Euroopan komissio hyväksyi syyskuun 2022 lopulla suuntaviivat (guidelines) EU:n kilpailulainsäädännön soveltamisesta yksinyrittäjien työoloja koskeviin työehtosopimuksiin. Tämä on yksi merkittävimmistä askeleista ammattiyhdistysliikkeen historian aikana. Suuntaviivoissa selvennetään, milloin tietyt yksinyrittäjät voivat EU:n kilpailusääntöjä rikkomatta yhdessä neuvotella paremmista työoloista. Toisin sanoen suuntaviivoilla varmistetaan, että ammattiliitoilla on mahdollisuus neuvotella heikommassa neuvotteluasemassa olevien yksinyrittäjien työehtojen puolesta samoin kuin tähän asti on neuvoteltu työsuhteisten työntekijöiden puolesta. Suuntaviivat tekevät selväksi, että EU:n kilpailulainsäädäntö ei estä itsenäisten ammatinharjoittajien osallistumista työehtosopimusneuvotteluihin.

Suuntaviivoissa tuodaan esiin olosuhteita, joissa tietyt yksinyrittäjät voivat käydä työehtosopimusneuvotteluja työolojensa parantamiseksi EU:n kilpailulainsäädäntöä rikkomatta. Suuntaviivoissa selvennetään erityisesti, että kilpailulainsäädäntöä ei sovelleta yksinyrittäjiin, jotka ovat työntekijöihin rinnastettavassa tilanteessa. Näitä ovat muun muassa yksinyrittäjät, jotka i) tarjoavat palveluja yksinomaan tai pääasiassa yhdelle yritykselle, ii) työskentelevät rinnakkain työntekijöiden kanssa tai iii) tarjoavat palveluja työtä välittävälle digialustalle tai sen kautta. Komissio ei pane EU:n kilpailusääntöjä täytäntöön sellaisten yksinyrittäjien työehtosopimuksia vastaan, joiden neuvotteluasema on heikko. Näin on esimerkiksi silloin, kun yksinyrittäjien neuvotteluvoima on heikompi taloudellisesti vahvempien yritysten neuvotteluvoimaan verrattuna tai kun he käyvät työehtosopimusneuvotteluja kansallisen tai EU:n lainsäädännön mukaisesti.

Lainsäädännöllinen ristiriita on hidastanut ammattiliittojen mahdollisuutta neuvotella työehdoista pakkoyrittäjyyden ja ei-työsuhteisen työn lisääntyessä ja työehtosopimusten ja työlainsäädännön luoman suojan ulkopuolelle jäävän joukon kasvaessa. Komission selvitystyö käynnistyi kesäkuussa 2020 aloitteella, jolla varmistetaan, että EU:n kilpailusäännöt eivät estä itsenäisten ammatinharjoittajien työolojen parantamiseen tähtääviä työehtosopimuksia. Hanke käynnistyi ammattiyhdistysliikkeen väsymättömän lobbaustyön tuloksena. Tarkoituksena oli selkeyttää ristiriitaa perusoikeuksien ja kilpailuoikeuden välillä.

Oikeudellisessa kontekstissa kyse on siitä, että yhdistymis- ja kokoontumisvapaus ovat perusoikeuksia, jotka turvataan muun muassa YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa, YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja EU:n perusoikeuskirjassa. Näihin sisältyvä ammatillinen järjestäytymisvapaus on vahvistettu lukuisissa kansainvälisissä sopimuksissa ja kansallisessa lainsäädännössä. Suomen perustuslain 11 §:n mukaan ”jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin. Jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi”.

Järjestäytymisoikeutta ei ole koskaan rajattu pelkästään työsuhteisten oikeudeksi, vaan se on universaali perus- ja ihmisoikeus, joka sisältää vapauden kokoontua ja järjestäytyä minkä tahansa laillisen aatteen puolesta. Historian saatossa järjestäytymisoikeus ja työehtosopimusneuvottelut ovat kuitenkin näyttäytyneet suurelta osin työntekijöiden oikeutena suojata asemaansa suhteessa työnantajaan. Järjestäytymisvapaus on kyseenalaistettu kilpailulainsäädäntöön vedoten, kun kyse on ollut itsenäisten ammatinharjoittajien oikeudesta järjestäytyä ja valvoa etujaan. Muiden kuin työntekijöiden työehdoista sopimisen on katsottu muodostavan EU- ja kansallisessa kilpailulainsäädännössä kiellettyjä elinkeinonharjoittajien välisiä kilpailunrajoituksia, kuten kartelleja.

Lainsäädäntötasolla perusoikeudet ovat säädösten hierarkiassa ylimpänä ja etusijalla muuhun lainsäädäntöön verrattuna. Kilpailuoikeus taas on säädetty lähtökohtaisesti kuluttajien ja käyttäjien suojaamista varten, ei sanelemaan työehtoja. Muutamien jäsenvaltioiden ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan työntekijöiden ja työnantajien väliset työehtosopimusneuvottelut eivät kuulu EU:n kilpailulainsäädännön soveltamisalaan. Lainsäädännöllinen ristiriita on muodostunut, kun yhtäältä on puolustettu universaaleja perusoikeuksia ja toisaalta kilpailun rajoittamattomuutta.

Viime vuosikymmenten ajan ammattiyhdistysten kattojärjestöt, mukaan lukien Kansainvälinen muusikkojen liitto FIM, ovat tehneet periksiantamatonta lobbaustyötä ja kampanjointia asian korjaamiseksi. Nyt komission uudet suuntaviivat antavat itsenäisille ammatinharjoittajille mahdollisuuden parantaa kollektiivisesti työolojaan ja ammattiliitoille mahdollisuuden neuvotella myös heidän työehdoistaan. Tämän oikeudellisen epävarmuuden poistaminen hyödyttää monia EU:n yli 24 miljoonasta itsenäisestä ammatinharjoittajasta ja itsensätyöllistäjästä. Kulttuurialoilla lähes puolet työntekijöistä on itsenäisiä ammatinharjoittajia.

Saavutus on merkittävä voitto perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta, vaikka se vaatii vielä paljon kansallisen tason selvitystyötä toteutuakseen käytännössä. Lopputulos antaa selkeämmän tiekartan tulevaisuuden ammattiliitoille ja on luultavasti ammattiliikkeen olemassaolon kannalta yksi tärkeimmistä tulevaisuutta määrittävistä tekijöistä.