Muusikko 1/2021: Kerran tinkimätön muusikko, aina tinkimätön muusikko – myös rajan takana. Siellä ei välttämättä ymmärretä, ettei pelkkä seitsensävelinen diatonia riitä tyydyttämään intohimoisen, postmodernin nykymuusikon luovuutta. © Lauri Toivio 2012
Muusikko 2/1988: Graafista loistoa Harri Pystysen Hubbe-sarjakuvassa. Piirtäjän kyky tiivistää vaikeatkin mielenmaisemat yksiselitteisiksi teksteiksi ja kuviksi oli ilmiömäinen. © Harri Pystynen 1988
Harri Pystynen (1954–1990) oli alkujaan huilisti, jonka soittoura alkoi Heinolassa ja jatkui Lahden varuskuntasoittokunnan soitto-oppilaana. Sieltä Pystynen ponnisti ensin muusikoksi Lahden kaupunginorkesteriin ja myöhemmin Kansallisoopperaan ja HKO:iin. Klassisen ohella Pystynen soitti 1970-luvun alkupuolella huilun lisäksi saksofonia lahtelaisessa Haikara-progeyhtyeessä.
Uraa varjostanut sitkeä esiintymisjännitys vei soittamisesta kuitenkin mielekkyyden. Sosiaalisia tilanteita vieroksunut, kollegoiden keskuudessa ”Euroopan hiljaisimpana miehenä” tunnettu Pystynen päätti vaihtaa alaa herättäen henkiin nuoruuden harrastuksensa ja intohimonsa, sarjakuvat. Ryhdyttyään täyspäiväiseksi piirtäjäksi 1985 Pystynen pisti tuulemaan. Jo esikoisalbumi Kadekismus (1986) palkittiin parhaana kotimaisena sarjakuvakirjana. 1988 valmistui Elämälle kiitos, jota seurasivat vielä tekijän kuoleman jälkeen postuumisti julkaistut kolme albumia.
Pystysen lyhyt sarjakuvaura oli sitäkin intensiivisempi ja konventioita rikkova. Kasvava taiteellinen kunnianhimo ilmeni epätavallisissa ruutujaoissa tai kollaasitekniikan käyttämisenä. Huumori oli Pystyselle ”keino hallita elämää”, ja hän nosti tarinoissaan esiin vaiettuja, vaikeita aiheita – unohtamatta musiikkimaailmaa. Mietintämyssyssä vapaasti lainehtien se tarjosi herkullisia aiheita niihin sarjakuviin, joita hän piirsi Muusikko-lehteen.
Muusikko 12/1986: Paitsi musiikkikritiikin kritiikkiä, Harri Pystysen Seppo Sävel -sarjakuva käsittelee myös kriitikon omia kriisejä. Pinnaltaan runollinen Sepon dialogi itsensä kanssa on pinnan alta peittelemättömän skitsoaffektiivinen. © Harri Pystynen 1986
Muusikko 9/2001: Hanna Arvelan musiikillinen strippisarja herkuttelee usein musiikkiin tutustumisen riemuilla. © Hanna Arvela 2001
Muusikko 12/2003: Rakastavat vanhemmat ymmärtävät varjella lastaan jo varhain muusikkouden kiroilta. ”Lyhyestä virsi kaunis” – Arvelan stripit sisältävät usein myös ironiaa tihkuvan loppukaneetin piirtäjältä.
© Hanna Arvela 2003
Tekijälleen tyypillinen, paikoin traagissävytteinen musta huumori kukkii jo makaaberissa alkujaksossa Muusikko 1/1986:n sivulla 33. Aivan yllättäen silinteriin ja frakkiin pukeutunut hontelo mies putoaa puusta musiikillisiin mietteisiin vaipuneen, peruukkipäisen barokkihahmon päälle. Mies tervehtii tätä esitellen itsensä Seppo Säveleksi – nimen ohella musiikkikriitikko Seppo Heikinheimolta lainatut piirteet ovat helposti tunnistettavissa. Rivakan esittelyn jälkeen Seppo poistuu kuvasta. Kohtaaminen alkaa masentaa peruukkipäistä, joka päätyy lopuksi ampumaan itsensä. Ehkäpä tietoisuus pelottavan kritiikin olemassaolosta johtaa dramaattiseen ratkaisuun.
14 jakson jälkeen Seppo Sävel vaihtui Hubbe-nimiseksi sarjaksi, jota seurattiin 18 lehden ajan vuoden 1988 loppuun. Seppo vieraili muutamassa Hubbe-tarinassa, kunnes 1989 julkaistiin vielä neljä Pystynen-jaksoa. Niiden sankari oli tekijän alter ego, elämän ja kuoleman kysymyksiä pohtiva ihminen. Aiheiksi päätyvät muun muassa äänimateriaalin materialistisuus, analogisilla stereoilla kasvattaminen tai uraputken ulkopuolinen elämä. Mutta Pystysen terävimpien kynsien raadeltavaksi joutuu aina musiikkikriitikko, joka sankarin mukaan on ”esiintymisvammaisen muusikon patoutuneen alemmuudentunteen aineellistuma”.
Pystysen jälkeen Muusikko julkaisi taiteilija-kuvittaja Hanna Arvelan kaksiruutuisia strippejä vuosina 2001–2004 yhteensä 33 numerossa. Arvelan lapsuuden rakas harrastus oli musiikki, ja jo teininä hän alkoi piirtää sarjakuvia – ”hetken taidetta ja ilmiöiden kommentointia ennen somea”. Arvelan arastelematon, genrerajaton satiiri nostaa tikun nokkaan erityisesti musiikin satunnaiset harrastajat. Kyytiä saavat myös itsestään liikoja luulevat muusikot, joihin piirtäjä ruiskuttaa totuusseerumia: eräskin rockmuusikko kertoo hymyssä suin, kuinka uran alun särö ja angsti on kadonnut, ja nykyään biisit syntyvät ”vaan rahasta”.
Arvelan sarjakuvan päättyessä numeroon 12/2004 eivät Muusikon lukijat ehtineet hengähtää, sillä seuraava sarja aloitti jo uuden vuoden alussa. Kahden ”pilottistripin” jälkeen säveltäjä-huilisti-graafikko Lauri Toivion muusikkosarjan formaatti vakiintui maaliskuussa 2005 ja sitä on julkaistu ilman suurempia keskeytyksiä tähän päivään saakka. Neliruutuiset, yksiriviset stripit muodostavat itsenäisiä vitsejä, usein sivun kokonaisuuksiksi laajentuen. Anarkialla ryyditettyä huumoria viljelevä sarja ammentaa aiheita antiikin mytologiasta pedagogiikkaan, teknologiaan, ilmastonmuutokseen tai kuoleman jälkeiseen elämään. Muusikkojen ohella myös bakteerit, hyönteiset, lumiukot, piparkakut, instrumentit tai ulkoavaruuden olennot joutuvat vuorollaan musiikkimaailman ilmiöiden riepoteltaviksi.
Muusikko 4/1989: Kohtaus Pystynen-sarjakuvasta. Tekijän alter ego puetaan tällä kertaa satuhahmon rooliin. Punahilkan tarina saa musiikillisia käänteitä, joissa satu, elämän raadollisuus ja musiikki sekoittuvat omalaatuiseksi makaaberiksi keitokseksi.
© Harri Pystynen 1989
Muusikko 5/2006: Missä vaiheessa instrumentaaliopetuksen tila on nyt? Olemmeko jo ohittaneet vaiheen ”tänään”? Lauri Toivion pitkäikäinen muusikkosarja herkuttelee usein pedagogiikan ilmiöiden kustannuksella.
© Lauri Toivio 2006
Kansanmusiikki 2/2017: Sanoittaja-säveltäjä-laulaja Mika Kolehmaisen sarjakuvien kauniin harmoninen muoto- ja värimaailma sekä oivaltavat vitsit pitävät kansanmusiikkigenren lippua korkealla. © Mika Kolehmainen 2017
Sarjassa esitellään muun muassa tuubaan integroitu alkolukko, Muzakstanin autoritäärinen valtio, muusikkorobotti iBrevis ja Uusi Uljas Musiikki Akatemia U.U.M.A. Sarjassa vilahtelevista nuottitaustoista voi bongata vaikkapa Bernsteinin West Side Storyn, Paganinin Kapriiseja, J. Strauss nuoremman Pizzicato-polkan tai viulukonsertot à la Seitz ja Sibelius – kansallissäveltäjä itse esiintyy lempilintujensa kurkien kanssa yhdessä jaksossa. Toivion sarjaa on julkaistu myös Suomen Jousisoitinopettajien ja Huiluseuran jäsenlehdissä sekä Rondo-aikakausilehdessä.
Muusikko-lehden jälkeen siirrytään vielä selaamaan Suomen Kansanmusiikkiliiton julkaisua, neljästi vuodessa ilmestyvää Kansanmusiikki-lehteä. Sen sivuja vuosina 2017–2018 on rikastuttanut Rommakko-yhtyeessä vaikuttavan Mika Kolehmaisen kansanmusiikkiaiheinen strippisarja. Se syntyi halusta yhdistää kaksi toimenkuvaa, musiikki ja kuvittaminen. Tuloksena on railakasta ja taitavasti piirrettyä ilottelua genren kliseiden parissa.
Lopuksi Muusikko sarjakuvissa -artikkelisarjan päättävä coda, dialogikollaasi neljän edellä mainitun piirtäjän muusikkosarjoista:
”Miksi muusikoista tulee mielestäsi aivottomia?”
”Se johtuu kaikki tosta modernista musiikista.”
”Kyllä mulle riittää ku pikkulinnut aamusella visertääpi!”
”Hulluksi sitä tulisi, jos aina vaan torven kanssa pelaisi.”
”Soittoni kuulostaa raskaan kaapin vetelyltä pitkin lattiaa!”
”Kerrot vain meneekö jalan alle.”
”Hän on oikeassa – soittajan ei ole hyvä ajatella liikaa!”
”Mielummin otan avioeron kun käyn enää sun kanssa näissä konserteissa.”
”Mitä sitten odotit? Minähän olen taiteilija, mieleni ailahtelee!”
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 3/2021.