Viime syyskuun alussa olin jännän äärellä. Olin päässyt Helsingin kaupunginorkesterin nuotistoon tutkimaan siellä säilytettäviä Sibeliuksen Jääkärimarssin nuotteja. Avasin kansion, joka luettelotietojen mukaan sisältäisi kaksi stemmasettiä. Otin käteeni näistä ensimmäisen ja aloin lukea tuttuakin tutumpia nuotteja. Käsin kirjoitettuja stemmoja oli käsiteltävä varoen jo niiden historiallisen arvon takia. Olihan juuri näitä papereita käytetty ensiesityksessä huhtikuussa 1918. Vaikka olikin kiinnostavaa tarkastella soittajien ensiesitystä varten tekemiä merkintöjä, lisäyksiä ja korjauksia, varsinainen yllätys oli vasta edessä.
Kun aloin lukea toista stemmasettiä, leukani loksahti auki. Teos oli kyllä Sibeliuksen Jääkärimarssi, mutta hyvin erilaisessa muodossa. En ollut koskaan nähnyt tätä versiota, eikä tällaista versiota ole mainittu myöskään Sibelius-kirjallisuudessa. Pulssini alkoi nousta. Oliko käsissäni teoksen historian kuuluisa puuttuva lenkki?
Kaikkein kummallisin Jääkärimarssin historian mysteereistä on nimittäin se, että tiedämme sadan prosentin varmuudella, että Sibelius orkestroi teoksen 25.1.1918, lähetti sen kustantajalle seuraavana päivänä, ja tämä orkestraatio esitettiin ensimmäisen kerran huhtikuun puolessa välissä. Tiedämme yhtä lailla sadan prosentin varmuudella, että Helsingin kaupunginorkesteri esitti Akademiska Sångföreningenin ja Ylioppilaskunnan Laulajien kanssa Sibeliuksen Jääkärimarssin 19.1.1918 – eli jo viikkoa ennen kuin Sibelius orkestroi teoksen.
On ollut toistaiseksi selvittämätön kysymys, mitä tammikuisessa konsertissa tarkalleen ottaen oli esitetty, sillä Sibeliuksen oma orkestraatio se ei ole voinut olla. Tilaisuuden organisoiminen on kyllä melko hyvin dokumentoitu, sillä kuorot olivat keskenään sotajalalla kieliriidan takia, eivätkä useista neuvotteluista huolimatta suostuneet lopultakaan laulamaan yhdessä. Konsertissa Jääkärimarssi kuultiinkin kahteen kertaan: alkupuolella Akademiska Sångföreningen lauloi sen ruotsiksi, lopuksi Ylioppilaskunnan Laulajat suomeksi. Tästä huolimatta avoimeksi on jäänyt 1) mikä versio tarkalleen ottaen konsertissa esitettiin ja 2) kuka kyseisen version oli tehnyt. Lähteitten puutteen takia on jopa arvailtu, että tieto konsertin orkesterisäestyksestä olisi virheellinen.
Uskon, että nyt esiin tullut stemmasetti vastaa mikä versio -kysymykseen. Valitettavasti kuka-kysymys jää löydön jälkeenkin avoimeksi: Helsingin kaupunginorkesterin nuotiston stemmoissa ei ollut tekijän nimeä, eikä sieltä myöskään löytynyt stemmasettiin sopivaa partituuria, jossa tuo nimi mahdollisesti olisi. Käytin huomattavan määrän aikaa ja energiaa lisälähteitten etsimiseen eri arkistoista. Ja kyllähän niitä löytyi. Kiinnostavia lähteitä löytyi niin Kansallisarkistosta, Sotamuseon arkistosta kuin eräästä yksityishenkilön arkistostakin, mutta varhaisen orkesteriversion tekijä jäi edelleen kysymysmerkiksi.
Tutkimukseni sai ratkaisevaksi luulemani johtolangan yllättävästä suunnasta. Selaillessani alkuvuoden 1918 sanomalehtiä silmiini osui Kuopion musiikinystävien yhdistyksen orkesterin konserttimainos. Sen mukaan Eljas Kahran johtamassa konsertissa 13.1.1918 kuultaisiin Sibeliuksen Jääkärimarssi. Tämä mainos on mennyt aiempien tutkijoitten silmien ohi, sillä se muuttaa koko kuvion: Helsingin kaupunginorkesterin esitys 19.1.1918 ei ollutkaan teoksen ensimmäinen virallinen esitys, kuten aiemmin on luultu, vaan kuopiolaiset ehtivät ensin!
Otin yhteyttä Kuopion kaupunginorkesterin nuotistoon, josta sainkin nopeasti vastauksen. Sähköpostin liitetiedostona oli kuva käsin kirjoitetusta orkesteripartituurista. Oli vaikea uskoa silmiä: kyseinen partituuri menee täydellisesti yksiin Helsingin kaupunginorkesterin mysteeristemmasatsin kanssa. Mielessäni alkoi muotoutua hypoteesi: Helsingissä 19.1.1918 esitettiin orkestraatio, joka kuultiin ensimmäisen kerran Kuopiossa jo 13.1.1918. Näin ollen materiaalilla olisi ollut viikko aikaa siirtyä vajaa kolme ja puolisataa kilometriä etelään. Täysin mahdollista!
Mikäli hypoteesini osuisi oikeaan, tulisi samalla vastatuksi myös kuka-kysymys: orkestroinnin takana olisi tällöin hyvin suurella todennäköisyydellä Kuopion tuolloisen musiikkielämän voimahahmo, urkuri, kapellimestari, säveltäjä, pedagogi Eljas Kahra. Instrumentoijan nimeä ei Kuopionkaan partituurissa ole, joten Kahran nimi jää täten vain valistuneeksi arvaukseksi.
Olin hetken varsin tyytyväinen itseeni. Tuo hetki jäi kuitenkin valitettavan lyhyeksi, sillä pian löysin uuden lähteen, joka sekoitti jo selväksi luulemani kuvion. Kävi ilmi, että helsinkiläinen lääkäri Martti Johannes Siirala dokumentoi päiväkirjaansa Kansallisteatterissa järjestetystä kansalaisjuhlasta. Siirala kirjoitti: ”Runon jälkeen tuli monelle yllätys. Soitettiin marssi, jota en tuntenut. Kaikki nousivat innostuneina seisomaan. Was ist das? ”Jääkärien marssi” tiesi Aili [Siiralan käly] minua typerää neuvoa. Sibeliuksen Saksassa oleville meidän pojille säveltämä marssi. Ei ollut hullumpi. Marssille on aina eduksi, että siinä on huiluja ja tässä esiintyi niitä.”
Tuo kansalaisjuhla järjestettiin 13.1.1918 – eli täsmälleen samana päivänä kuin marssi Kahran johdolla esitettiin Kuopiossa. Se, että sama materiaali löytyy sekä Kuopion että Helsingin kaupunginorkestereitten nuotistoista, antaa vahvasti ymmärtää, että 13.1.1918 kummassakin kaupungissa olisi esitetty sama versio. Ja tässä orkestroinnissa todellakin on kaksi huilua, jotka huipentavat teoksen kolmiviivaiseen g:hen, joten stemmasatsi on siinä mielessä yhteneväinen Siiralan aikalaistodistuksen kanssa.
Mutta kansalaisjuhlan päiväys 13.1.1918 nostaa esiin kysymyksen, kummassa kaupungissa sovitus oli tehty? Koska esitykset olivat samanaikaisesti, on yhtä mahdollista, että Helsingissä tehty nuottimateriaali on lähetetty Kuopioon kuin että Kuopiossa tehty materiaali olisi lähetetty Helsinkiin. Jos sovitus onkin vastoin aiempaa hypoteesiani tehty Helsingissä, ei sovittaja näin ollen olekaan kuopiolainen Eljas Kahra.
Tuntuu, että tutkimukseni kiertää ympyrää: kuka-kysymyksen suhteen olen uudessa alkupisteessä.
(Mikäli jollain lukijalla on tietoa Kahran arkistosta tai hänen henkilöhistoriastaan tuolta ajalta, olen kiitollinen kaikesta avusta.)
Kuvitus: Lauri Toivio
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 1/2024.