Eduskunnan Rock-klubi järjesti ”Leipää lauluista – Freelancer-muusikoiden ja -musiikintekijöiden toimintaedellytykset” -keskustelutilaisuuden tiistaina 21. toukokuuta 2024 Eduskunnan Kansalaisinfossa. Paneelissa käsiteltiin alan ajankohtaisia haasteita ja toimitettiin terveisiä päättäjille musiikin esittäjiltä ja tekijöiltä.
Keskustelutilaisuuden avasi Rock-klubin puheenjohtaja Jouni Ovaska, ja varapuheenjohtaja Minja Koskelan moderoimassa paneelissa olivat Muusikkojen liiton viestintäpäällikkö Sanni Kahilainen, muusikko Fanni Sjöholm (artistinimeltään F) sekä Teoston viestintä-, markkinointi- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Vappu Aura.
Esiintymistilaisuuksia entistä harvemmalle
Keskustelussa nousivat esiin haasteet musiikin esittäjien tulonmuodostuksessa. Haasteet tilaajapuolen riskienhallinnassa ovat johtaneet esimerkiksi siihen, että yhä pienemmällä joukolla on enemmän esiintymistilaisuuksia, ja yhä suuremmalle määrälle esittäjiä tilaisuuksia tarjoutuu yhä vähemmän.
”Tämä aiheuttaa haasteita jaksamisen kanssa – toisilla töitä on liikaa, kun toiset kamppailevat esimerkiksi toimeentulon kanssa”, kommentoi Sanni Kahilainen.
Sosiaaliturvan aukot korjattava
Freelancerit ovat myös väliinputoajia sosiaaliturvassa, ja viranomaiskäyttäytymisestä on etenkin koronapandemian jälkeen tullut yhä mahdottomampaa ennakoida. Panelistit peräänkuuluttivat tilanteen korjaamista.
”Tämä on aiheuttanut kolhuja freelancereiden perusturvallisuuden tunteeseen muutenkin epävarmassa tilanteessa. Hallitusohjelmassaan Petteri Orpon hallitus on luvannut parantaa freelancereiden sosiaaliturvaa, mutta toimenpiteitä ei toistaiseksi ole ollut näköpiirissä”, Kahilainen toteaa.
Esittäjille luovuttamaton korvausoikeus
Kahilainen nosti esiin myös sen, ettei musiikin suoratoistokäytöstä makseta korvauksia muusikoille, ja artistit saavat vain pienen rojaltin. Tilanne tulisi korjata lainsäädännöllä.
”Luovuttamaton korvausoikeus musiikin esittäjille tulisi taata tekijänoikeusdirektiivin edellyttämällä tavalla”, Kahilainen kertoo.
Leikkaukset näivettävät
Paneeli keskusteli myös siitä, miten hallituksen suunnittelemat miljoonien eurojen leikkaukset niin vapaalta kentältä kuin VOS-järjestelmästä horjuttavat toimintamahdollisuuksia ja tulevaisuudennäkymiä.
”Ensimmäisenä leikkaukset tulevat vaikuttamaan alan monimuotoisuuteen. Ne osuvat vähemmistöihin ja marginaaleihin – samalla tämä on suuri kolaus demokratialle, jonka olennainen osa kulttuuri on”, sanoo Kahilainen.
Paneeli toivoi päättäjien ymmärtävän kulttuurin olevan paitsi kasvu- ja vientiala myös osa henkistä huoltovarmuutta ja identiteettiä. Siitä leikkaaminen johtaa kauaskantoisiin vaikutuksiin.
”Jos jotain näin hienoa, mitä meillä on, näivetetään kaikista suunnista, sellaisen rakentaminen joskus uudelleen tulee olemaan vaikeaa ja hidasta”, Kahilainen toteaa.