Koronapandemia ravisteli kaikkia, esittäviä taiteilijoita enemmän kuin monia muita. Taudin takia asetetut kokoontumisrajoitukset estivät työn tekemisen, mutta suorien vaikutusten lisäksi pandemia-aikaiset epäoikeudenmukaisiksi ja tempoileviksi koetut poliittiset päätökset aiheuttivat kulttuurialalla työskenteleville syvää epäluottamusta poliittisia päätöksentekijöitä kohtaan. 12.4.2024 julkaistussa tutkimusraportissa Jaksakaa vielä – Kulttuuripolitiikkaa korona-ajan Suomessa paneudutaan siihen, miten ja miksi korona-ajan kulttuurialaa koskevat päätökset tehtiin, mitä ne paljastavat suomalaisen oikeusvaltion ja kulttuuripolitiikan tilasta sekä mitä pitäisi tehdä, jotta tulevaisuudessa vastaavilta katastrofeilta ja luottamuspulalta vältyttäisiin.
Tutkimushanke käynnistyi muusikko ja dramaturgi Paula Vesalan aloitteesta. ”Turhauduin korona-aikana siihen, että kulttuuriala jäi niin varjoon koronatoimien sekä niiden seurausten käsittelemisessä niin poliittisessa kuin julkisessa keskustelussakin”, Vesala sanoo. ”Rajoitusten poistuttuakaan ei tuntunut syntyvän mitään reflektointia siitä, miten kaikki tapahtunut oli mahdollista.”
Vesala pyysi Music x Median toiminnanjohtajana työskennellyttä Kaisa Rönkköä mukaan suunnittelemaan tutkimusta aiheesta. Yhdessä he keräsivät työryhmän jäsenet ja neuvottelivat tutkimukselle rahoituksen. Rönkkö jäi kuitenkin pois projektista siirryttyään Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) johtajaksi, koska koki olevansa jäävi kommentoimaan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaa koskevaa analyysia. Vesalan ja Rönkön lisäksi työryhmään kuuluivat Muusikkojen liiton sopimuspäällikkö Mirkka Kivilehto sekä hallintotieteen professori Jari Stenvall ja väitöskirjatutkija sekä julkisen sektorin kehittäjä Sanni Pöntinen Tampereen yliopistosta.
Työryhmä haastatteli tutkimusta varten 48 henkilöä: kansanedustajia, ministereitä, ministerien erityisavustajia, julkishallinnon viranhaltijoita, taide- ja kulttuurialan edustajia sekä akateemisia asiantuntijoita. Lisäksi aineistona käytettiin eduskunnan kyselytuntien taide- ja kulttuurialaa käsitteleviä keskusteluja, erilaisia hallinnollisia dokumentteja sekä korona-ajan kulttuuripolitiikkaa käsitteleviä lehtiartikkeleita.
Terveysturvallisuuskertomus ja vastakertomus
Tutkimuksessa yhtenä keskeisenä näkökulmana on käytetty merkityksellistämistä. Merkityksellistämisestä on hyötyä erityisesti silloin, kun halutaan ymmärtää toisistaan poikkeavia tulkintoja: tässä yhteydessä esimerkiksi sitä, miksi voimakkaita kokoontumisrajoituksia ajaneet tahot tulkitsivat rajoitusten ja muiden toimenpiteiden hyödyt ja haitat eri tavalla kuin monet kulttuurialan toimijat. Merkityksiä lähestyttiin aineistojen sisältöjä analysoimalla, teemoja ja aiheita kartoittamalla sekä valta- ja vastakertomusten kautta.
Keskenään ristiriidassa olevista kertomuksista esimerkkinä tutkimuksessa nostettiin esiin terveysturvallisuutta korostava valtakertomus ja sen rajoitustoiminnan suhteellisuutta ja perusoikeuksia painottava vastakertomus. Valtakertomusta pitivät yllä etenkin korona-ajan pääministeripuolue SDP sekä lääketieteen asiantuntijat. Yksi esimerkki korona-ajan valtakertomuksesta voi tutkimuksen mukaan olla seuraava: ”Tapahtumat tulee sulkea, jotta vältytään kuolemilta. Toimenpiteitä tehdään ja ne ovat tehokkaita. Rajoitukset olivat onnistuneita ja Suomi onnistui pandemian hoidossa.”
Pandemia-ajan alussa kulttuuriala oli itsekin vahvasti rajoitusten ja taudin estämiseen tähtäävien toimenpiteiden kannalla, mutta tilanteen pitkittyessä ja taudinkuvan sekä rokotekattavuuden muuttuessa alalla yritettiin haastaa valtakertomusta vastakertomuksella. Sellaisesta esimerkkinä voisi olla seuraava: ”Tapahtumien kategorinen sulkeminen yli kahdeksi vuodeksi oli poliittinen sekä arvopohjainen valinta. Kulttuuritapahtumien rajoitusten perusteeton pitkittäminen ja rajoitusten paremmasta kohdentamisesta kieltäytyminen on klassinen ’lavastettu vihollinen’ -harhautus, jossa näytetään, että tehdään jämäköitä toimenpiteitä, että homma on hallituksen käsissä. Uhreina ovat olleet tapahtuma- ja ravintola-alan sadat tuhannet työntekijät perheineen sekä suuremmassa mittakaavassa erityisesti lasten, nuorten, vammaisten ja vanhusten hyvinvointi.”
Useita koronapandemia-arviointeja tehnyt professori Jari Stenvall sanoo yllättyneensä siitä, kuinka yliolkaisesti kulttuurialaa kohdeltiin pandemia-aikana. Terveysturvallisuuskertomuksesta tuli muuttumaton tarina, jolla sekä oikeutettiin rajoitustoimenpiteitä että luotiin negatiivista mielikuvaa kulttuuri- ja tapahtuma-aloista. ”Tämä demonisoi kulttuurialan toimijoita, sillä terveysturvallisuuskertomuksen mukaisesti vaarana oli, että ihmiset käyttäytyvät vastuuttomasti vaikkapa konserteissa. Terveysturvallisuuskertomuksen valta-asemaa ei tarvinnut juuri perustella. Kriiseissä jopa päätöksentekijät ovat eräänlaisia kertomusten kuljettamia toimijoita”, Stenvall sanoo.
Tarinan muuttumattomuus erityisesti hämmensi tutkijoita: pitkän pandemia-ajan kuluessa sekä väestön rokotekattavuus että taudin luonne muuttuivat, mutta alkuperäiseen terveysturvallisuuskertomukseen perustuvat toimenpiteet pysyivät pitkälti samoina.
Oikeusvaltio unohtui kriisissä
Aineiston analyysi toi näkyviin sen, kuinka valtakertomus ja sen mukaiset toimenpiteet hallitsivat koronatoimia jopa siinä määrin, että oikeusvaltioperiaate ei kriisiaikana toteutunut. Terveysturvallisuus edellä tehdyt perusoikeusrajoitukset toteutettiin ilman pohdintaa niiden vaikutuksista muihin kuin henkeä ja terveyttä koskevaan perusoikeuteen, kuitenkin niin, että terveydellä tarkoitettiin vain fyysistä terveyttä eli sairauden poissaoloa, eikä sen psyykkisiä ja sosiaalisia ulottuvuuksia otettu huomioon. Näin ymmärretty oikeus henkeen ja terveyteen nostettiin muita perusoikeuksia tärkeämmäksi, eli perusoikeuksille syntyi hierarkia.
Ihmis- ja perusoikeuksista kiinnostunut Muusikkojen liiton sopimuspäällikkö Mirkka Kivilehto päätyi mukaan työryhmään juuri tartuntatautilain perusteella tehtyjen kokoontumisrajoituspäätösten ja perusoikeuksia määrittelevän muun lainsäädännön ristiriitojen vuoksi. Kivilehdolle yksi tärkeimmistä tutkimuksen vahvistamista havainnoista koskeekin sitä, kuinka pandemiaan liittyvät toimenpiteet vietiin läpi muusta lainsäädännöstä suurestikaan piittaamatta. ”Myös suomalainen oikeusvaltio on hauras, jos sitä ei vahvisteta jo normaaliaikoina ja luoda mekanismeja, joilla voidaan varmistaa perusoikeuksien toteutuminen kriisitilanteessa”, hän sanoo. ”Oikeusvaltio on konstruktio, jota täytyy jatkuvasti ja systemaattisesti vaalia, jotta se säilyy.”
Sen lisäksi, että oikeus henkeen ja terveyteen nousi hierarkiassa muiden perusoikeuksien yläpuolelle oikeusvaltioperiaatetta horjuttavalla tavalla, myös toimenpiteiden valmistelussa jätettiin usein hyvän hallinnon periaatteet huomiotta. Päätöksiä tehtiin kiireessä ilman kunnollista perehtymistä, ja esimerkiksi aluehallintovirastoille lähetettiin tietynlaisiin toimenpiteisiin painostavia ohjauskirjeitä. Ohjauskirjeisiin suhtauduttiin pääsääntöisesti velvoittavina, ja niiden lisäksi esiintyi ohi normaalien virkateiden tapahtunutta painostusta esimerkiksi ohjauskirjeitä tiukempiin toimiin. Sekä poikkeusajan ja normaaliajan lainsäädäntöjen että eri hallinnonalojen vastuiden ja toimivallan välillä vallitsi myös epävarmuutta koko pandemia-ajan.
Tutkijoita huolestuttaa, että korona-aikana vakiintunut käytäntö ohittaa hyvän hallinnon periaatteita kriisiaikoina on jossain määrin jäänyt niin sanotusti päälle. ”Nämä seikat ovat mielestäni huolestuttavia myös nykyhallituksen rajapolitiikkaa tarkasteltaessa”, Paula Vesala sanoo.
Kulttuurialan tuntemusta on lisättävä
Sanni Pöntisen osuus tutkimuksessa oli analysoida eduskunnan kyselytuntien kulttuurialaa koskevia keskusteluja. Hän kertoo, että keskustelua käytiin vähän ja rajoittuneesta näkökulmasta erityisesti suhteessa juhlapuheisiin kulttuurin merkityksestä. ”Aineisto myös näytti, että kulttuuria ei johdeta samalla vakavuudella kuin muita yhteiskunnan tärkeitä toimintoja”, hän sanoo.
Korona-aika paljasti myös esimerkiksi itsensätyöllistäjien sosiaaliturvaan liittyvien ongelmien lisäksi kulttuurialan sisäisiä heikkouksia. ”Tulokset paljastivat myös kulttuurialan hajanaisuuden ja hallinnon heikkouden”, Jari Stenvall sanoo. ”Nyt tarvitaan epäilemättä jämäkkää kulttuurialan ja sen edunvalvonnan kehittämistä. Kriiseissä selviytymisen vahvuus luodaan jo normaaliaikoina.”
Kaisa Rönkön mielestä kulttuurialan itsensä pitäisi nyt hakeutua aktiivisemmin sellaisiin yhteisöihin ja neuvottelupöytiin, joissa olisi mahdollisuus kertoa alasta, löytää ja kehittää yhteistyömahdollisuuksia ja saada tukea edistettäville asioille jo niiden valmistelu- eikä vasta päätöksentekovaiheessa. Rönkön mukaan tällaista toimintaa estävät lähinnä alan sisäiset ristiriidat: ”Kulttuurialan toimijoiden tulisi tarkastella myös omaa toimintaansa kriittisesti ja miettiä tulevaisuudessa yhtenäisempää yhteistyötä. Alan sisäiset ristiriidat ja jännitteet estävät systemaattisen järjestäytymisen ja organisoitumaisen, joka antaisi kulttuurialalle poliittista toimintavapautta ja ääntä tulla kuulluksi niukkojen taloudellisten resurssien jaossa.”
Mitä seuraavaksi?
Tutkimusraportin lopuksi kirjoittajat listaavat useita toimenpiteitä, joilla korona-ajan esiin tuomia epäkohtia pitäisi korjata. Mirkka Kivilehdon mukaan pandemioita ja muita poikkeusaikoja koskeva lainsäädäntö tulisi selkeyttää erityisesti suhteessa normaaliajan lakeihin ennen kuin seuraava kriisi iskee. ”Tulee luoda varmistusmekanismit sille, että perusoikeuksista pidetään kiinni ja niitä rajoitetaan vain ja ainoastaan lakiin perustuen välttämättömissä tilanteissa ja suhteessa haluttuun päämäärään”, hän summaa.
Lainsäädännön selkeyttämisen lisäksi työryhmä nostaa esiin tarpeen tarkastella kulttuurin merkitystä kriisinkestävyydelle. ”Meidän tulisi myös miettiä, miten kulttuuri voisi olla kriiseissä aidosti selviytymisen pääomaa. Koronapandemiassa kulttuurialaa ei mietitty juurikaan tästä näkökulmasta”, Jari Stenvall sanoo. Sanni Pöntinen on samaa mieltä: ”Suomessa pitäisi ottaa käyttöön ne keinot, jotka esimerkiksi varautumissuunnitelmassa on. Lisäksi pitäisi selkeyttää ministeriöiden tehtäviä kulttuurialan suhteen.” Pöntinen myös huomauttaa, että median roolia korona-ajan viestinnässä tulisi tutkia lisää.
Kaisa Rönkkö ja Paula Vesala nostavat esiin kulttuurialojen toimintaedellytysten turvaamisen: ”Ei kulttuuri nouse tyhjästä sitten kun nousukausi koittaa, siksi esimerkiksi resurssien turvaaminen myös kulttuurin vapaan kentän toimijoille sekä taidekasvatukseen panostaminen ovat avainasioita”, Rönkkö sanoo. ”Ilman taidetta ei ole katsottavaa, kuunneltavaa, koettavaa eikä luettavaa, ei kykyä käsitellä yhteisiä asioita, ilmiöitä ja ihmiskohtaloita, ei ole merkityksiä eikä merkityksellisyyttä, eikä myöskään markkinatalouden kielellä myytävää, ostettavaa, vetovoimatekijää”, Vesala jatkaa. ”Alkulähdettä täytyy tukea, jotta koko muu ekosysteemi voi olla olemassa.”