Se on minusta mukava tapa oppia kieltä”, hän kertoo.

Haapavesi on pieni kaupunki Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Kaupunki on tunnettu vuosittain järjestettävästä Haapavesi Folk Music Festivaalista, joka on kansan- ja maailmanmusiikkitapahtuma. Festivaali on ollut myös Dantchevin koko perheelle tärkeä tapahtuma, jota on odotettu, ja jonka järjestelyihin on osallistuttu. Nuorelle tytölle festivaali oli myös ikkuna maailmaan, jossa musiikki näyttäytyi elävänä ja monimuotoisena.

”Festivaaleihin on liittynyt aina tietyt maat. Irlantilainen ja kelttimusiikki ovat olleet vahvasti mukana. Innostuin festivaalin myötä esimerkiksi soittamaan irlantilaista kehärumpua.”

Musiikkitiede toi Dantchevin Jyväskylään opiskelemaan. Se oli monella tavalla käänteentekevää, koska isossa kaupungissa monen asian mittasuhteet muuttuivat, ja maailma näytti myös ikävämpiä puoliaan. Pohjanmaalta muuttaneen nuoren aikuisen silmät aukenivat, ja ulkopuolisuuden tunne nosti ensimmäisen kerran kunnolla päätään.

”Vasta Jyväskylässä tajusin ulkopuolisuuden. Siellä minulle usein puhuttiin englantia, vaikka itse puhuin suomea Pohjanmaan murteella. Miten sinä puhut noin hyvää suomea? Mistä sinä olet oikeasti kotoisin? Itsensä selitteleminen ympäristölle on aika rassaavaa.”

Matka jatkui eteenpäin Helsinkiin. Dantchevilla oli pääkaupunkiin tullessaan samanlaisia unelmia kuin monella muullakin nuorella taiteilijalla: maailma on jalkojen juuressa ja se pitää vain ottaa.

”Halusin olla suuri tähti. Olin itsetietoinen, mutta toisaalta sitä asennetta tarvitaan. Eivät ne ovet auenneet heti tietenkään. Olen hyvin avarakatseinen ja innostun uusista jutuista, kokeilin eri juttuja ja minulla oli monenlaisia bändivirityksiä. Olin sambabändissä, big bandissä ja bilebändissä. Yksi mieleenpainuvimmista muistoista oli kokeellinen fuusiobändi, sen keskus oli iso lasipullo, joka oli mikitetty. Se oli bändin keskiö ja minun tehtävänäni oli olla etnisenä lauluäänenä.”

Myöhemmin Dantchev haki Sibelius-Akatemiaan ja valmistui globaalin musiikin maisteriksi. Musiikillisten kokeilujen alta työntyi Dantchevin bulgarialainen tausta vahvasti esiin. Siitä tuli hänen tukialuksensa ja kotipesänsä, josta kaikki alkaa ja johon kaikki palaa. Hän osallistui katselmukseen, joka oli tarkoitettu maahanmuuttajille.

”Olen vitsaillut, että siinä tulin etnisestä kaapistani ulos lopullisesti. Seisoin vahvana ja rohkeana yleisön edessä bulgarialaisen musiikin edustajana. Anna Dantchev Bandin avulla toin esille bulgarialaista perinnettä. Meillä oli modernit soittimet, mutta laulut taas olivat perinteisiä.”

Dantchev palaa vielä hetkeksi isänsä vaiheisiin Bulgariassa, koska isän tarina on sanoittanut hänen omaa tarinaansa niin vahvasti.

”Isoisäni oli upseeri kommunistisessa valtiossa. Isäni mieltymystä amerikkalaiseen jazziin ei kaikissa piireissä katsottu aina hyvällä. Isäni jopa pidätettiin joskus ja vietiin paikalliseen putkaan, ja silloin isoisäni auttoi hänet suhteillaan pois sieltä.”

Bulgariassa valtio määritti sen, mikä oli kulttuurielämän sisältö ja tarjonta. Kommunistisessa järjestelmässä suosittiin tiettyjä kansanmusiikkiryhmiä, jotka soittivat hyväksyttyä musiikkia yhteiskunnan tuella. Ideologiaan kuului, että kansa on yhtä, mutta valtio päätti mitä se tarkoittaa. Bulgarian perinnemusiikissa on erilaisia etnografisia alueita, joissa lauluornamentiikka ja melodiikka vaihtelevat. Kommunistisessa Bulgariassa eri alueille perustettiin valtiojohtoisia isompia yhteisöjä, jotka olivat tietynlaisia alueellisia kulttuuri-ikkunoita. Nämä eri alueet yhdessä olivat sitten bulgarialainen ääni. Kaiken piti olla suurta ja parasta, ja samalla korostettiin maan historian ylivertaisuutta. Tämä lienee ollut tyypillistä kaikissa kommunistisissa maissa. Systeemin romuttuessa monet kuorot ja ammattiorkesterit joutuivat hakemaan muita rahoituslähteitä.

”Jäljelle jäi kuuluisa bulgarialainen naiskuorolaulu. Vaikka se oli palvellut propagandaa, se oli samalla synnyttänyt uuden tradition, joka elää yhä edelleen. Se kumpuaa siitä maaperästä ja kulkee omia polkujaan. Ilman propagandaa se olisi jäänyt ehkä syntymättä. Se on bulgarialaisille hyvin tärkeää. Kulttuuri löytää aina keinonsa, jolla se saa äänensä kuuluviin. Tällä hetkellä Bulgariasta tulee myös paljon muutakin omasta musiikkiperinteestä ammentavaa vokaali- ja instrumentaalimusiikkia. Sielläkin avataan ovia uusille vaikutteille.”

Dantchevin mukaan hänen korkeakoulunsa on ollut perhe ja siihen liittyvä musiikki. Se on lähimpänä kansanlaulua hänelle. Bulgarialainen laulutapa on hänen äänensä koti ja kivijalka. Hän on hakenut rakennuspalikoita myös muista tyyleistä ja tavoista, kuten bel cantosta, bluesista, soulista ja tietenkin suomalaisesta kansanlaulusta.

”En ole saanut akateemista koulutusta bulgarialaiseen lauluun, vaikka olenkin käynyt Bulgariassa mestarilaulajien opissa. Olen tutkinut ja opiskellut sitä myös akateemisin metodein. Bulgarialainen laulu ja ääni elävät vahvimmin muistoissani isoäitini alttoäänessä sekä tarinoissa isoisoäidistäni, joka oli itkijänainen Balkanin vuorilla. Laulu on minulle tietoa Bulgarian vuorista ja kaiusta niiden rinteiden välissä. Se kertoo minulle maan historiasta, huumorintajusta, arjesta ja mytologian taruolennoista. Se näyttää minulle grooven ja tanssiaskeleet, se opettaa ruokareseptit ja yrtit. Olen hyvin tarkka yksityiskohdista, kun opetan sitä. Laulaessani laulu kulkee lävitseni tunne ja tarina edellä.”

Suomessa syntynyt Dantchev on sukunimensä takia joutunut selittelemään omaa olemistaan maassamme. Se on ollut hänestä hyvin ristiriitaista. Vasta aikuisena hän on sitä kunnolla pohtinut ja samalla huomannut, että asian avaaminen toiselle ihmiselle on hyvin vaikeaa, mutta ehdottoman tärkeää. Hän on kokenut omien ajatustensa vähättelyä ja todellisuuden muokkaamista muiden taholta. Kokemus ulkopuolisuudesta on hänelle myös eräänlainen työkalu ympäristön hahmottamiseen. Se auttaa kiinnittämään huomiota asioihin, jotka normaalisti menisivät ohi ilman sen kummempaa huomiota. Saman tunteen hän kokee myös toisessa kotimaassaan Bulgariassa: sielläkin hän joutuu selittelemään.

”Identiteetti on ihmisen oma asia, mutta ympäristö ja perhe vaikuttavat myös sen muodostumiseen. Mielikuvilla on tässä mielestäni tärkeä osa. Kuka minä olen? Mikä on minun musiikkiani? Ketä minä edustan?  Joku voi aina ajatella, että mitä väliä tällä kaikella on, pikkujuttuja. Sille, joka näitä asioita pohtii, tällaisilla pikkujutuilla on paljonkin väliä. Kahden kulttuurin ihminen ei ole puolet ja puolet, vaan kokonainen koko ajan. En mieti aamulla, että kumpi olen. Ympäristöni on myös määrittänyt minua sillä tavalla, että puhuessani paljon ja äänekkäästi olen bulgarialainen, mutta ollessani hiljaa olen suomalainen.”

Dantchev kammoaa lokerointia, jossa asiat pitää tehdä tietyllä tavalla. Hänestä lokeroimme myös itse itseämme. Hän on itse pyrkinyt hyppimään raja-aitojen yli tai ohi. Ihmiset helposti etsivät ja haluavat opinkappaleita siitä, että mikä on puhdasta ja oikeaoppista. Kieli ja musiikki elävät ajassa ja ihmisten arjessa. Elämä on siellä, missä ihminen on. Mikä tai kuka määrittää, mihin lokeroon musiikki kuuluu, jos sillä on tarttumapintaa useaan suuntaan? Dantchev kutsuu joskus itseään hybridiksi ja musiikkiaan fuusioksi. Hän antaa yleisön päättää mihin hän kuuluu.

Dantchev on bändinsä DANTCHEV:DOMAINin kanssa tekemässä uutta levyä, joka ilmestyy tänä keväänä. Hänen musiikkinsa on hakenut vaikutteensa bulgarialaisesta perinteestä, vaikka onkin ihan uutta. Hänelle bulgaria on musiikin ja laulun kieli, mutta hänen tunnekielensä on suomi. Tarinat ovat tärkeitä, ja Dantchev toivookin, että ne löytäisivät kosketuspintaa mahdollisimman monessa kuulijassa. Musiikki on universaalia.

”Välillä hyvä riffi tulee mieleen matkalla ruokakauppaan, välillä oikea intervalli löytyy pianon ääressä, kun katselen ulos puutarhaan. Usein laulu lähtee liikkeelle yhdestä fraasista tai sanasta, jonka kuulen ohikulkijan sanovan. Joskus syntyy teksti ensin, joskus melodia, siihen saattaa riittää pelkkä bassolinja. Toisinaan joku tunnetila on niin voimakas, että se pitää purkaa auki melodiaksi. Minulla on sellainen tapa, että käyn biisiä läpi bändin kanssa ennen kuin se saa lopullisen muotonsa. On tärkeää, että tarinani ei ole pelkästään minun, vaan koko bändi löytää siitä jonkun kulman myös itselleen. Rakastan genrevapaata improvisointia. Hetkessä tapahtuvassa luomisessa on jotain käsittämättömän voimakasta ja voimaa antavaa. Se on kuin elämä. Edeltävää hetkeä ei voi toistaa, eikä seuraavaa hetkeä voi tietää etukäteen.”

Dantchevin tapa hahmottaa musiikkia, harmoniaa ja melodista rakennetta on saanut vaikutteensa hänen toisen kotimaansa sielunmaisemasta, se on hänen musiikillinen identiteettinsä. Dantcheville itselleen se on kuitenkin suomalaista musiikkia. Hänen on joskus itse vaikea mieltää erilaisia käsitteitä, kuten kansanmusiikki, maailmanmusiikki tai etnomusiikki. Hänelle ne ovat yhtä ja samaa, joka tulee ulos hänestä luonnostaan. Uutta luodessaan hän kuuntelee ympäristöään ja sisäistä ääntään. Hän pitää itseään eniten tarinankertojana, joka kertoo asiat laulamalla. Hän haluaa kertoa ihmisenkokoisista asioista omalla äänellään.

”Havainnoin, analysoin ja tunnen vahvasti kaiken silloin, kun lähden liikkeelle. Yhdistelen asioita. Prosessi voi lähteä jostain yksittäisestä intervallista, rytmisestä jutusta tai tekstinpätkästä. Silloin on pakko lähteä siitä eteenpäin. Kun on hyvä meininki, aiheita pulpahtelee puhelimeen. Otan kaiken talteen ja alan työstää. Joskus haen tarkoituksella jotain tiettyä juttua. Musiikki ja laulu ovat tarinan kerrontaa ja sitä minä haluan tehdä. Jokainen laulu on oma ihmeellinen maailmansa ja tarinansa, mutta tarvitaan tiettyjä juttuja, että se myös välittyy kuulijoille. Levyn materiaali pohjautuu omien ajatusteni sanoittamiseen ja kertomiseen, siksi levyn nimeksi tuleekin Say it.”

Anna Dantchevin artistinimi on Bulgarian Voice from Finland. Pohdinnat ulkopuolisuudesta, kahden kulttuurin yhdistämisestä, musiikista ja laulamisesta ovat muovanneet Dantchevista sen, kuka hän tänään on. Vahvaksi tullaan vain elämällä ja tuntemalla väkevästi, sen hän on ymmärtänyt. Elämä välillä satuttaa, mutta se on usein keino löytää jotain kestävää. Dantchevin elämä on ollut etsimistä, mutta lopulta hän on löytänyt oman äänensä.

Kuvat: Tero Ahonen