A poor lonesome cowboy ja muuta musiikkia Villistä lännestä – Muusikko sarjakuvissa II

Eurooppalaisen sarjakuvan maailmanvalloitus alkoi toden teolla sotien jälkeen, keihäänkärkenään belgialaisen Hergén Tintin seikkailut. Yksi Tintin ihailijoista oli maanmies Maurice de Bevere (1923–2001), paremmin tunnettu taiteilijanimellään Morris, ja vielä paremmin sarjakuvastaan Lucky Luke (1946–), jota on tähän mennessä ilmestynyt 81 albumin ja useiden erikoisjulkaisujen verran. Yli 30 kielelle käännettynä se on Tintin ja Asterixin ohella yksi menestyneimpiä eurooppalaisia sarjakuvia.

Western oli Belgiassa suosittua, ja Morris tarttui aiheeseen luodessaan lännensankarinsa – piirrostyyliltään aluksi animaation kaltaisena. Kuusivuotiseksi venähtäneen Yhdysvaltojen-opintomatkan aikana Morris keräsi paljon materiaalia ja kehitti tyyliään. Disney torppasi animaatiohaaveet, mutta tapaaminen ranskalaisen René Goscinnyn (1926–1977) kanssa muodostui merkittäväksi. Miesten palattua Eurooppaan vuonna 1955 Goscinny otti huolehtiakseen Lucky Luken käsikirjoittamisen. Alkoi sarjan ”kultainen aika”, joka jatkui aina kirjoittajan kuolemaan saakka. Sen jälkeen Morris piirsi ja käsikirjoitti joko itse tai vaihtelevien kirjoittajien kanssa. Viimeinen hänen piirtämänsä seikkailu Lännen legenda julkaistiin vuonna 2001.

Belgian lipun väreihin sonnustautunut Lucky Luke ratsasti debyyttitarinassaan Arizona (1949) näyttämölle uskollisen hevosensa Jolly Jumperin selässä jodlaten. Myöhemmin lähes kaikki tarinat päättyvät ruutuun, jossa Luke ratsastaa kohti auringonlaskua laulaen ”I’m a poor lonesome cowboy,
and a long way from home”. Sanoituksen täydensi ja sävelsi Claude Bolling piirroselokuvaan Daisy Town (1971). Muutoinkin Villi länsi à la Morris & Goscinny on riemastuttavan täynnä musiikkia: square dance, populaarit laulut, ratsuväen fanfaarit, saluunapianistit, tanssitytöt, soitinkauppiaat ja kantrimuusikot rehottavat siellä viljalti.

Erilaiset lyriikat vilahtelevat sarjassa: tunnuslaulun lisäksi niitä ovat muun muassa Ain laulain työtäs tee (Churchill–Morey), Old Man River (Kern–Hammerstein) tai Sweet Genevieve (Tucker–Cooper). Albumissa Ylös Missisippi-jokea (1961) Luke ennustaa mustien kantajien ”I’m wukin’ my way back home” -bluesväreille tulevaisuutta; yhtä hyvin ei käy koneenkäyttäjän apumiehen banjoharrastukselle, kun instrumentti päätyy jokilaivan lämmityskattilaan.

Ylös Mississippi-jokea, s. 12:
Kun blues syntyi – trumpetistikin käyttää jo sordiinoa.
Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Otava
art copyright © Dupuis 1961 by Goscinny & Morris

Serenadi neljälle Daltonille (1967) seikkaillaan Meksikossa espanjalaisvivahtein: mariachit esikuvina Lucky Luken päävastustajat, Daltonin veljekset, harjoittavat perinteistä onnittelulaulua Las mañanitasia. Apassikanjonissa (1971) eversti O’Nollanin ratsuväkirykmentin vahva irkkuedustus kuuluu miehistön lauluvalinnoissa; Luken lähtöä sananviejänä apassien luo saatellaan tunnelmaan sopivalla balladilla ”Tekee kunniaa Eire vihreä, sen saa sankari sitkeä, rohkeamp’ ei olla vois, koht’ on nirri pois”.

Serenadi neljälle Daltonille, s. 34:
Mariachit näyttävät mallia, mutta Daltonin veljeksiltä puuttuu tarvittavaa musikaalis-lingvististä lahjakkuutta.
Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Otava
art copyright © Dupuis 1967 by Goscinny & Morris

Albumien ohella Morris ja Goscinny loivat liudan pokkari- ja pienoistarinoita, joista löytyy varsinaisia helmiä: Colt-duurisonaatti (1974) kertoo Luken ystävästä, koulutetusta mutta saluunapianistiksi jämähtäneestä Robert Flaxhairista. Hänen palava halunsa päästä soittamaan Mozartia isoon saliin toteutuu viimein, kun kutsu Houstonin teatterista saapuu. Kun keskittymiskykyiseen yleisöön tottumattoman Flaxhairin hermot pettävät ja hän jäätyy flyygelin äärelle, pelastaa Luke tilanteen ratsastamalla saliin. Seuraa vaistonvarainen mellakka, joka herättää pianistin koomasta. Flaxhair sytyttää sikarin ja alkaa soittaa – Wolfgang Amadeusta tempossa=168.

Voittamaton Lucky Luke, s. 42:
Robert Flaxhair ja kapakkapianistin suuri unelma.
Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Otava
art copyright © Dargaud 1974 by Goscinny & Morris

Pokkaritarinassa Murtosointuja laaksossa (1969) Sean O’Flanagan kuljettaa Luken avulla automaattipianoa saluunaansa. Intiaanit ahdistelevat, vankkureista katkeaa akseli, mitä seuraa vielä vuoren, rotkon ja vuolaan virran ylitys. Aito chicagolainen Stringmann kun on, selviää pianola kuitenkin kaikesta ehjänä – kunnes perille päästyään, J. Strauss nuoremman säveliä soittaessaan hajoaa lautakasaksi riehakkaan asiakaskunnan ilonpidossa.

Transsendenttisen revolverinkäsittelytekniikan ohella Luke osoittaa huomattavaa taidemusiikin asiantuntijuutta albumissa Jesse James (1969), jossa pianola toistaa hänen coltilla rei’ittämänsä paperisuikaleen alkutahteina F. Chopinin b-mollisonaatin op. 28 kuulusta Marche funèbresta. Korkeampaan taiteeseen saa tutustua myös joukko intiaaneja Lucky Luken morsiamessa (1985), kun St. Louisin oopperan ”bel canton kuningatar” Clara Clameur kajauttaa aarian preerian iltahämärissä. ”Giuseppe Verdi -parka! Minäkin hirnun paremmin”, toteaa Jolly Jumper lajitoverilleen.

Jesse James, s. 20:
Lucky Luken juuri rei’ittämä paperiliuska muuntuu taidemusiikiksi automaattipianossa. Arkajalkoja olivat Villissä lännessä kaikki tarpeeksi idästä tulleet.
Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Otava
art copyright © Dargaud 1969 by Goscinny & Morris

Vakuuttavammin eurooppalaista kulttuuria tuo länteen mukanaan itse Sarah Bernhard (1844–1923) – yksi sarjassa vierailleista lähes 50 historiallisesta hahmosta – joka nimikkoalbumissaan (1982) ottaa yhteen saluunalaulajatar Pamela Podiumin kanssa. Mae West (1893–1980) esikuvanaan Morris loi myös toisen naisartistin, Lulu Carabinen, jonka laulu vain paranee kunnon tappelun säestyksellä. Ragtime-säveltäjä Scott Joplin (1868–1917) vilahtaa post-Morris-albumissa Mies Washingtonista (2008), ja pienoistarinoissa Kamelin kaivos ja Saamelainen Kanadassa (1980) esiintyvät ottomaani Hadji Ali (1828–1902) ja ruotsalainen Johan Turin (1854–1936). Edellinen esittelee dromedaarin uudisraivaajille ja laulaa arabiankielisen version Luken tunnuslaulusta, jälkimmäinen pyydystää hirviä suopungilla ja joikaa aitosaamelaisittain.

Sarah Bernhard, s. 36: Sarah Bernhard ja Pamela Podium cancan-tyttöineen tekevät lopulta sovinnon ja järjestävät yhteisen shown. Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Otava art copyright © 1982 Dargaud by Léturgie, Fauche & Morris