Anna äänen kannattaa

Tulevana sunnuntaina liiton slogan on ajankohtaisempi kuin koskaan.

Kulttuurialan kysymykset eivät ehkä nouse suureksi vaaliteemaksi, mutta toisaalta nyt useat puolueet ovat tuoneet tavoitteensa esiin myös kulttuurin saralla. Kulttuuripoliittisia ohjelmia on laadittu ja prosenttitavoitteeseen sitouduttu. Kenties alan mahdollisuudet siis kuitenkin osataan tunnistaa entistä paremmin.

Ääni kannattaa paitsi meitä musiikin kuuntelijoina, esittäjinä ja tekijöinä, myös kansantaloudellisesti – siihen panostaminen ei ole kuluerä vaan se sisältää myös valtavan potentiaalin aina laadukkaasta sisällöstä hyvinvointivaikutuksiin.

Vaalien alla Muusikkojen liitto on nostanut esiin muun muassa vapaaseen kenttään, VOS-järjestelmään ja yksityisen kopioinnin hyvitykseen liittyviä teemoja. Tutustu ajatuksiimme >

Kulttuuripoliittista keskustelua on käyty alan vaalipaneeleissa, jotka ovat myös jälkikäteen kuunneltavissa kokonaisuudessaan.

Muusikkojen liiton ja Suomen Musiikintekijöiden Musiikkitasavalta-paneelissa 19. maaliskuuta 2019 G Livelabissa keskusteltiin muun muassa tekijänoikeuksista, VOS-järjestelmästä, Yleisradiosta ja sosiaaliturvasta. Kuuntele Musiikkitasavalta >

Suomen musiikkineuvoston Musiikki kuuluu kaikille -paneelissa Helsingin keskustakirjasto Oodissa 1. huhtikuuta 2019 käsiteltiin musiikkialaan ja -koulutukseen sekä harrastamiseen liittyviä kysymyksiä. Kuuntele Musiikki kuuluu kaikille >

Itsensätyöllistäjien yhteenliittymä Itset järjesti 11. maaliskuuta 2019 Helsingin Musiikkitalolla yhdessä alan ammattiliittojen kanssa vaalipaneelin itsensä työllistämisen problematiikasta. Paneeli on kuunneltavissa ja katsottavissa viidessä osassa: Osa 1 >Osa 2 >, Osa 3 >, Osa 4 >Osa 5 >.

Ehdokkaiden näkemyksiin kulttuurialan kysymyksiin liittyen voi tutustua laajemmin Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTYn vaalikoneessa. Vaalikone >

Annetaan äänen kannattaa.